MainosDr. Oetker

Uhkaako mennä pipariksi? Nappaa kaavat, kokoamisohjeet ja koristeluvinkit ikkunaruutuineen perinteiseen piparitaloon tästä

Superjouluttajat aloittavat askartelunsa jo lokakuussa. Tavalliselle joulunviettäjälle riittää kuusenkoristelu, lahjat ja jouluherkut. Piparkakkutalo on mukava pieni joulupuuha yksin tai yhdessä lasten kanssa näperreltäväksi. Pipareiden koristelussa enemmän on enemmän.


30.11.2022 0:40

Piparkakkutalo on nostalginen tunnelmantuoja, joka tuoksullaan ja näöllään luo jouluista oloa. Suomessa piparitaloja on koristeltu tiettävästi 1900-luvun alkupuolelta lähtien.

Perinne levisi aikanaan Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin Saksasta, jossa leipurit sata vuotta aiemmin intoutuivat valmistamaan koristeltuja herkkumökkejä Grimmin veljesten Hannu ja Kerttu -sadun innoittamana. Alunperin piparkakkutalot eivät siis liittyneet millään tavalla jouluun.

Piparkakkutalon koristelussa enemmän on enemmän. Dr. Oetker Sokerikuorrutteilla ja koristerakeilla luot ihanan jouluisen kokonaisuuden.

Enemmän on enemmän

Yhtä mukavaa kuin on piparitalon rakentaminen ja koristelu, on sen syöminen uudenvuoden aattona tai loppiaisena, perheestä ja sen perinteistä riippuen. Mitä enemmän talossa on koristeita, sitä paremmalta se maistuu. Koristeissa ei siis kannata pihtailla.

Kaunis lopputulos syntyy, kun osat koristelee ennen talon kasaamista ja antaa koristuksen kuivua kunnolla. Dr. Oetkerin eri värisillä sokerikuorrutteilla ja Dr. Oetker Koristerakeilla saa aikaan onnistuneen ja hyvältä maistuvan lopputuloksen.

Tuubista puristettavat kuorrutteet ovat helppoja käyttää joko ohuen nauhan tekemiseen tai veitsellä levittäen tasaisen väripinnan aikaansaamiseen. Sokerikuorrutteessa koristerakeet ja karkit pysyvät hyvin kiinni. Pienimpien yksityiskohtien tekemiseen voi käyttää Dr. Oetker Koristelugeelejä.

Tutustu joulun makeimpiin koristeisiin: www.oetker.fi/joulutuotteet

Varaa riittävästi aikaa

Piparitalon tekemisestä nauttii, kun sen tekemiseen varaa riittävästi aikaa. Piparkakkutaikinan pitää antaa seistä jääkaapissa yön yli, koristelujen kuivua kunnolla ja talon kasaaminenkin vaatii aikaa. Jos taikinaa tekee pikkaisen reilumman annoksen, siitä voi käydä napsimassa maistiaispaloja illan pimennyttyä samalla, kun leikkaa talon kaavoja rakentamaan pääsyä odotellessa.

Talon osat pysyvät parhaiten muodossaan, kun ne leikkaa taikinasta suoraan leivinpaperoidulla uunipellillä eikä edes yritä siirtää niitä ennen paistamista. Muista jättää osien väliin kohoamisvarat etteivät osat uunissa paistu yhteen.

Kasaamisessakin maltti on valttia. Yksi pelkää sulan sokerin polttavan sormet, toinen inhoaa siitä aiheutuvaa sotkua ja kolmas liian mustaksi palaneen sokerin kitkerää katkua. Onneksi on suoraan tuubista talon osille puristettava Dr. Oetker Elintarvikeliima. Polttavan kuuman sokerin kanssa ei tarvitse näperrellä.

Led-kynttilät tuikkivat kauniisti liivatelehdistä tehtyjen ikkunaruutujen läpi.

Piparkakkutalo

  1. Tulosta kaikki kolme piparkakkutalon kaavaa A4-kokoisena.

  2. Leikkaa kaavat muotoonsa.

  3. Valmista piparkakkutaikina (ohje alla), kauli taikina uunipellille ja leikkaa talon osat kaavojen mukaan veitsellä. Jätä osien väliin kohoamisvarat!

