Uljas

Mäkihyppy

Harri Olli haiskahti tornissa vanhalta viinalta: "Luulin jonkun unohtaneen liuottimet suksiin"

Julkaistu:

Hyppääjäkavereiden mukaan Olli hyppäsi krapulassa SM-joukkuekilpailussa.
Harri Olli puki viikonloppuna numerolapun vuoden ja kahdeksan kuukauden tauon jälkeen lauantain SM-joukkuekilpailussa ja sunnuntain henkilökohtaisessa kilpailussa.

Hän aiheutti sunnuntaina mediakohua ja kritiikkiä ehdottamalla MTV3:n haastattelussa "paskaksi valtioksi" nimittämänsä Suomen liittämistä Venäjään.

Olli sijoittui kilpailussa kymmenenneksi eikä häntä valittu kansainvälisiin edustustehtäviin.

IS Urheilun useasta lähteestä saamien tietojen mukaan Ollin tilannetaju petti kuitenkin jo lauantaina, kun hän oli hypännyt Lahden Hiihtoseurassa SM-joukkuepronssia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaksi Ollin hyppääjäkollegaa ja yksi valmentaja kertoi IS Urheilulle nimettömästi, että paluuhyppääjän kunto puhutti väkeä sekä suurmäen tornissa että huoltokopeilla.

- Harri haiskahti vahvasti vähintään vanhalle viinalle. Toinen hyppääjä vinkkasi siitä ja kävin itse tsekkaamassa. Melkoinen tuoksahdus sieltä lähti, kilpailuun osallistunut hyppääjä kertoi.

- Kun Harri käveli ohitseni torniin, luulin jonkun unohtaneen liuottimet suksien pohjiin. Myöhemmin kuulin hyppääjiltä, ettei siinä ollutkaan liuottimista kyse. Tilanne näytti olevan melko yleisessä tiedossa, eräs valmentaja naurahti.

Ongelmia aikaisemminkin

Ollia viime ajat valmentanut Jari Mantila oli hieman hämillään.

- Kuljetin Harrin sunnuntaina mäelle, mutten huomannut mitään. Ei siis mitään hajua.

Päävalmentaja Pekka Niemelä viestitti, ettei halua kommentoida, koska maajoukkueen ulkopuolella urheileva Olli ei tällä erää kuulu hänen vastuualueelleen.

Olli ajautui ensimmäisellä, tammikuussa 2011 päättyneellä urallaan silloin tällöin ongelmiin alkoholin takia.

Hän sai mm. kilpailukieltoa ja ehdollisen vankeustuomion rattijuoppoudesta. Viime kuussa hän sai ehdollisen tuomion avovaimonsa pahoinpitelystä.

Poikasesta asti Ounasvaaran Hiihtoseuraa edustanut Olli hyppää nyt Lahden Hiihtoseurassa.

Johtokunta käsittelee piakkoin sitä, miten hän käyttäytyi sunnuntaina kilpailun jälkeen, kertoo seuran puheenjohtaja Juha Viljamaa.

Hänen mukaansa Ollia ei missään nimessä olla erottamassa seurasta.

Harri Olli ei vastannut maanantaina IS Urheilun useisiin yhteydenottoyrityksiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi julkaisi kuvan: Raahen kaksoissurmasta epäiltyä epäillään HIV:n levittämisestä – mahdolliset seksikumppanit voivat olla hengenvaarassa

    2. 2

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    3. 3

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    4. 4

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    5. 5

      Kommentti: Sote repii hallitusta – Risikon toiminta ihmetyttää, virkamiehet ovat hermoromahduksen partaalla

    6. 6

      Olli Lindholm suorasanaisena hänen ja Jussi Hakulisen välirikosta: ”Jussi ei sopeutunut”

    7. 7

      Me Naiset: Hiljattain eronnut Sanna Stellan löysi uuden miehen

    8. 8

      Uutuuskirja: Ex-liigakiekkoilija voitti jättisumman pesäpallon sopupeliskandaalissa – ja enemmänkin olisi voinut tulla

    9. 9

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    2. 2

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    3. 3

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    6. 6

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    7. 7

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    8. 8

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    9. 9

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    10. 10

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi julkaisi kuvan: Raahen kaksoissurmasta epäiltyä epäillään HIV:n levittämisestä – mahdolliset seksikumppanit voivat olla hengenvaarassa

    2. 2

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    3. 3

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    4. 4

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    5. 5

      Kommentti: Sote repii hallitusta – Risikon toiminta ihmetyttää, virkamiehet ovat hermoromahduksen partaalla

    6. Näytä lisää