MAINOS

MAINOS OMO

Ruutuaika on arkiliikunnan pahin kilpailija – 7 vinkkiä perheliikuntaan

Julkaistu:

Koko päivä jalkapallokentällä, patikkaretki luonnossa tai päivä trampoliinipuistossa? Kerro haaveesi täydellisestä perheliikuntapäivästä – voit voittaa elämyslahjakortin tai vuoden pesuaineet!


Vain kolmannes suomalaislapsista liikkuu riittävästi. Lapsien liikkuminen lähtee usein vanhemmista, sillä liikunnallinen elämäntapa omaksutaan jo varhain. Aikuisen esimerkki on siis erityisen tärkeä.

”Jo pienillä asioilla voi tehdä ryhtiliikkeen”, vakuuttaa Maria Ulvinen, Lasten Liike -projektipäällikkö. ”Ei vaadita muuta kuin että lähtee vaikkapa pihalle palloa pomputtamaan!”

Lasten liikkuminen ei ole yksin päiväkotien ja koulujen vastuulla. Ruutuaika on usein liikunnan pahin kilpailija. Siksi Ulvinen kannustaakin aikuisia tarkastelemaan myös omia tapojaan.

”Kännykät pois ja liikkeelle!” Ulvinen haastaa.

Liikunnan ilo tarttuu

Erityisesti arkiliikunnan määrä on Suomessa vähentynyt, mutta tilanteeseen voi vaikuttaa yllättävän helposti. Kannattaa miettiä, tarvitseeko lapsi välttämättä kyytiä kouluun vai voisiko matka taittua joskus myös yhdessä kävellen tai pyörällä.

Ulvisella itsellään on kolme poikaa ja hänkin tietää, minkälaista aikataulujen yhteensovittelua arki välillä on. Liikunta on kuitenkin heidän perheessään niin tärkeää, että mieluummin tingitään sitten jostain muusta.

Vanhempien oma ilo ja innostus liikuntaa kohtaan tarttuvat myös lapseen, ja terveelliset liikuntatottumukset opitaan jo lapsena.

”Kannattaa muistaa, että ilo on tärkein laatutekijä liikunnassa”, Ulvinen toteaa.

OMO selvitti suomalaisperheiden liikuntahaaveita

OMO selvitti suomalaisperheiden liikuntahaaveita kysymällä, millainen olisi täydellinen liikuntapäivä yhdessä perheen kanssa. Toiveissa toistuvat luonnon läheisyys, kiireettömyys ja yhdessäolo.

Päiväpatikkaretki kauniissa luonnossa, mukana eväät, jotka syödään nuotion ääressä. On aikaa nauttia yhdessäolosta ja Suomen luonnosta kaikilla aisteilla!


Ehdottomasti metsäretki, hyvien eväiden ja reippaan mielen kanssa. Parasta on, jos metsässä on kallioita ja puunrunkoja joilla kiipeillä, marjoja joita noukkia suoraan suuhun ja matala puhdas metsälampi, jonne solahtaa välillä uimaan.

Suomalaisten lempiliikuntalajeissa suuret pallopelit, kuten jalkapallo ja salibandy, ovat vuodesta toiseen vahvoilla. Liikunnassa sosiaalinen kontakti onkin tärkeä, ja joukkuelajeissa sitä pääsee mainiosti toteuttamaan. Tärkeintä on positiivinen ilmapiiri.

Liikumme yhdessä poikamme käsipalloharjoituksessa, jossa vanhemmatkin saavat osallistua olemalla maalivahteina ja pelikavereina.

Poikani mielestä koko perheen täydellinen liikuntapäivä on jalkapalloa. Ensin koko perhe kentälle pelaamaan jalkapalloa ja päivän kruunaisi, kun illalla voisi mennä yhdessä katsomaan suosikkijoukkueen pelin.

