MainosSilmäasema

Lasten likinäköisyys lisääntyy epidemian lailla – silmälääkärin mukaan syy on selvä

Likinäköisyys on lisääntynyt viime vuosikymmeninä räjähdysmäisesti myös lasten keskuudessa. Näköongelmia voi kuitenkin torjua yksinkertaisilla keinoilla.

Lasten silmäsairauksiin ja karsastukseen erikoistunut silmälääkäri Aurora Heickell painottaa ulkoilun merkitystä näköongelmien ennaltaehkäisyssä.


4.8. 11:24

Levottomuutta, päänsärkyä, arastelua leikkeihin osallistumisessa… Kun lapsi ei näe kunnolla, oireet voivat olla muutakin kuin silmien siristelyä.

Pieni lapsi ei välttämättä ymmärrä itse, mistä on kysymys – on vaikea tietää, miten muut tämän maailman näkevät.

Lasten näköongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina, eikä tilanne ole menossa parempaan suuntaan – päinvastoin.

Likinäköisyys eli myopia on lisääntynyt viime vuosikymmeninä niin paljon, että Maailman terveysjärjestö WHO pitää sitä maailmanlaajuisena epidemiana. Jos synkeimmät ennusteet toteutuvat, vuonna 2050 jopa puolet maailman väestöstä on likinäköisiä.

Resepti näköongelmien torjuntaan on hyvin yksinkertainen: ylös, ulos ja leikkimään.

Silmäasemalla työskentelevä lasten silmäsairauksiin ja karsastukseen erikoistunut silmälääkäri Aurora Heickell kertoo, että viimeisimmän tutkimustiedon mukaan riittävä ulkoilu on avainasemassa näköongelmien ennaltaehkäisyssä.

"Luonnonvalon puute ja sisällä keinovalossa oleilu altistavat likitaitteisuudelle. Resepti näköongelmien torjuntaan on hyvin yksinkertainen: ylös, ulos ja leikkimään.”

Toinen tärkeä keino on ruutuajan vähentäminen. Jatkuva älylaitteiden katselu venyttää silmämunaa ja voi jopa muuttaa sen muotoa kasvuvaiheen aikana. Tällöin lapsi tarvitsee miinuslasit. Silmämuna kasvaa nopeiten 6–10-vuotiaana ja voi jatkaa kasvuaan vielä myöhäisessä teini-iässäkin.

Alle 2-vuotiaalle Heickell ei suosittele ruutuaikaa lainkaan. 2–4-vuotiaille riittää noin tunti päivässä ja koululaisille enintään kaksi tuntia päivässä.

Geeniperimä vaikuttaa näköön

Perinteinen kirja on ruudun tapittamista parempi vaihtoehto, sillä silmät saavat lepotauon sivua käännettäessä. Älylaitteen katselu aiheuttaa myös silmien kuivumista, sillä silmiä ei tule räpyteltyä tarpeeksi.

Elintapojen lisäksi myös geeniperimä vaikuttaa näkökykyyn.

”Jos suvussa on likitaitteisuutta, voi olla, ettei näköongelmia vastaan voi pyristellä mitenkään. Näissäkin tilanteissä näön huononemista voi silti hidastaa tai vähentää arjen valinnoilla.”

Yleisin tapa lasten likinäköisyyden korjaamiseen ovat yksitehoiset silmälasit. Optometristi Miikka Pasanen Silmäasemalta kertoo, että likinäköisyyttä on nykyisin mahdollista myös hoitaa.

Laseista on tullut muodikas asuste. Tällä hetkellä lapsia miellyttävät etenkin sirot ja pyöreät metallisankaiset kehykset.

Optometristi Miikka Pasanen

”Se on vaivattomampaa kuin koskaan aiemmin. Aikaisemmin likinäköisyyttä hoidettiin Suomessa erikoispiilolinsseillä, mutta nyt se onnistuu myös silmälaseilla.”

Likinäköisyyden hoitoon kehitetyissä silmälasilinsseissä on hoitoalue, jonka tarkoituksena on hidastaa myopian kehittymistä. Lapsi näkee kuitenkin terävästi.

Lasit ovat myös muotiasuste

Likinäköisyyden hoitaminen kannattaa monestakin syystä: mitä enemmän miinusta aikuisiässä on, sitä alttiimpi on vanhempana sokeuttaville silmäsairauksille kuten verkkokalvon irtaumalle.

Pasasen mukaan nykylapset suhtautuvat silmälasien saamiseen varsin myönteisesti:

”Laseista on tullut muodikas asuste. Tällä hetkellä lapsia miellyttävät etenkin sirot ja pyöreät metallisankaiset kehykset. Tällainen malli sopii hyvin myopian hoitoon tarkoitettuihin linsseihin, sillä kehysten on oltava sen verran isot, ettei lapsi katso niiden ohi.”