Severi

Mäkihyppy

Niemelä ei selittele turhaan

Julkaistu:

Jos toista kauttaan mäkimaajoukkueen päävalmentajana aloitteleva Pekka Niemelä kuulostaa alkukauden kilpailuissa selittelijältä, siihenkin on selityksensä.
- Viime kauden kaksi paras hyppääjäämme joutuivat molemmat loukkaantuneiden kirjoihin, ja Janne Ahonen ja Harri Olli lopettivat kilpauransa. Sellainen näkyisi minkä tahansa mäkimaan tuloksissa.

- Haastava kesä on ollut viedä joukkuetta eteenpäin, Niemelä myöntää.
Sekin on karu tosiasia, että Suomi saa alkukaudesta maailmancup-kisoihin vain neljän hyppääjän suuruisen kiintiön.

A-maajoukkueen keihäänkärki on puijolaiskaksikko Matti Hautamäki- Janne Happonen. Hautamäki on kaiken kokenut sotaratsu, Happonen kahdella sanalla sanoen kolhuja kokenut.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yhdistetystä melko onnistuneesti viime kaudella mäkihyppyyn vaihtanut Anssi Koivuranta herättää aina kiinnostusta.

- Anssilla on ollut ongelmia tasapainotuksen kanssa. Hyppääminen on ollut toispuoleista. Testitulosten perusteella tasapaino on kohentunut. Anssi on sitä myötä päässyt paremmin sinuiksi välineiden kanssa.

Maajoukkueen "pukumestarina" toimii hyppyurallaan mäkitekstiilinsä viimeisen päälle tuunannut Janne Ahonen.

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat puuttuvat kauden kalenterista. Painopiste on vuodenvaihteen Keski-Euroopan mäkiviikolla ja Vikersundin MM-lentomäessä.

- Nyt on hyvä kehittää poikien hyppäämistä, päävalmentaja Niemelä summaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    2. 2

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    3. 3

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    4. 4

      Uutuuskirja: Uutislegenda Arvi Lindin poika kuoli onnettomuudessa vain 4-vuotiaana – ”Katastrofi, josta ajattelee, että siitä on mahdotonta selvitä”

    5. 5

      Tiedätkö kuinka väistää pelastusajoneuvoa oikein? Video Kehä Kolmoselta näyttää malliesimerkin

    6. 6

      Mitä ihmettä Saara Aallon Instagram-tilillä tapahtuu? Fanit villiintyivät salaperäisestä videosta

    7. 7

      Mika Myllylän tytär Olivia ylistää riipaisevaa valokuvaa uutuuskirjassa: ”Se kertoo koko iskän tarinan”

    8. 8

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    9. 9

      Veitsimies hyökkäsi radioon Moskovassa – puukotti varapäätoimittajaa

    10. 10

      Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    3. 3

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    4. 4

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    7. 7

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    8. 8

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    9. 9

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    10. 10

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    2. 2

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    3. 3

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    4. 4

      Uutuuskirja: Uutislegenda Arvi Lindin poika kuoli onnettomuudessa vain 4-vuotiaana – ”Katastrofi, josta ajattelee, että siitä on mahdotonta selvitä”

    5. 5

      Tiedätkö kuinka väistää pelastusajoneuvoa oikein? Video Kehä Kolmoselta näyttää malliesimerkin

    6. Näytä lisää