Mäkihyppy

Näin kävi Toni Niemiselle SM-kisassa – ”Mukavaa oli silti”

Julkaistu:

Mäkihyppy
Mäkeen palanneen Toni Niemisen kevään pääkilpailu päättyi 17. sijaan.
Toni Nieminen hävisi pienen mäen SM-kisoissa lauantaina Taivalkoskella kisan voittaneelle Ville Larinnolle yli 30 pistettä. Frans Tähkävuori otti hopeaa ja avauskierroksen jälkeen johtanut Sami Niemi pronssia.

– Ei ollut helppoa, mutta ihan mukavaa silti, Nieminen kommentoi IS:lle.

Mäkihyppääjä valitteli kisan jälkeen väkinäisyyttä.

– Se selittynee sillä, että kilpailutaukoa on ollut pitkään. Kun on harjoitellut kuitenkin, niin nälkä on kasvanut syödessä. Sitä luulee, että voisi hypätä jo oikeaesti hyvin, mutta rahkeet eivät vielä riitä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän korosti, että tuloksella ei ollut niinkään merkitystä.

Niemisen mukaan harjoittelu SM-kisoihin kannatti.

– Paluu kannatti tehdä. Tämä sijoitus ei jää kaivelemaan yhtään, tämä on ollut kivaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt