MAINOS

MAINOS Samsung

Näin ratkaiset yleisen ongelman olohuoneen sisustuksessa

Julkaistu:

Usko tai älä, mutta televisio voi sulautua sisustukseen ja näyttää hyvältä silloinkin, kun sitä ei katsella.


Pohjoismaissa ostetaan suurempia televisioita kuin muualla Euroopassa keskimäärin. Suurikokoinen televisio lohkaisee näin ollen huoneen – yleensä olohuoneen – sisustuksesta merkittävän osan ja sen ulkonäöllä on väistämättä merkitystä.

Suuri musta ruutu keskellä olohuonetta voi tuottaa päänvaivaa, kun sen yrittää yhdistää huomaamattomasti olohuoneen muihin sisustuselementteihin. Entä mitä voi tehdä nurkassa lojuvalle iänikuiselle johtosumalle? Nyt sisustuksen ystävät voivat huokaista helpotuksesta, sillä Samsung on kehittänyt tyylikkään ratkaisun näihin molempiin haasteisiin.

Muutakin kuin musta ruutu

Kun televisio ei ole päällä, olemme tottuneet näkemään tv:n mustan ruudun. Samsungin vuoden 2018 QLED-televisiossa tälle on kuitenkin olemassa vaihtoehto, sillä siinä on valittavissa Ambient Mode -tila. Ambient Mode mahdollistaa sen, että ruutuun voi valita juuri omaa silmää miellyttävää sisältöä, ja tehdä siitä upean visuaalisen elementin huoneen sisustukseen.

Ambient Mode tuo lisää vapautta ja liikkumavaraa sisustukseen. Sen avulla televisioruutu voi tuoda huoneeseen väriä ja näyttää vuorovaikutteista taustaa, joka sulautuu täydellisesti huoneen seinän väriin. Halutessaan ruudulle voi myös tuoda tiedot paikallissäästä, ulkolämpötilan ja kellonajan. Tai mikäpä estää tekemästä televisioruudusta rakkaimpien läheisten tai ihanimpien lomakuvien galleriaa. Kuvat voi näyttää suoraan omalta puhelimelta Samsungin Smart Things -sovelluksen kautta.

Käytännöllistä kauneutta: johtomeri piiloon

QLED-television kuvanlaatu on erinomainen, mutta televisio on paljon muutakin. Sen tyylikäs ulkomuoto ja sulautuvuus hyvinkin erilaisiin sisustuksiin on tärkeä osa kokonaisuutta. Erityisesti kun televisiot ovat suuria, on tärkeää, että ne mukautuvat saumattomasti kotiympäristöön ja parhaimmillaan helpottavat arkea.

Kaikkien Samsungin QLED-televisioiden mallien mukana toimitetaan tyylikäs metallijalusta, johon sisältyy kätevä ratkaisu johtojen piilottamiseksi. Lisävarusteena on saatavana myös kaksi vaihtoehtoista jalustaa: Samsung Tower Stand on kaunis käännettävä televisiotasolle asetettava jalusta, jonka ansiosta kuva tuntuu leijailevan. Studio Stand on puolestaan lattiajalusta, joka muistuttaa taiteilijoiden maalaustelineitä.

Television ympärillä lojuu perinteisesti tuskastuttava kasa erilaisia johtoja, jotka keräävät pölyä. Piuhasotkusta television alla on nyt helppo päästä eroon, sillä useimmat ulkoiset laitteet, kuten digiboksit ja pelikonsolit, voi kytkeä HDMI- tai USB-liitännällä uuteen One Connect Boxiin, joka puolestaan liitetään QLED-televisioon viisi metriä pitkällä läpinäkyvällä kaapelilla.

Tämä läpinäkyvä One Invisible Connection -kaapeli tuo runsaasti vapautta television sijoittamiseen. Ja jos viisi metriä ei riitä, lisävarusteena on saatavana jopa 15-metrinen kaapeli.

Lue lisää Samsungin QLED-televisioista
MAINOS Samsung

MAINOS