  4. Koristele talon jäähtyneet osat erivärisillä Dr. Oetker Sokerikuorrutteilla ja Dr. Oetker koristerakeilla ja nonparelleilla.

  5. Kokoa piparkakkutalo Dr. Oetker Elintarvikeliimalla

Perinteinen piparkakkutaikina

300 g margariinia

1,5 dl siirappia

4 dl sokeria

2 tl kanelia

1 tl jauhettua neilikkaa

1 tl jauhettua inkivääriä

0,5 tl kardemumma

3 kananmunaa

Kiehauta voi, siirappi, sokeri ja mausteet kattilassa. Anna seoksen jäähtyä ja lisää joukkoon munat. Lisää sooda vehnäjauhoihin ja sekoita sooda-jauhoseos siirappiseokseen. Anna taikinan asettua jääkaapissa yön yli.

Kauli taikinasta ohut levy ja nosta se leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Leikkaa osat muottien avulla ja poista ylimääräinen taikina. Jätä osien väliin kohoamisvarat. Muista leikata taikinasta myös talolle alunen. Paista osia 200-asteisessa uunissa kauniin ruskeiksi noin 8 minuuttia ja anna jäähtyä kunnolla ennen osien siirtämistä.

Dr. Oetker Sokerikuorrutteilla, koristelugeeleillä ja koristerakeilla luot piparitalolle jouluisen ilmeen.

Koristelu ja kasaaminen

Tarvikkeet

1 tuubi Dr. Oetker Elintarvikeliimaa (Baking glue)

1 tuubi Dr. Oetker Punaista Sokerikuorrutetta

1 tuubi Dr. Oetker Valkoista Sokerikuorrutetta

1 tuubi Dr. Oetker Vaaleanpunaista Sokerikuorrutetta

Dr. Oetker Liivatelehtiä

Dr. Oetker Koristelugeelejä

Dr. Oetker koristerakeita

Piparitalon ikkunaruudut syntyvät Dr. Oetker Liivatelehdistä.

Ikkunat

Leikkaa liivatelehdistä vähän ikkuna-aukkoja suuremmat palat ja liimaa ne elintarvikeliimalla (Baking glue) ikkuna-aukkojen kohdalle seinien sisäpuolelle.

Kokoaminen ja koristelu

1. Jos haluat yksityiskohtaisia koristeluja, tee ne ennen kuin liimaat talon kasaan. Koristele talo Dr. Oetker Sokerikuorrutteilla. Pieniin yksityiskohtiin voit käyttää myös Dr. Oetker Koristelugeelejä. Anna koristeltujen osien kuivua kunnolla ennen liimaamista.

2. Liimaa talo Dr. Oetker Elintarvikeliimalla. Laita liimatuubi lämpenemään kuumaan veteen ennen käyttöä. Veden tulee olla oikeasti kuumaa, jotta liima sulaa. Levitä liimaa reilusti ensimmäisen osan pohjaan. Paina osaa alustaan kiinni ja tue se pystyyn esim. koristeraepurkilla.

Talon kasaaminen Dr. Oetker Elintarvikeliimalla onnistuu sormia polttamatta.

3. Pursota liimaa seuraavan osan pohjaan ja seinän reunaan. Paina osa tukevasti kiinni alustaan ja ensimmäiseen seinään noin minuutin ajan. Toista sama seuraavalla seinällä. Levitä liimaa viimeisen osan pohjaan ja molempien seinien reunaan. Paina osa paikalleen ja paina kaikki seinät tiiviisti yhteen. Liimaa kuisti ja ovet samaan tapaan. Anna kuivua noin 30 minuuttia ennen katon liimaamista.

4. Levitä liimaa seinien harjanteisiin sekä toisen kattopalan kattoharjanteeseen. Paina kattopalat paikoilleen ja anna liiman kuivua ennen viimeistelyä. Viimeistele katto sokerikuorrutteella ja ripottele päälle tomusokeria.

Inspiroidu joulusta. Lisää jouluisia leivontaideoita osoitteessa www.oetker.fi/joulu

Lue yllä oleva sisältö ja vastaa kyselyyn! Vastanneiden kesken arvotaan 50 euron arvoisia GoGift-lahjakortteja.

Tutkimuksen toteuttaa Digitalist Group Oyj Sanoma Media Finland Oy:n toimeksiannosta.

Lue myös: