[Mainos: Bevita Eye] Punoittavatko tai valuvatko silmäsi herkästi? Katso asiantuntijan 5 vinkkiä juhlakauteen! - Kuivat silmät - Ilta-Sanomat
MainosBevita Eye

Punoittavatko tai valuvatko silmäsi herkästi? Katso asiantuntijan 5 vinkkiä juhlakauteen!

Tippa silmään ja kannat kattoon! Farmaseutti kertoo, kuinka kuivasilmäinen voi pitää silmistään huolta loppuvuoden hulinoissa. Muutamalla niksillä myös piilolinssien käyttö helpottuu.

Loppuvuoden juhlaputki voi olla vaikea kuivasilmäiselle.


26.11.2021 11:26

Loppuvuoden iloinen juhlaputki jatkuu pikkujouluista itsenäisyyspäivään, jouluun sekä uuteen vuoteen. Sesonki voi kuitenkin olla vaikea kuivasilmäiselle. Piilolinssien käyttäjät saattavat olla erityisen tuskissaan – juhliin olisi kiva meikata näyttävästi ja jättää silmälasit kotiin, mutta silmät tuntuvat kuivuvan niin, että piilolinssien käyttö on kaukana miellyttävästä.

– Myös piilolinssien käyttäjät löytävät omat tuotteensa oloa helpottamaan, lupaa farmaseutti Milena Kvist.

Kvist työskentelee Porvoon Uudessa Apteekissa ja on siellä huomannut, että varsinkin talvisesonki saa ihmiset silmätippaostoksille. Kuiva pakkanen, koneellinen ilmastointi ja sisätilojen lämmitys sekä myös saunominen lisäävät kuivasilmäisyyden oireita vaikka ei piilolinssejä käyttäisikään.

– Tietoisuus kuivasilmäisyydestä on onneksi lisääntynyt ja ihmiset osaavat paremmin tulla hakemaan vaivaan apua, Kvist kiittelee.

Tunnista kuivasilmäisyys

Yhä edelleen monia kuitenkin hämmentää esimerkiksi se, että kuiva silmä oireilee vuotamalla. Muita oireita voivat olla roskan tunne silmässä, punoittaminen tai valonarkuus.

– Sääolosuhteiden lisäksi runsas näyttöpäätetyöskentely, vaihdevuosioireet sekä jotkin sairaudet tai allergiat voivat altistaa kuivasilmäisyydelle, listaa Kvist.

Vaiva on varsin yleinen, mutta onneksi myös sitä helpottamaan on saatavilla runsaasti tuotteita, jotka tekevät myös juhlakauden pitkistä illoista huolettomampia. Apteekissa piilolinssikäyttäjän kannattaa varmistua siitä, että hankittava silmätippa on säilöntäaineeton ja että se sopii samanaikaiseen käyttöön linssien kanssa.

Hyvällä tavalla kostea juhlakausi

Farmaseutti vinkkaa, että silmään voi tiputtaa kostutustippaa jo silloin, kun linssejä on laittamassa silmiin. Näin niiden alle muodostuu mukava, kostea patja, joka lisää linssin käyttömukavuutta.

– Jos tiedossa on, että silmä herkästi ärsyyntyy linssistä, kannattaa ehdottomasti pitää silmätippoja juhlissa mukana, sanoo Kvist.

Näppärä vaihtoehto pikkulaukkuun tai povitaskuun ovat kertakäyttöiset, kevyet pikku pipetit, jotka ovat helppoja käyttää eivätkä vie paljoa tilaa. Näin tippoja voi annostella silmiin helposti tarpeen mukaan.

Joku saattaa pelätä, että silmätipat sotkevat huolella tehdyn meikin.

– Se on toki käyttäjäkohtaista, mutta sanoisin, ettei niin automaattisesti käy, Kvist toteaa.

Kuivasilmäisen tippakäyttäjän kannattaa varmistaa, että ripsiväri on vedenkestävää tai että se irtoaa ainoastaan lämpimällä vedellä. Hyvä idea on myös harjoitella tippojen laittamista silmiin etukäteen, mikäli niitä ei ole paljoa aiemmin käyttänyt.

– Mikäli meikki tuntuu pahentavan kuivasilmäisyyden oireita, kannattaa tarkistaa käytetyn kosmetiikan ainesosat ja varmistua, ettei ole millekään niistä allerginen, neuvoo Kvist.

Kostutustippoja voi käyttää huoletta sekä ennen juhlia, juhlien aikana että jälkeen.

Kostutustippoja voi käyttää huoletta sekä ennen juhlia, juhlien aikana että jälkeen. Liikaa niitä ei pysty silmään annostelemaan.

Juhlien jälkeen silmiin kannattaa laittaa yöksi hieman paksumpaa, voidemaista tippaa hoitamaan ja palauttamaan sarveiskalvoa illan rasituksista.

Erityisen pitkän illan jälkeen silmät kiittävät kylmäkäärehoidosta, johon voi käyttää apteekista saatavia silmäpyyhkeitä.

– Kokeilemalla löytää ne itselle parhaat tuotteet, muistuttaa Kvist.

– Kannattaa lähteä liikkeelle ottamalla kokeiluun pari erilaista, vaikkapa yksi kevyempi ja toinen hoitavampi tuote ja testailla, miltä elämä niiden kanssa tuntuu. Me apteekissa autamme asiassa mielellämme.

Farmaseutin vinkit juhlakauteen

  1. Laita tippoja silmään jo ennen kuin asetat piilolinssit silmiin.

  2. Harjoittele tippojen laittamista etukäteen ennen juhlia, mikäli et ole asiassa entuudestaan kokenut.

  3. Kosteuta silmää illanvieton tai juhlien aikana. Kertakäyttöiset pipetit ovat tähän käteviä.

  4. Kostutustippa helpottaa myös linssin poistamista silmästä.

  5. Anna silmän levätä juhlaillan rasituksen jälkeen. Käytä yöllä hoitavampia tippoja tai helli silmiä silmäpyyhkeistä tehdyillä kääreillä.

+ Älä koskaan nuku piilolinssit silmissä, ellei kyseisiä linssejä ole juuri tällaiseen käyttöön suunniteltu!

Tiesitkö?

  • Sekä Bevita Eye että Bevita Eye Pro -silmätipat sopivat erinomaisesti piilolinssien käyttäjille.

  • Kummatkin tipat ovat säilöntäaineettomia ja saatavana myös pipeteissä, jotka kulkevat helposti juhlissa mukana.

  • Bevita Eye on silmätippaliuos, joka sisältää 0,4 prosenttia natriumhyaluronaattia. Sillä on optimaalisesti silmää voitelevat, kosteuttavat ja suojaavat ominaisuudet.

  • Bevita Eye Pro on hoitavampi silmätippaliuos, joka soveltuu keskivaikean ja vaikean kuivasilmäisyyden hoitoon. Se kosteuttaa, suojaa, voitelee ja tasapainottaa.

  • Sarjan tuotteet lievittävät kuivien silmien oireita, kuten ympäristötekijöistä, silmiin kohdistuvista stressitekijöistä tai mekaanisista syistä johtuvaa kuivuutta, polttavaa tunnetta tai roskan tuntua.

  • Tutustu tuotteisiin

Lue myös: