Severi

Mäkihyppy

Tämä seikka sai Janne Ahosen tekemään toisen comebackin

Julkaistu:

Janne Ahonen, 35, palaa mäkeen uusien sääntöjen ansiosta. Pukujen pienentäminen sai hänet uskomaan mahdollisuuksiinsa.
- Ainoa tavoitteeni on palata huipulle. Tavoite on hurja, mutta teen työtä niin, että se on mahdollista. Tiedän, mihin olen ryhtymässä, Ahonen täräyttää.

Hän arvioi pääsevänsä nopeasti fyysisesti parhaalle tasolleen ja uskoo sen riittävän tämän päivän huippuja vastaan.

- Hyvä tasoni riittää, sillä se on kärkipään luokkaa edelleen. Väline- ja sääntöuudistukset ovat pelkästään etu minulle. Puku on nyt tiukka eikä siinä ole liito-ominaisuuksia. Se korostaa fysiikan ja ponnistusvoiman merkitystä sekä kropan liito-ominaisuuksia.

- Vartalotyyppini on leveä mutta litteä, joten tilanne on kannaltani edullinen, Ahonen laskee.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ahosen ei tarvitse myöskään murehtia kilojaan. Hänen 184-senttiseen kehoonsa on kertynyt kiloja 70. Ihannepaino on vain 2-3 kilon päässä.

- Fyysinen lähtötasoni on huonompi kuin edellisen paluuni aikaan, mutta painon suhteen tilanne on parempi. Ihanteellinen kilpailupainoni on noin 67-68, jotta voin käyttää maksimimittaista suksea.

Testihypyt Lahden betonissa

Ajatus paluusta syntyi, kun Ahoselta tivattiin kommentteja nykysääntöihin ja -välineisiin. Hänellä ei ollut vastauksia, joten hän päätti mennä mäkeen ja kokeilla.

- Valmistautuessani hyppäämään aloin pyöritellä ajatusta mielessäni. Miksen voisi tehdä töitä enemmänkin, jos pystyn testaamaan ja tuntemaan mäessä jotain.

Välinetestistä Ahonen päätti jouluna ja mäkeen hän pääsi tällä viikolla. Hän mittasi välineiden, päänsä ja kehonsa tilan vaativimmassa mahdollisessa paikassa, Lahden suurmäessä.

- Onnistuin hyvin. Perusajatus tai osaaminen ei ollut kadonnut mihinkään.

Paluuaikeisiin ei vaikuttanut Suomen mäkimaajoukkueen kompurointi eikä menestymättömyys. Eikä valmennusjohto keksinyt houkutella lajin monivuotista henkistä johtajaa takaisin.

Pieni vaikutus sen sijaan saattoi olla sillä, että mäkihyppy kuului jo Ahosen perheen arkeen: vanhempi poika Mico hyppää ja Janne-isä valmentaa.

- Poika on päätöksestäni innoissaan. Uskon, että paluuni auttaa myös hänen etenemistä urallaan. Nyt hän näkee läheltä, millaista työtä pitää tehdä, jos haluaa menestyä. Myös isälle on hienoa, että voimme harjoitella yhdessä ja hypätä samassa mäessä.

Taustavoimikseen Ahonen saa tutut ihmiset, nuoruusvuosien valmentajansa Ari Saukon ja manageri Jukka Härkösen. Saukolla on jokin merkitys myös Ahosen paluupäätöksessä.

- Sanotaan, että meillä molemmilla on kova halu viedä loppuun se, mikä kerran jäi vähän kesken, Ahonen perustelee yhteistyötä Saukon kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    4. 4

      Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

    5. 5

      F1-tallin pomot tyrmistyivät tuomarien päätöksestä – ”Kimi Räikkönen ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli palkintopallilla”

    6. 6

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    7. 7

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    8. 8

      Niki Lauda jyrähti Verstappenin ja Räikkösen kohutilanteesta: ”Tyhmemmin ei voi toimia”

    9. 9

      Ensilumi saattaa saapua mereltä etelärannikolle jo ensi yönä – runsaampia sateita tulossa viikon puolivälissä

    10. 10

      Presidentti Macronin Nemo-koira keskeytti ministerien kokouksen – lorotti suoraan Elysée-palatsin takkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    7. 7

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    8. 8

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    9. 9

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    10. 10

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    4. 4

      Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

    5. 5

      F1-tallin pomot tyrmistyivät tuomarien päätöksestä – ”Kimi Räikkönen ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli palkintopallilla”

    6. Näytä lisää