MAINOS

MAINOS Suomen Syöpäyhdistys

Huomaatko, jos lapsesi käyttää nuuskaa?

Julkaistu:

Nuorten nuuskan käyttö on yleistynyt rajusti, mutta siitä huolimatta nuuskan käyttö jää vanhemmilta usein huomaamatta. Nuuskassa oleva nikotiini aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden.
Nuorille nuuskan ostaminen on helppoa ja se on usein halvempaa kuin muut nikotiinituotteet. Nuuska ei haise samalla tavalla kuin tupakka, joten sen käyttö on helppo salata vanhemmilta. Harjaantumaton silmä ei välttämättä tunnista ylähuulessa pullottavaa nuuskaa. Nuuskaa käyttävät sekä pojat että tytöt, ja nuuskakoukkuun voi jäädä millainen nuori tahansa.

Nuuskaa välitetään jopa alakoululaisille

Nuuskan kokeilu ja käyttö aloitetaan yhä nuorempana. Yleistyvä ilmiö on se, että nuuskaa kokeillaan jo alakoulussa ja yläkoulun ensimmäisillä luokilla. Myös alaikäisten tyttöjen nuuskaaminen on yleistynyt huomattavasti.

Lainsäädännöstä huolimatta nuuskan hankkiminen on nuorille helppoa, jopa helpompaa kuin tupakan. Useimmiten nuuskaa hankitaan kavereilta tai isosisaruksilta. Nuorten on myös helppo ostaa nuuskaa erilaisten somekanavien kautta – monet nuuskaa välittävät myyjät eivät välitä siitä, onko ostaja alaikäinen.

Nuuskaa markkinoidaan ja brändätään ahkerasti eri kohderyhmille. Makunuuskat tai värikäs nuuskapurkki houkuttelevat nuoria kokeilemaan nuuskaa. Nuoret usein mieltävät nuuskan uudenaikaiseksi, nuorten omaksi jutuksi.

Nuuska houkuttelee nuoria, mutta on terveydelle haitallista

Suomessa nuorten keskuudessa käytettävä nuuska on useimmiten nikotiinipitoisuudeltaan huomattavasti vahvempaa kuin esimerkiksi Ruotsissa käytetyt nuuskat. Nikotiini, jota nuuskassa on moninkertainen määrä myös tupakkaan verrattuna, aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden ja pitää elimistöä jatkuvassa rasitustilassa. Alle 20-vuotiaiden vielä kehittyvät aivot ovat erityisen herkkiä nikotiinin vaikutuksille.

Nopeimmin nuuskan haitat ilmenevät erilaisina suun limakalvojen vaurioina, joista osa on pysyviä. Pitkäaikainen nuuskaaminen ja runsas altistuminen nikotiinille lisää riskiä sairastua sydämen vajaatoimintaan ja erilaisiin syöpäsairauksiin. Se voi myös lisätä riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen.

”Vallitsevaa nuuskatrendiä ei tulisi vastaanottaa tervetulleena ilmiönä. Nuuskan käytöllä on terveydelle haitallisia vaikutuksia ja sen sisältämä nikotiini koukuttaa vahvasti. Siksi nuuskan käyttö kannattaa ottaa lapsen kanssa puheeksi varhain. Vanhemman tehtävä on tehdä nuuskasta näkyvää ja sen haitoista helposti ymmärrettävä asia, jotta nuori ei jäisi riippuvaiseksi nuuskasta”, toteaa Suomen Syöpäyhdistyksen terveysosaston johtaja Juha Heino.

» Lisätietoa ja vinkkejä keskusteluun nuoren kanssa

Pasanen, biitti, denssi vai mörkö?

Huomaatko, jos lapsesi käyttää nuuskaa? Tunnetko nuorison nuuskasta käyttämät puhekieliset vastineet? Tee oheinen testi ja selvitä!

MAINOS Suomen Syöpäyhdistys

MAINOS