MainosFeelia Ruokakauppa

5 maukasta arkiruokaa, jotka onnistuvat taatusti – katso nerokkaat tuunausvinkit

Valmis kotiruoka säästää aikaa arjessa. Katso vinkit, joilla tuunaat ruoat astetta paremmiksi – näillä ohjeilla koululainenkin onnistuu!

Kuumennusvalmis nyhtöpossu valmistuu nopeasti ja sopii mainiosti pitaleivän täytteeksi.


26.7. 8:35

Elokuu tuo monelle mukanaan taas aikataulutetumman arjen. Kalenterin täyttyessä on hyvä muistaa, että fiksulla ruokasuunnittelulla paitsi voittaa aikaa myös saa tarjottua uusia, makoisia elämyksiä koko perheelle.

Kaikkea kotiruokaa ei suinkaan ole pakko kokata alusta asti itse, vaan tarjolla on myös nopeita, kuumennusvalmiita ratkaisuja. Valmiina ostettu ruoka ei nykypäivänä tarkoita enää säilöntäaineilla kyllästettyjä, kalliita ja epäterveellisiä pikaruokia. Päinvastoin: se voi olla helppo ja kiirettä huojentava tapa saada koko perheelle herkullista ja laadukasta ruokaa.

Esimerkiksi Feelia Ruokakauppa myy kohtuuhintaista kotiruokaa, joka tarvitsee vain lämmittää ja nauttia. Ruoissa käytettävät raaka-aineet ovat vastuullisesti tuotettuja, tuoreita ja yli 80-prosenttisesti kotimaisia.

Ruokien valmistusmenetelmä mahdollistaa sen, että ruoat säilyvät jääkaapissa jopa kuukausia, vaikka valmistuksen yhteydessä ei lisätä säilöntäaineita. Näin myös ruokahävikki on helppo pitää kurissa.

Kotiruoka entistä maistuvammaksi

Valmista kotiruokaakin voi tuunata, jolloin maku kohoaa vielä piirun verran paremmaksi. Myös esillepanoon kannattaa panostaa, jolloin ruoat kelpaavat loistavasti tarjottavaksi vaikka juhliinkin isommalle väelle.

Kokosimme 5 näppärää ja helppoa vinkkiä, joilla kotoinen arkiruoka jalostuu liki gourmet-tason herkuksi. Näillä ohjeilla onnistuu varmasti, ja aloittelevakin kokkaaja tai koululainen voi innostua ruoanlaitosta. Kokeile ja nauti!

1. Lohikeitto arkeen ja juhlaan

Lohikeitto on ruokaisa klassikkokeitto, joka maistuu ihan kaikille. Se on myös oiva tarjottava vaikkapa juhlissa tai talkoissa. Hyvä idea on napata valmis lohikeittoaines mukaan mökille, jolloin kokkailu on mahdollisimman vaivatonta.

Kun keittoon sujauttaa mukaan Koskenlaskija-sulatejuustoa, tulee keiton mausta suussa sulavan samettinen.

Juhlava lohikeitto (6 hengelle)

Kaada kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna sekoittaen kiehuvaksi. Keitto on valmista, kun juusto on sekoittunut keittoon. Voit tehdä keitosta maidottoman version vaihtamalla kerman ja sulatejuuston kaurakermaan.

2. Lempeän mausteinen makumatka Intiaan

Butter chicken eli tutummin voikana on mehevän tomaattinen broilerikastike, jonka makumaailman juuret ovat Intiassa. Kermainen mutta pikantti kastike on täyteläinen arkiruoka, jonka ansiosta koko perhe jaksaa illan harrastuksiin ja rientoihin.

Tarjoa intialainen voikana maukkaan ja proteiinipitoisen kauranjyvän kera. Pyöräytä vielä kylkeen raikas ja ripeätekoinen raita-kastike, ja ateria on ravintolatason herkkua!

Raita-kastike (4 hengelle)

  • noin 10 cm kurkkua raastettuna

  • 2 dl maustamatonta jugurttia

  • reilusti tuoretta korianteria hienonnettuna

  • 1/4 tl suolaa

  • maun mukaan paloiteltua tuoretta chiliä tai ripaus jauhettua chiliä

Sekoita jugurttiin hienonnettu korianteri, suola ja halutessasi chiliä. Puristele kurkkuraasteesta kevyesti enimmät vedet pois ja lisää kastikkeen joukkoon, sekoita ja laita jääkaappiin maustumaan siksi aikaa, kun muu ateria valmistuu.

3. Mamman mehevä lasagnette – herkkutomaatit paahtuvat samalla vaivalla

Tämä ruoka on lasten ehdoton suosikki!

Jauhelihalasagneten pinta kuorrutetaan juustoraasteella, jolloin lopputulos on makoisan rapea. Valmiin raasteen sijaan voi hyödyntää myös jääkaapin nurkista erilaisten juustojen jämät, mikä on hävikin torjuntaa parhaimmillaan.

Lasagnettevuoan päälle voi laittaa kirsikkatomaatteja uuniin mukaan paahtumaan. Sipaise pikkutomaateille aavistus öljyä pintaan, ja ne kypsyvät samassa lämmössä ihanan vaivattomasti.

