MAINOS

MAINOS - Kaikki tämän osion artikkelit ovat the other danish guyn mainosaineistoa.
MAINOS - Kaikki tämän osion artikkelit ovat the other danish guyn mainosaineistoa.
MAINOS the other danish guy

Mies ei tarvitse lähikontaktia ollakseen tyytyväinen kalsareissaan – ”Ei turhaa silmiin tuijottelua”

Julkaistu:

Paketteja kotiin eivät tuo enää ainoastaan posti ja joulupukki. Kalsarinvalmistaja haluaa varmistaa, että parhaita pöksyjä pääsee käyttämään myös perinteisen jakeluverkon katveessa.
Haluaisin tilata teiltä alushousuja, mutta lähin pakettiautomaatti sijaitsee 35 kilometrin päässä toisen kunnan puolella. Vaikka olisi miten hyvää housua tarjolla, vähän harmittaa lähteä hakemaan niitä tuollaisen matkan päästä. Sitä paitsi kun hiihdän 70 kilometriä, vanhat ja epämukavat kalsongit ehtivät hiertää tärkeät miesosani vereslihalle.

Suunnilleen näin kuului the other danish guyn saama asiakaspalaute, joka paljastaa, että palvelujen kehittämisessä ainoa lähtökohta on ihmisten todelliset tarpeet ja niiden täyttäminen silloin, kun se vain on mahdollista. Suomessa on alueita, jotka ovat sekä asuttuja että maantieteellisesti saavutettavissa, mutta jotka silti jäävät perinteisen jakeluverkon katveeseen. Kusti ei yksinkertaisesti polje riittävän luotettavasti riittävän lähelle.

Viime vuonna postilakon aikaan oman tutkimuksensa mukaan maailman parhaita alushousuja valmistavalla the other danish guylla huomattiin, että Matkahuolto hoitaa hommansa mallikkaasti – yllättäneestä kysyntäpiikistä huolimatta.

– Totesimme sen kumppaniksi, jonka toimituksiin voi luottaa sataprosenttisesti, sanoo yrityksen perustaja Tommi Lähde.

Tästä virisi ajatus kehitellä tiiviimpää yhteistyötä ja parantaa verkkokaupan asiakaskokemusta entisestään. Luotaisiin siis toimitusvaihtoehto, joka toisi kalsarit entistä helpommin entistä lähemmäs. Ideoinnin tuloksena syntyi Läheltä piti -palvelu, jossa asiakas saa tilaamansa tuotteet Matkahuollon erinomaisen verkoston kuljettamana kotiovelleen tai postilaatikkoonsa.

Jakelualueet kasvavat

Palvelua oli alettu suunnitella jo kauan ennen kuin koronaviruksesta oli mitään tietoa. Sen kokeilu käynnistyi kuitenkin juuri, kun Suomi ensimmäisten koronaviikkojen aikana osittain suljettiin ja ihmisiä kehotettiin pysymään kodeissaan.

– Varsinkin siinä tilanteessa tämä vaihtoehto hyödytti monia, sanoo Lähde.

Suurempien väestömäärien postinumeroalueista alkanut kokeilu on muutamassa kuukaudessa laajentunut kattamaan noin puolet Suomesta, ja sitä kasvatetaan edelleen. Palaute on ollut positiivista.

– Tietysti meillä on edelleen valittavana kaikki muutkin Matkahuollon toimitustavat, Lähde huomauttaa.

Hän kuitenkin lisää, että ilman pakollista kuittausta ja lähikontaktia toimitettu paketti on ollut monelle mieluisa ratkaisu. Ja se on myös vaivattomin, vaikka pakettiautomaatti sijaitsisi kuinka naapurikorttelissa.

– Tehdään yksinkertaisesta asiasta vielä yksinkertaisempi, luonnehtii Lähde.

– Ei sitä aina kalsareita hankkiessa tarvita sen suurempaa silmiin tuijottelua.

Riskittömät testikalsarit

Joku saattaa arastella alusvaatteiden tilaamista netistä ilman ennakkosovitusta. On kuitenkin erittäin todennäköistä, että jos on oikeustoimikelpoinen henkilö, on käyttänyt alushousuja aiemminkin. Oman kokonsa voi tarkastaa nykyisen vermeensä kokolapusta.

– Siitä saa varmasti jotain suuntaa. Lisäksi verkkokaupassa on kokotaulukko ja myös tietoa miesten vartalotyypeistä, joita on aika lailla tasan neljä, sanoo Lähde.

Jos tilaus kuitenkin menee jostain syystä vihkoon, the other danish guy tarjoaa 100 päivän tyytyväisyystakuun ensimmäiselle ostetulle parille. Tuotetta ei vaihdeta toiseen, mutta sen hinta hyvitetään palauttamista vastaan.

– Takuu on tehty ostajan riskin minimoimiseksi, sanoo Lähde.

– Yhdet testikalsarit meiltä varmasti jo kertovat, ovatko nämä sinun juttusi.

Siirry riskittömille kalsarikaupoille
MAINOS the other danish guy
Lue myös:

MAINOS