Kauno, Kasperi

Mäkihyppy

Janne Ahonen ei edes kärkikaksikossa - he ovat mäkiviikon ikänestorit

Julkaistu:

MÄKIVIIKKO
Janne Ahonen, 36, ei ole mäkiviikon vanhin osanottaja - ei edes toiseksi vanhin.
Japani marssittaa Saksan ja Itävallan mäkiin todelliset veteraanit.
Noriaki Kasai on 41-vuotias ja Takanobu Okabe peräti 43-vuotias!

- Japanissa tämä on mahdollista. Siellä firman urheilijalle maksetaan palkkaa urheilemisesta. Jos on niin menestynyt urheilija kuin Kasai ja Okabe, firman puolelta ei tule minkäänlaista painetta lopettaa, Japanin päävalmentajana vuosina 2005-10 toiminut Kari Ylianttila sanoi.

Kasai on kiertänyt maailmancupia ilman suuria taukoja jo vuodesta 1989 lähtien, mutta Okabe on viimeksi hypännyt maailmancupin osakilpailun Japanin ulkopuolella maaliskuussa 2010.

Okabe onnistui voittamaan Kuopion osakisan 38-vuotiaana vuonna 2009. Hän on kaikkien aikojen vanhin voittaja maailmancupissa. Kasaista tuli kaikkien aikojen vanhin palkintopallihyppääjä maailmancupissa kaksi viikkoa sitten, kun hän ylsi Titisee-Neustadtissa kolmanneksi.

Kasai on yksi mäkiviikon suosikeista. Hän on tällä hetkellä maailmancupin kokonaiskilpailussa kahdeksantena.

- Kasai voi kompensoida hyvällä tekniikallaan sitä, minkä hän fyysisissä ominaisuuksissa menettää. Kun hän hyppää parhaimmillaan, hänen tekniikkansa on silmiä hivelevän kaunis, Ylianttila sanoi.

Janne Ahonen ei joudu antamaan tasoitusta fysiikassa. Hän teki kesällä ponnistustesteissä ennätystuloksensa. Lahtelainen on voittanut mäkiviikon viisi kertaa.

- Olen odottanut tätä kovasti. On aina yksi lajin huikeimpia juttuja vetää tämä viikko läpi, Ahonen sanoi STT:lle.

Ahosen tavoite on sijoittua kokonaiskisan "kärkipäähän".

- Tämä on Jannelle tosi spesiaali juttu, monellakin tapaa. Haluan uskoa hänen menestysmahdollisuuksiinsa, ja parhaimmillaan hän on jo ollut ihan kärjessä, päävalmentaja Pekka Niemelä uskoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Toni Edelmann on kuollut

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. 6

      Väärä vainaja haudattiin Oulussa – hauturi pahoillaan: ”Näin pääsi käymään”

    7. 7

      AFP: Veitsimies tappoi yhden ja haavoitti yhdeksää ostoskeskuksessa Puolassa

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Tähän vetoon Vain elämää päättyi: Cheekin Surulapsi veti mykäksi – katsojat ihastuivat täysin

    10. 10

      Palloliiton määräys hämmensi Tampereella – kiekkopelin tuloksen kuuluttaminen kiellettiin Veikkausliigan pelissä!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    6. 6

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Toni Edelmann on kuollut

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. Näytä lisää