Myös uusia lajeja rantautuu Suomeen, ja esimerkiksi parkour on tullut jäädäkseen. Skuuttaus ja skeittaus ovat monelle ykköslajeja, ja erilaiset liikunta- ja trampoliinipuistot haastavat jo perinteiset urheiluseurat suosiossaan. Lasten harrastusten kautta aikuinenkin voi löytää uuden lajin itselleen.

Olisi ihana päästä seikkailupuistoon tai trampoliiniparkkiin. Nauttimaan koko sakilla, kenties joku pakohuonekin olisi hauska. Saisi yhteistyöllä ratkoa.

Sisäleikkipaikat ovat huippuliikuntaa! Lapset juoksee pää punaisena ympäri ja kiipeilevät. Aikuiset tietty perässä eli kaikki saa hien pintaan ja hauskaa on yhdessä :)

Koko perheen kanssa halutaan lähteä kylpylään rentoutumaan. Arjen kiireen vastapainoksi kaivataan kiireetöntä yhdessäoloa ja sosiaalista liikkumista.

Perheemme tykkää käydä uimassa. Tykkään uida ja käydä saunassa useamman kerran.

Muksut tykkäävät hyppiä eri korkeudesta ja nauttivat aalloista.

Vielä voit osallistua

Millaisesta koko perheen täydellisestä liikuntapäivästä juuri sinä haaveilet? Kerro haaveesi 16.9. mennessä, ja voit voittaa koko perheen liikunnallisen elämyslahjakortin tai vuoden pesuaineet! Osallistu arvontaan

Näin lisäät helposti koko perheen liikuntaa – ja innostut itsekin!

  • Kiinnitä huomiota arkiliikunnan määrään! Kauppaan voi mennä joskus myös pyörällä tai kävellen, ja matkalla voi syödä vaikka eväät kuin retkellä ikään.
  • Mieti, onko lasta välttämättä kyyditettävä kouluun ja harrastuksiin joka kerta. Varaa silloin tällöin aikaa, että ehditte taittaa matkan yhdessä kävellen tai pyöräillen: myös päivän kuulumiset ehtii jutella silloin rauhassa läpi.
  • Myös kotityöt voivat olla liikuntaa, ota niistä kaikki irti. Ota lapsi mukaan arkisiin askareisiin pienestä pitäen.
  • Kokeilkaa koko perheen kanssa jotain uutta lajia, vaikkapa suppailua, melontaa, minigolfia tai seinäkiipeilyä.
  • Sisäliikuntapuistoissa jokaisen on helppo osallistua oman taitonsa ja ikätasonsa mukaan. Myös aikuinen pääsee kokeilemaan omia rajojaan, ja hiki nousee kaikilla pintaan.
  • Muistuta mieleen vanhat pihaleikit! Koko naapuruston eri-ikäiset jäsenet pääsevät mukaan, ja samalla tulee liikuttua kuin huomaamatta. Katso vinkkejä pihaleikkeihin
  • Metsä on paras parkour-puisto niin lapsille kuin aikuisillekin. Hyppele puunrunkojen yli, kiipeile kallioille, kisaile pituushypyssä ja tasapainoile kiveltä toiselle! Katso vinkkejä koko perheen metsäretkille


Kursiivilla kirjoitetut tekstit ovat otteita arvontaan lähetetyistä haaveista.

Tylsästä iltapäivästä päivän paras hetki

OMO haluaa kannustaa lapsia liikkumaan sekä kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita. Siksi OMO tukee Lasten Liikkeen toimintaa ja on yksi hankkeen yhteistyökumppaneista Suomessa.

Lasten Liikkeen tavoitteena on tuoda iltapäivien liikuntakerhot jokaisen lapsen ulottuville. Näin voidaan vähentää pienten koululaisten yksinäisiä iltapäiviä ja helpottaa samalla perheiden arkea.

Lukuvuonna 2018–2019 toimintaa on 90 paikkakunnalla 300 kerhossa. Toimintaa toteuttavat yli 130 urheiluseuraa ja muuta paikallista yhdistystä. Lapsille kerhot ovat ilmaisia.
MAINOS OMO

MAINOS