MAINOS

MAINOS Unikulma

Mikko von Hertzen kärsi vuosia huonoista yöunista: ”Me miehet olemme hitaita reagoimaan”

Julkaistu:

Muusikko Mikko von Hertzen on Intiassa asuessaan nukkunut pari millimetriä paksulla ruokomatolla. Terveys on kuitenkin tärkeintä ja siksi selän alla on nyt Unikulman patja.
Von Hertzen Brothers -yhtyeestä tuttu Mikko von Hertzen elää monien mielikuvissa askeettista elämää. Ihan väärä tämä käsitys ei olekaan. Äiti Amman seuraaminen vei von Hertzenin vuosiksi Intiaan työskentelemään ashramissa sekä joogaamaan ja meditoimaan.

- Elin todella askeettisesti monta vuotta. Ensimmäiset vuodet minulla oli vain pari milliä paksu patja, suoraan kovalla lattialla. Intiassa se on ihan tavallista.

Henkiset harjoitukset ja jooga ovat edelleen muusikolle tärkeitä, mutta ykkösenä tulee terveys. Ohut ruokomatto ei sopinut leveäharteiselle, vaikkakin hoikalle miehelle.

Von Hertzen etsikin parempaa ratkaisua jo Intiassa asuessaan. Hänen tutkimuksensa paremman unen puolesta johtivat siihen, että yhteisölle tilattiin 50 kookoksesta tehtyä patjaa.

Hyvä palautuminen vastapainona kiertue-elämälle

Vaikka ratkaisu oli parempi, se ei ollut riittävä. Von Hertzen kertoo olleensa huono nukkuja jo teini-ikäisestä alkaen, ja yksi syy nukahtamisvaikeuksiin ja heräilyyn on ollut sopimaton patja. Kiertue-elämä on tuonut omat ongelmansa nukkumiseen.

Kiertueella elämä on epäsäännöllistä, kun joka päivä ollaan uudessa paikassa.

- Elämässä vaihtuu sängyt ja tunnelmat. Kaikki vaihtuu. Varsinkin meille huonoille nukkujille tämä on raskas elämäntyyli. Siksi kotona on tärkeää voida palautua hyvin.

Nyt von Hertzen on syventynyt kirjoittamiseen. Talvella hän kirjoittaa uutta musiikkia ja suunnittelee tulevaa. Seesteisempi vaihe kelpaa hänelle mainiosti.

- Kiva kun saa olla enemmän kotona! Meillä oli aika tiivis parivuotinen, kun keikkoja on ollut sekä Von Hertzen Brothersilla että Kingston Wall -tribuuttiyhtyeellä. Nyt on hyvä ottaa happea ja miettiä tulevia kuvioita!

”Me miehet olemme hitaita reagoimaan”

Vaikka uniongelmat vaivasivat, ja todella karuistakin nukkumaoloista oli kokemusta, vei aikansa ennen kuin muusikko havahtui oikeasti tekemään asialle jotain.

- Olin huomannut, että hyvällä patjalla on tosi iso merkitys. Senhän huomaa vaikka hotellissa, jossa yllättäen onkin tosi hyvä patja.

Nukkuma-alustalla on merkitystä, ja von Hertzen ymmärsikin, että siihen kannattaa kiinnittää huomiota myös kotioloissa.

- Me miehet olemme vähän hitaita reagoimaan tällaisiin asioihin. Vaikka tietää, että selkä on ihan bojojoing, 15 vuotta vanhalla patjalla mennään! muusikko nauraa.

Häntä itseäänkin huvittaa, että useimmat tietävät, mikä olisi omalle selälle ja unelle parasta, mutta silti asian eteen ei tehdä mitään konkreettista.

Tilanne pääsi ajautumaan aika pahaksi myös hänen kohdallaan ennen kuin hän lopulta tarttui toimeen.

- Minun piti venytellä 20 minuuttia ennen kuin sain edes kahvia keitettyä, koska patjani oli vuosikausia vanha! Silloin tajusin, että tämä homma on tullut tiensä päähän.

