MAINOS

MAINOS – If

Keltanokkahavaintoja voi taas tehdä ympäri Suomen - ”Ilmeisen innokkaita aloittamaan uuden kauden”

Julkaistu:

Vakuutusyhtiö If jakaa tänäkin vuonna keltaisia lippiksiä ekaluokkaisille, jotta heidän näkyvyytensä liikenteessä paranisi. Millaisia bongauksia viime vuonna tehtiin?




Heidin havainto keltanokista Espoon Saunalahdessa on varsin tyypillinen:

– Keltanokkia oli lukuisa määrä ja lajityypilleen ominaisesti tapahtui erinäisiä sekä sivuttais-, että pystysuuntaisia pompsahteluita.

Innokkaat pikkuiset ovatkin usein varsin vilkasta sorttia ja vaativat erityistä huomiota muilta tiellä liikkujilta. Laura on keltanokkaemo, jonka oma taapertaja on onneksi liikenteessä huolellinen:

– Keltanokkani on tykännyt lippiksestään ja lähtee se päässä kouluun joka aamu. Kyseinen keltanokka on onneksi melko varovainen yksilö, mikä tietysti on helpottaa, koska hän joutuu koulutiellään ylittämään yhden Suomen vilkkaimmista teistä joka päivä.”

Suojatiet yksi varmimpia bongauspaikkoja

Liikennesääntöjä kerrataan monessa kodissa koulujen aloittamisen alla ja yhdessä vanhempien kanssa saatetaan harjoitella esimerkiksi pysähtymistä ja turvallisen ylityksen varmistamista ennen suojatietä.

Keltanokista tehtiinkin viime vuonna monta havaintoa juuri suojateiden läheisyydessä. Jussi kertoo kuinka kolme keltanokkaa ylitti suojatien hienosti Seinäjoella, tietä antaneelle autoilijalle kättä nostaen. Samoin Alex Porista teki bongauksensa tien päältä ja pääsi todistamaan peräti kuuden keltanokan pyrähtämistä tien toiselle puolen. Mari Pirkkalasta puolestaan tarkkaili paikallista keltanokkaa hieman pidempään:

– Keltanokka tutustui suojatiehen ja oikeaoppisesti käänsi päätään joka suuntaan varmistaen, ettei autoja näkynyt. Keltanokan emo tuli perässä ja tarkisti, onko oppi mennyt perille. Pientä ensimmäisten päivien jännittyneisyyttä oli havaittavissa, koska keltanokka juoksi vähän liian lujaa ja unohti havaita myös toisen suunnan liikenteen. Onneksi hidasti ja totesi, ettei toista kaistaa tullutkaan kukaan.


Huomaa myös iloinen ääntely

Ifin keltanokkaperinne on jatkunut jo 15 vuotta. Koulut tilaavat lippalakit etukäteen keväisin, minkä jälkeen ne toimitetaan Ifiltä odottamaan pieniä, innokkaita käyttäjiään. Vuosittain keltanokkalippiksen saavat kymmenet tuhannet ekaluokkalaiset, jotka alkusyksystä elävät siihenastisen elämänsä luultavasti jännittävimpiä aikoja.

Ekaluokkalaisten innostus ja ilo ei jää huomaamatta. Heidi Tampereelta kertoo bonganneensa kaksi reppuselkäistä keltanokkaa jotka silmät loistaen taapersivat kadun reunalla. Eija Lempäälästä osui kuuloetäisyydelle keltanokasta:

– Havaittu keltanokka hymyili ja hyppeli silminnähden onnellisesti. Ääntelykin vaikutti minusta iloiselta.

Katri Kurikasta haluaa kiittää Ifiä:

– Saattelin yhtä ihanaa keltanokkaa ja pian hän kohtasikin laumansa. Yhteensä näitä keltanokkia oli vain 7 yksilöä, mutta sitäkin suloisempia ovat. Onnea on olla keltanokan äiti! Kiitos If, kun olette turvaamassa aarteemme koulutietä!

If Keltanokka turvaa ekaluokkalaisia:

- keltanokkalippiksiä on jaettu Ifin toimesta jo 15 vuoden ajan ekaluokkalaisille

- lippiksen saa yleensä ensimmäisenä koulupäivänä tai ainakin ensimmäisellä viikolla

- vuosittain keltanokkalippiksen saa kymmenet tuhannet uudet ekaluokkalaiset

- Ifin tavoitteena on parantaa lasten liikenneturvallisuutta

- Lue lisää ja bongaa keltanokka liikenteessä: if.fi/keltanokka
MAINOS – If

MAINOS