MainosHypoxi

Hypoxin teho yllätti Sani Aartelan – kuudessa viikossa kesäkuntoon

Festarikesään valmistautuva Sani Aartela kokeili Hypoxia. Tulokset hämmästyttävät: vaaka näyttää nyt viisi kiloa vähemmän. Suurin muutos tapahtui vartalon mitoissa.


Uskottava se on! Jotain tämä kropalle tekee, laulaja Sani Aartela myöntää. Viimeisen kuuden viikon aikana hän on ajanut Hypoxi-studiolle tunnollisesti kolme kertaa viikossa. Hypoxi-jakson aluksi ja päätteeksi Sanista otettiin sekä vaakalukemat että vartalon ympärysmitat. Puolentoista kuukauden aikana painoa on lähtenyt viisi kiloa, ja kehon ympärysmitat ovat kutistuneet yhteensä liki 40 senttiä.

– Se hämmästyttää, sillä olen syönyt entiseen tapaan. Jos olisin siis noudattanut Hypoxista saamiani ruokavalio-ohjeita tarkemmin, tulos olisi voinut olla vielä parempi, Sani arvelee.

Hoikistumistakin tärkeämpi asia Sanille on ollut silti yleisen hyvinvoinnin kohentaminen ja pysähtyminen.

Pysähtymään Sani on päässyt myös Hypoxi-studiolla. Jokainen käynti alkaa 20 minuutin lämmittelyllä erikoisvalmisteisessa puvussa, jonka sisällä ilmanpaine vaihtelee. Hypoxi-puku on täynnä pieniä ilmakuplia, jotka aktivoivat pintaverenkiertoa lempeästi hieromalla.

– Tunnen yleensä jo tuossa vaiheessa, kuinka nesteet lähtevät liikkeelle. Kaiken lisäksi puvussa makoilu on todella rentouttavaa. Siinä ei voi oikein minnekään lähteä hötkyilemään, Sani kertoo.

Haluatko sinä testata Hypoxia? Varaa maksuton konsultaatio ja saat 1 maksuttoman lisäkerran jaksoosi: www.hypoxi.fi

Hypoxi tehoaa keskivartaloon

Varsinainen Hypoxi-harjoittelu kestää puoli tuntia ja se tehdään kuntopyörän näköisessä laitteessa joko pystyasennossa tai makuultaan. Vaikka polkemistahti on rauhallinen ja sykkeet pysyvät matalalla, laitteen yli- ja alipaine tehostaa liikunnan vaikutuksia. Se taas vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja kohdistaa rasvanpolton täsmäalueelle.

– Selkeästi eniten Hypoxi on itselläni vaikuttanut keskivartaloon: vatsaan, reisiin ja peppuun. Vaikka en yleensä kyttää liikaa mittojani ja vaakaa, niin näissä kohdissa aloin huomata Hypoxissa pian eron.

Hypoxi on tasapainottanut ja rauhoittanut myös mieltä.

– Tuntuu, että kaikenlainen pääsumu ja stressi vähenevät. Vaikutus on kokonaisvaltainen.

50-vuotiaana Sani myöntää suhtautuvansa terveyteensä nykyään eri tavoin kuin ennen. Nuorempana keho kesti rasitusta enemmän.

– Silloin ei tuntunut missään, vaikka olisin vetänyt pari, kolme yötä minimaalisilla unilla. Nyt en vain enää pysty sellaiseen. Tosin en usko myöskään syömisessä ja liikunnassa äärijuttuihin: kohtuus on paras.

”En usko syömisessä ja liikunnassa äärijuttuihin”, sanoo Sani Aartela.

Hypoxista puhtia keikoille

Sani odottaa jo malttamattomana tulevaa kesää, joka näyttää työntäyteiseltä. Aikakoneen kanssa hän kiertää festareita, mutta luvassa on myös duo-keikkoja pienemmällä kokoonpanolla. Parin tunnin tiivistahtinen keikka on kenelle tahansa artistille tiukka puristus, joka menee maratonista.

– Bändimme Alex Ojasti puki joskus keikalle sykemittarin ja totesi, että yhden illan aikana lavalla palaa jopa kaksituhatta kaloria. Ei ihme, että silloin voi välillä hiukan pizzaa vetääkin, eikä se näy missään, Sani tuumaa huvittuneena.

Hypoxi antaa tulevalle työkesällä hyvän startin. Positiiviset tulokset kannustavatkin Sania jatkamaan Hypoxia ylläpitokertoina.

– Minua kiinnostaa nähdä, mitä tällä voi vielä saavuttaa.

Katso videolta, mitä Hypoxissa tapahtuu!

Mitä Hypoxi on?

  • Hypoxin kehitti itävaltalainen lääkäri Norbert Egger jo vuonna 1998. Menetelmä on patentoitu.

  • Suomessa on jo 27 Hypoxi-studiota kaikkiaan 24 eri paikkakunnalla.

  • Hypoxi sopii kaikille kunnosta tai iästä riippumatta.

  • Hypoxi sisältää aina ohjauksen ja ruokavalioneuvonnan.

  • Varaa aika maksuttomaan Hypoxi-konsultaatioon: www.hypoxi.fi