Nyt muusikolla on teettämänsä sängyn rungossa Unikulman patja, sijauspatja sekä ergonomisesti muotoutuva Astro-tyyny.

Oma kroppa ratkaisee

Unikulman patjat räätälöidään UnikLab-pintapainemittauksen tulosten perusteella jokaiselle käyttäjälle sopivaksi.

Patja rakennetaan jousirivi kerrallaan, mikä mahdollistaa sen, että tukea ja joustoa on juuri siellä, missä pitääkin. Tämä toi avun myös von Hertzenille.

- Minulla on leveät hartiat, ja siksi on aina ollut vaikeaa löytää päälle hyvää asentoa. Tästä on seurannut migreenitaipumusta. Kun herään päänsärkyyn ja se saattaa pahentua migreeniksi.

UnikLab-mittaus vahvisti von Hertzenille sen, että kyljellään nukkuessaan hänelle tulee todella suuri paine olan ja lonkan kohdalle.

-Olen aika laiha, mutta kuulemma UnikLab-mittauksessa harvoin nähdään, että olkapää uppoaisi näin syvälle patjaan.

Vaikka mittauksen tulos ei ollut muusikolle yllätys, hän koki sen hyödylliseksi.

- Oli hyvä nähdä näytöltä, että näin tapahtuu. Se selvensi, miksi en pysty nukkumaan tietyllä tavalla, vaan hakeudun asentoihin, jotka aiheuttavat minulle ongelmia.

Yöt rauhoittuivat

Von Hertzen on nukkunut Unikulman patjalla nyt parin kuukauden ajan. Hän on jo ehtinyt huomata merkittävän eron aiempaan, ja onpa unenlaadun paraneminen saatu mittauksellakin todistettua.

- Minulla oli pari vuotta sitten käytössä Oura-älysormuksen ensimmäinen versio. Silloin minulla oli eri patja käytössä. Sormus antoi niin masentavia tuloksia uneni laadusta, että lopetin koko laitteen käytön!

Nyt tilanne on muuttunut.

- Aiemmin parhaimpina öinä sain syvää unta 40 minuuttia. Nykyään sitä on Ouran mukaan joka yö tunnin verran, muusikko iloitsee.

Hän on myös huomannut, että unen laatu on parempaa ja heräily on vähentynyt.

- Kroppa tykkää olla asennossa, jossa nukun, eikä koko ajan hälytyskellot soi, että nyt puutuu jokin paikka. Osasin ajatella, että jonkinlainen ero on olemassa, mutta en osannut kuvitella, että se olisi näin suuri!

Kaiken ei tarvitse olla askeettista

Myös se, millainen Unikulman räätälöity patja oikeastaan on, yllätti von Hertzenin.

- Se on yllättävän pehmeä tietyistä kohdista! Olen aina kuvitellut, että minulla pitäisi olla kova patja. Mutta tähän kun heittää kroppansa, tulee sellainen olo, että tämä on minun oma! Kyllä sen tuntee, että patja on minulle tehty.

Ainoastaan sitä von Hertzen harmittelee, että omaa patjaa ei saa kiertueelle mukaan. Hän vinkkaakin Unikulmalle, että jonkinlaisen matkaversion kehittäminen tulisi tarpeeseen.

Sillä enää muusikko ei suostu tinkimään hyvinvoinnistaan.

- En ole muuten mukavuudenhaluinen, mutta yritän miettiä niitä ratkaisuja, jotka ovat loppupeleissä todella tärkeitä, hän pohtii.

- Jos minulla on hyvät unet takana, minulla on energiaa tehdä ja saada asioita aikaan. Ehkä on ihan ok, että näillä vuosirenkailla miettii myös mukavuutta. Ei aina tarvitse olla niin askeettinen!

Mikko kertoo sunnuntaina muusikon arjesta Jaksa paremmin -ohjelmassa Nelosella!
MAINOS Unikulma
Lue myös:

MAINOS