MainosValio

Syö pois! Joulun ihanimmat lahjat ovat helppoja ja rakkaudella tehtyjä, eikä niistä kerry nurkkiin ylimääräistä tavaraa

Paras lahja on sellainen, jonka tekemisestä on iloa antajalle ja saamisesta vastaanottajalle. Hyvä joulumieli lähtee leipomisesta - helposti ja liikoja kuormittamatta.

Jouluisessa rocky roadissa maistuu pipari, omena ja tumma suklaa.


28.11.2022 13:18

Joulunalusaika on tunnelmallista, rauhallista ja rakkaudentäytteistä. Lämmin joulumieli ja antamisen ilo ovat päällimmäisinä läheisiä ihmisiä ajatellessa. Jos jossain voi säästää aikaa ja vähentää kiirettä, se mahdollisuus kannattaa hyvällä omallatunnolla käyttää.

Ei ylimääräistä tavaraa nurkkiin

Tänä päivänä ihmisillä tuntuu olevan jo kaikkea. Meillä jokaisella on oma makumme kodin laittamisen, sisustuksen ja jouluttamisen suhteen, siksi leivonnaiset, glögit, suklaat ja muut pois käytettävät tai syötävät lahjat ovat ajateltuja - niistä ei jää hyllyjen perille kertyvää turhaa varastoitavaa seuraaviin vuosiin.

Itse tehty on aina itse tehty, ajateltu ja rakkaudella valmistettu. Valion helpoilla rocky road ja fudge -ohjeilla teet yksin tai yhdessä lasten kanssa namipalat, jotka ilahduttavat kaikenikäisiä herkkuhiiriä.

Joulunpunaisen punajuuri-saaristolaisleivän ohjeella mehevä tarjottava paistuu samalla vaivalla oman joulupöydän lisäksi kahdelle rakkaimmalle.

Pipari rocky road

24 palaa

Valmistusaika yhteensä 4 h 20 min, josta aktiivinen 20 min

Ainekset:

500 g tummaa suklaata

1 dl Valio kinuskikermaa

100 g piparkakkuja murennettuna

1 dl pekaanipähkinöitä

1 dl kuivattua omenaa hienonnettuna

1 dl valkoisia minivaahtokarkkeja

• Paloittele suklaa. Säästä suklaasta noin 25 g pinnan koristeluun. Sulata paloiteltu suklaa yhdessä kerman kanssa mikrossa tai liedellä. Sekoittele seosta sulatuksen aikana.

• Hienonna piparit, pähkinät ja omenalastut karkeasti veitsellä. Sekoita suklaaseoksen joukkoon.

• Levitä seos leivinpaperoituun vuokaan (n. 15 x 20 cm) ja painele vaahtokarkit seoksen pintaan.

• Anna jähmettyä jääkaapissa 4 h. Sulata jäljellä jäänyt suklaa mikrossa ja valuta jähmettyneen levyn päälle raidoiksi. Nosta vielä jääkaappiin hetkeksi jäähtymään. Leikkaa levy sitten paloiksi ja pakkaa palat lahjaksi.

Lisää ihania ruokalahjaideoita löydät osoitteesta www.valio.fi/joulu

Lue myös: