Hilma

Mäkihyppy

Video: Lentomäessä kaatunut ja halvaantunut mäkimies kävelee taas – ”Sitä voi kutsua ihmeeksi”

Julkaistu:

MÄKIHYPPY
Lentomäen MM-kisojen harjoituksissa kaatuneen Lukas Müllerin kuntoutumisessa tapahtui käänne.
Puoli vuotta sitten itävaltalainen mäkihyppääjä Lukas Müller kaatui Kulmin lentomäessä Itävallassa katastrofaalisin seurauksin. Sairaalaan viedyllä Müllerillä todettiin murtuma niskanikamissa ja mäkihyppääjän todettiin halvaantuneen alavartalosta.

24-vuotias Müller ei kuitenkaan antanut periksi, vaan ryhtyi aktiivisesti kuntouttamaan itseään. Tulosta on tullut. Müller julkaisi Facebook-sivullaan videot, joissa hän kävelee sekä vedessä että lattialla.

Lukas Müllerin Facebook-sivu.

Müller kertoi itävaltalaisen ORF-kanavan haastattelussa, että hän käy mielellään kuntoutuksessa, mutta myöntää sen olevan kovaa päivittäistä työtä. Müller harjoittelee kahdeksan tuntia päivässä. Yllä olevilta videoilta näkyy, että entisellä mäkimiehellä on vielä paljon työtä vasemman jalkansa kuntouttamisessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tavoite on pystyä seisomaan omilla jaloilla, Müller myöntää.

Norjan mäkimaajoukkueen valmentaja Alexander Stöckl tuntee Müllerin hyvin aiemmilta vuosilta. Norjalaislehti VG:n haastattelussa Stöckl myöntää olevansa hyvin iloinen Müllerin kuntoutumisesta.

– Sitä voisi kutsua ihmeeksi. Fantastinen uutinen. Hän on yllättänyt monet, erityisesti lääkärit, Stöckl sanoo lehdelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    6. 6

      Saara Aallon X Factorissa voittanut Matt Terry palasi tv-kisan lavalle vuotta myöhemmin – joutui valtavan ryöpytyksen kohteeksi ulkonäkönsä vuoksi

    7. 7

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    8. 8

      Maabongari Pirkko pääsi suljettuun Saudi-Arabiaan – maan karuimmat puolet vetivät kokeneen matkailijan hiljaiseksi

    9. 9

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    10. 10

      Onko tässä kaikkien aikojen eniten muuttunein Suurin pudottaja -osallistuja – 70 kiloa laihtunut voittaja poseeraa paidatta kalenterikuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    7. 7

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    8. 8

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    6. Näytä lisää