Gratinoitu jauheliha- tai kasvislasagnette kirsikkatomaateilla (4-6 hengelle)

  • 4–6 henkilölle, aktiivinen valmistusaika 5 min

  • 150 g juustoraastetta

  • 250–500 g kirsikkatomaatteja

  • öljyä

  • 2 pss Feelia Ruokakaupan kasvis- tai jauhelihalasagnettea

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Tyhjennä lasagnettepussit voideltuun uunivuokaan. Tasoita pinta ja ripottele päälle juustoraaste. Huuhtele tomaatit, asettele ne lasagneten päälle ja voitele pullasudin avulla rypsi- tai oliiviöljyllä. Paista lasagnettea uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.

Voit viimeistellä tomaateille hyvän paistopinnan käyttämällä lopuksi grillivastusta päällä muutaman minuutin ajan.

4. Kasvissosekeittoa gourmet-tasolla

Kasvissosekeiton ei suinkaan tarvitse olla tylsä ja arkinen. Maukas keitto on helppo tuunata myös juhlapöydän tarjottavaksi! Arkikin maistuu paremmalta, kun muistaa panostaa tarjoiluun ja esillepanoon.

Makeanlempeään bataatti-kookoskeittoon tulee ripaus luksusta mukaan ja suutuntuma on aivan erilainen, kun keittoon lisää jotain hapanta, jotain rapeaa ja jotain vihreää – kuten yrttejä tai versoja.

Fiinimpi bataatti-kookoskeitto (4 hengelle)

Lämmitä keitto kattilassa kiehuvaksi. Annostele keitto lautasille ja koristele annos ranskankermalla, paahdetuilla siemenillä sekä yrteillä.

Jos haluat keiton pintaan kauniin kuvion, se onnistuu näin:

  1. Sekoita ranskankermaa kulhossa haarukalla niin, että rakenne menee rikki ja ranskankerma muuttuu juoksevammaksi.

  2. Nostele pienellä lusikalla ranskankermasta nokareita keiton pinnalle ympyrän muotoon.

  3. Piirrä haarukalla tai veitsenkärjellä ranskankermanokareiden läpi ympyrän mallinen kuvio.

5. Grillinyhtöpossua ja helpoista helpoin coleslaw

Grillikausi jatkuu vielä pitkään!

Murea, ylikypsä porsaanpotka on herkullista sellaisenaan kuumennettuna ja erilaisten lisukkeiden kera tarjoiltuna, ja se sopii täydellisesti myös grillattavaksi. Tuntikausien hauduttelun voi hyvällä omallatunnolla oikaista ja hankkia mehevän lihan valmiiksi kypsytettynä, paloina omassa liemessään.

Grillimestarin titteli on taattu, kun lämmöille iskee valmiin porsaanpotkan. Kokeile repiä grillattu potka nyhtöpossuksi ja nauttia se pitaleivän täytteenä. Kylkeen sopii erinomaisesti pirteä coleslaw, jonka sekoittaa hetkessä valmiista kaaliraasteesta.

Kolmen minuutin coleslaw (4 hengelle)

  • 400 g valmista kaalisuikaletta (saatavilla isojen markettien vihanneshyllyltä)

  • 2 porkkanaa

  • 1 dl majoneesia

  • 1 dl ranskankermaa

  • 2 tl Dijon-sinappia (myös tavallinen käy)

  • 1 tl sitruunamehua tai omenaviinietikkaa

  • 1 tl sokeria

  • 1/4 tl suolaa

Kaada valmis kaaliraaste kulhoon ja nuiji tai hiero kaalia hetki, jotta se pehmenee. Jos käytät kokonaista kaalia, leikkaa se ohuen ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja raasta porkkanat. Sekoita kastikkeen ainekset ja yhdistä kaikki salaatin ainekset kulhossa. Anna maustua jääkaapissa noin tunnin verran.

Tarjoile pitaleivän välissä tai grilliruoan seurana. Coleslaw sopii myös mainiosti hampurilaisten ja hotdogien väliin.

Fakta

Helpota arkea valmiilla kotiruoalla

Valmiit Feelia Ruokakaupan kotiruoat saa jääkaapista lautaselle nopeasti: avaa pussi, kuumenna ja nauti!

  • Kotiruoat valmistetaan Pyhännällä Pohjois-Pohjanmaalla. Yli 80 prosenttia Feelia Ruokakaupan raaka-aineista on kotimaisia.

  • Feelia Ruokakaupan kunnon kotiruoka on hinnaltaan alkaen vain 1,55 €/annos.

  • Nopea kotiinkuljetus koko Suomeen.

  • Pitkä säilyvyys ilman valmistuksessa lisättyjä säilöntäaineita: Feelia Ruokakaupan kotiruoat säilyvät jääkaapissa jopa kuukausia.

  • Jatkuvasti kasvava valikoima tarjoaa sekä kotiruokien klassikoita että jänniä makuja maailmalta. Myös erityisruokavaliot on huomioitu.

Feelia Ruokakauppa - Valmiin kotiruoan verkkokauppa