MainosBevita Eye

Talvi saa silmät kuivumaan – Asiantuntijan 5 vinkkiä, joilla pidät ikävän vaivan kurissa

Hiihtolenkit, kuiva sisäilma ja päätetyö saavat yllättävän monella silmät oireilemaan. Näillä ohjeilla hoidat kuivia silmiä helposti ja tehokkaasti.

Kuivia silmiä täytyisi hoitaa mahdollisimman hyvin, sillä muuten silmät voivat tulehtua ja näkökin voi hämärtyä.


21.1. 9:23

Talvella monet kärsivät kuivista silmistä, kun pohjoinen ilmasto ja siihen liittyvä kuiva sisäilma sekä lämpötilojen vaihtelu saavat silmät oireilemaan. Kyynelnestettä voi olla liian vähän tai silmät saattavat valua, mikä voi sekin olla merkki lisääntyneestä kuivuudesta. Oireina saattaa myös olla kirvelyä, kutinaa, punoitusta tai väsyneisyyden tunnetta silmissä.

– Talvella iho, suupielet ja nenäkin kuivuvat – samalla tavalla myös silmät kuivuvat, proviisori Anna Siipilehto Tapuli Apteekista toteaa.

Vaikka kuivasilmäisyys onkin yleinen vaiva, Siipilehto on törmännyt uskomukseen, että silmätippojen käyttö johtaisi kierteeseen. Sen hän tyrmää välittömästi.

Talvella iho, suupielet ja nenäkin kuivuvat – samalla tavalla myös silmät kuivuvat.

– Kuivia silmiä pitäisi hoitaa mahdollisimman hyvin, sillä muuten silmät voivat tulehtua ja näkökin voi hämärtyä. Kyseessä on edelleen alihoidettu vaiva, vaikka parannusta onkin tapahtunut, Siipilehto sanoo.

Silmätippojen jatkuvasta käytöstä ei ole haittaa

Etenkin allergikot ja atoopikot kärsivät herkästi kuivista silmistä, mutta myös ikä, tarkkuutta vaativa työskentely ja jotkut lääkkeet saattavat altistaa oireilulle. Sekin vaikuttaa, kuinka paljon ihminen räpyttelee silmiään, ja kuinka kyynelneste ohjautuu silmän pinnalla.

Kaksikymmentä vuotta alalla toimineen Siipilehdon mukaan silmätippojen laatu ja koostumus ovat vuosien varrella kehittyneet. Uudenaikaisten valmisteiden jatkuvasta tai pitkäkestoisesta käytöstä ei hänen mukaansa ole mitään haittaa – etenkään, jos valitsee säilöntäaineettomia tippoja.

Etenkin allergikot ja atoopikot kärsivät herkästi kuivista silmistä.

– 20 vuotta sitten valikoima oli pienempi, eivätkä tuotteet olleet yhtä edistyneitä. Nykyaikaisissa tipoissa on hyaluronihappoa, joka sitoo painoonsa nähden moninkertaisesti kosteutta. Se on tehokas tapa lisätä kosteutta, hän sanoo.

Silmätippojen koostumuksissa on eroja, ja valmisteita voi yleensä käyttää myös rinnakkain. Annostus on Siipilehdon mukaan yksilöllistä.

– Vähintään aamuin illoin voi laittaa, jotkut käyttävät tippoja puolen tunnin välein. Mitä tehokkaampi tai paksumpi valmiste on, sitä harvemmin sitä tulee laittaa. Geeli pysyy silmän pinnassa nestemäistä kauemmin ja voidetta voi tarvittaessa käyttää yöaikaan.

Silmäjumpalla kyynelnesteet liikkeelle

Silmiä rasittaa myös tietokoneen tai älypuhelimen äärellä vietetty aika, ja jopa neulominen, lukeminen tai palapelin kokoaminen saattavat saada silmät oireilemaan.

– Päätetyöskentely ilmastoidussa ja pölyisessä tilassa on pommiyhdistelmä. Työpäivän lomassa kannattaa pitää välillä silmiä kiinni tai katsella kaukaisuuteen. Myös silmäjumpasta voi olla apua – siinä silmiä suljetaan ja avataan vuorotellen ja välillä räpytellään. Se saa kyynelnesteen liikkeelle, hän vinkkaa.

Päätetyöskentely ilmastoidussa ja pölyisessä tilassa on pommiyhdistelmä kuiville silmille.

Apu voi löytyä myös kätevästä silmäsumutteesta, jota voi suihkia suljetun silmän päälle tarvittaessa kosteutta antamaan. Suihke on kätevä mukana menossa, ja sitä voi käyttää työpöydän äärellä, autossa tai vaikka matkustaessa.

– Jos aamuin illoin laittaa tippoja, niin tätä voi laittaa pitkin päivää. Kokeilemalla erilaisia tuotteita löytyy jokaiselle toimiva yhdistelmä, Siipilehto toteaa.

Proviisorin vinkeillä valitset oikeanlaisen tuotteen kuivien silmien hoitoon

1. Silmätipat kosteuttavat

Bevita Eye on säilöntäaineeton silmätippaliuos, joka lievittää kuivien silmien oireita kuten ympäristötekijöistä, silmiin kohdistuvista stressitekijöistä tai mekaanisista syistä johtuvaa kuivuutta, polttavaa tunnetta tai roskan tuntua.

– Perustipat kosteuttavat ja niistä on hyvä aloittaa, kun oireet ovat lieviä, Siipilehto sanoo.

2. Tehotipat hoitavat vaikeitakin oireita

Bevita Eye Pro on säilöntäaineeton ja fosfaatiton silmätippaliuos, joka soveltuu keskivaikean ja vaikean kuivasilmäisyyden hoitoon.

– Tipat ovat koostumukseltaan tuhdimmat, mutta vastaavat viskositeetiltaan kyynelnestettä. Ne hoitavat vaikeampiakin oireita.

3. Suihke helpottaa myös silmänympärysihon kuivuutta

Suljetulle silmälle annosteltava säilöntäaineeton ja fosfaatiton Bevita Eye -silmäsuihke kosteuttaa silmiä ja hoitaa kuivuudesta johtuvia oireita.

– Monen silmät ovat kuivat myös ulkoa ja kätevä suihke kostuttaa silmien lisäksi myös silmäluomia, sanoo Siipilehto.

4. Geeli antaa pitkäkestoisen avun

Bevita Eye -silmägeeli sisältää 0,2 prosenttia karbomeeria.

– Geeli muodostaa suojaavan kalvon silmän pintaan ja saa silmän tuntumaan miellyttävämmältä ja kosteammalta.

5. Voide hoitaa silmiä yön aikana

Bevita Eye A -silmävoide on A-vitamiinia sisältävä, säilöntäaineeton silmävoide.

– Yöllä käytettävä voide auttaa erittäin vaikeisiin oireisiin ja sen sisältämä A-vitamiini auttaa palauttamaan kyynelkalvon normaalin fysiologisen tilan ja suojaa silmän pintaa.

Lue myös: