[Mainos: Glaxo Smith Kline] Orastava flunssa vai allergia? Näin erotat ne toisistaan - Mainos - Ilta-Sanomat
MainosGlaxo Smith Kline

Orastava flunssa vai allergia? Näin erotat ne toisistaan

Koivun kukinnasta povataan tänä vuonna runsasta, mutta liikkeellä on myös flunssaviruksia. Mistä ne erottaa ja voiko oireilta välttyä?

Koivun superkukinta voi aiheuttaa allergiaoireita myös sellaisilla henkilöillä, jotka ovat näiltä aiemmin säästyneet.­


29.3. 10:54

Aivastus yllättää kesken päivän ja nenä vuotaa tai on tukkoinen – tai molempia. Väsyttää, ja nielussa tuntuu kutinaa. Apua, pitääkö nyt siirtyä vuodelepoon ja varautua olemaan potilaana parikin viikkoa?

Kevätflunssaa useammin kyseessä on kuitenkin allergia. Leppä ja pähkinäpensas alkavat yleensä kukkia viimeistään maalis-huhtikuussa, minkä jälkeen talviunestaan herää monelle suomalaiselle allergiaoireita aiheuttava koivu.

– Nykyään moni osaa jo odottaa allergiaoireita ja tunnistaa ne heti kauden alussa, sanoo apteekkari Silja Ketonen Kaarinan 2. apteekki Piikkiöstä.

Allerginen nuha on usein vetistä ja kirkasta, siinä missä virusperäisessä taudissa erittyvä lima on koostumukseltaan paksumpaa ja väriltään kellertävää. Myös silmäoireet saattavat paljastaa allergian, sillä tavallisen flunssan tai muun hengitystieinfektion yleiseen oireistoon ei silmien kutina ja vuotaminen kuulu.

Helpotusta allergiaan

Nenän tehtävä on lämmittää, puhdistaa ja kostuttaa ilmaa ennen sen kulkeutumista keuhkoihin. Limakalvojen ja värekarvojen avulla nenä toimii myös filtterin lailla suodattaen hengitysilmasta esimerkiksi pölyä ja muita epäpuhtauksia. Näin se osallistuu myös hengitystieinfektioita aiheuttavien virusten torjuntaan.

Allergiakausi varsinkin kevättalvella on nenälle haasteellinen: sisäilma on edelleen hyvin kuivaa johtuen lämmityksestä, mikä kuivattaa myös nenän limakalvoja. Kuiva nenä muodostaa kitsaasti limaa, ja kun allergisen nuhan iskiessä limakalvot turpoavat, nenä voi tuntua hyvin tukkoiselta ja ärtyneeltä.

Akuutissa vaiheessa hyötyä on usein suun kautta nautittavasta antihistamiinista ja kortisonipohjaisesta nenäsuihkeesta, mutta ylläpitävää ja ennaltaehkäisevää hoitoa ajatellen allergikon kannattaa pitää huolta nenän puhtaudesta ympäri vuoden. Tähän Ketonen suosittelee merisuolaliuosta.

Suolaliuos on luonnollinen tapa huolehtia nenäkäytävien hyvinvoinnista. Esimerkiksi Intiassa nenähuuhtelu kannulla on ikivanha perinne.

Superkukinta saattaa yllättää

Vaikka moni jo nykyään tunnistaakin allergiaoireet heti alkuun, on myös ihmisiä, joille ne tulevat yllätyksenä. Allergia voi iskeä vasta aikuisiällä ensimmäistä kertaa, jolloin ei ehkä osaa ajatella oireiden johtuvan siitepölystä.

– Esimerkiksi koivun superkukinta voi aiheuttaa allergiaoireita myös sellaisilla henkilöillä, jotka ovat näiltä aiemmin säästyneet, kertoo Ketonen.

Luonnonvarakeskuksen norkkolaskennan perusteella koko maahan voidaan tänä vuonna ennustaa runsasta tai melko runsasta koivun kukintaa. Siitepölykausi on Suomessa pitkä, sillä puiden lisäksi kukkivat myös heinät ja eri kasvien siitepölyä kantautuu meille ilmavirtojen mukana myös esimerkiksi Keski-Euroopasta, eteläisestä Ruotsista ja Baltiasta.

Allerginen nuha saattaakin pahimmillaan vaivata jopa puoli vuotta, aina alkukeväästä loppukesään. Nenän puhdistaminen kannattaa siitäkin syystä, että se auttaa lääkkeellisiä suihkeita toimimaan paremmin.

– Itse suosittelisin ihan jokaista puhdistamaan nenänsä päivittäin, sillä siitä hyötyy niin allergikko, flunssapotilas kuin aivan tervekin ihminen, Ketonen sanoo.

Lähteet:

https://www.luke.fi/uutinen/koivulle-kuuselle-ja-mannylle-luvassa-paikoin-jopa-runsas-kukinta/

Otrivin Natural Aloe Vera

Otrivin Natural Aloe Vera on luonnollinen, isotoninen merisuolaliuos, joka sisältää myös aloe veraa. Aloe veralla tiedetään olevan puhdistavia ja rauhoittavia ominaisuuksia.

  • Tuote on säilöntäaineeton ja sataprosenttisesti luonnollinen.

  • Puhdistaa hellästi tukkoista nenää esimerkiksi vilustumisen tai allergiaoireiden yhteydessä.

  • Rauhoittaa ärsyyntyneitä nenän käytäviä.

  • Kosteuttaa nenän kuivia tai ärtyneitä limakalvoja.

  • Ohentaa ja irrottaa nenän eritteitä sekä helpottaa niiden poistumista.

  • Sopii nenän päivittäiseen puhdistamiseen.

CE-merkitty lääkinnällinen laite. Lue pakkausseloste. Tavaramerkit ovat GSK-konsernin omistamia tai sille lisensoituja. ©2021 GSK-konserni tai lisenssinhaltija.

2021/03 PM-FI-OTRI-21-00004