MainosALD Carmarket

Älä kiinnitä pääomaa autoon - ”En olisi ikinä ostanut tämän hintaluokan autoa”

Leasing laajentaa autoilun mahdollisuuksia. Mikko Suominen ajaa premium-luokan hybridillä, joka muuten olisi saattanut jäädä kauppaan. Vanha bensalenkkari arvostaa nykyään myös huolettomuutta.

Mikko Suominen uskoo jatkavansa leasing-asiakkaana myös nykyisen sopimuksensa päätyttyä.


2.6. 5:00

”Nuorempana olin aikamoinen bensalenkkari, jota ei haitannut viettää vaikka koko viikonloppua autoa huoltaen. Automies olen edelleen, mutta näin vanhemmiten arvostan autoilussa enemmän huolettomuutta.

Kaikki aiemmat autoni olen omistanut itse, mutta noin vuosi sitten siirryin yksityisleasingiin. Ihan mahtava juttu. Ystävä kertoi minulle tällaisesta vaihtoehdosta ja insinöörimäisesti laskettiin sitten lukuja auki. Vertailussa peilasin leasingin kustannuksia saman segmenttiluokan käytettyyn, viisi vuotta vanhaan autoon.

Upouusi leasing-auto ei laskelmassa tullut kuin noin sata euroa käytettyä omaa kalliimmaksi. Aiemmat autoni olen aina hankkinut käytettynä, ja niiden kanssa on ehkä ollut vähän huono tuuri. Hyvästä pidosta huolimatta niihin on tullut kaikenlaista vikaa ja erilaisiin korjauksiin on viime vuosina palanut paljon rahaa.

Voin tunnustaa, että uutena en olisi kaupasta tämän hintaluokan autoa ostanut.

Leasingissa houkuttelivatkin vahvasti juuri takuuhuollot ja korjaukset, jotka kuuluvat pakettiin. Nyt ei tarvitse huolehtia niistä itse. Muutenkin on huoleton olo seuraillessa kilometrimittaria, joka on oman katseen alla pyörähtänyt liikkeelle nollasta.

Auton pitää olla turvallinen, tilava ja siitä on löydyttävä sopivasti tehoja. Meillä on tällä hetkellä perheessä vain yksi auto – kahden hankintaa jossain kohtaa mietittiin, mutta hintaahan niille olisi tullut.

Kahden keskivertoauton sijaan otimmekin sitten yhden vähän paremman. Päädyimme BMW X5 -citymaasturiin, joka on plug in -hybridi. Työmatkani on 30 kilometriä suuntaansa ja sen ajelee nätisti sähköllä. Pidemmälle jos tarvitsee lähteä tai kaipaa enemmän pollea pellin alta, voi vaihtaa bensalle eikä tarvitse huolehtia latauspisteistä.

Voin tunnustaa, että uutena en olisi kaupasta tämän hintaluokan autoa ostanut. En halunnut sitoa autoon kiinni pääomaa ja ajatellen sitä, että eletään tekniikan murroskautta, leasing on kuluttajan kannalta turvallisempi ja ennakoitavampi vaihtoehto.

Sähköautojen huollot vaativat enemmän osaamista – mitä teknisemmäksi mennään, sitä kalliimmaksi korjaaminen ja huollot muodostuvat.

Itse sopimusprosessi oli helppo ja hoitui pitkälti verkossa. Tein kolmen vuoden sopimuksen, joka sisältää 55 000 kilometriä. Tarvittaessa kilometrejä voi ostaa lisää mutta toistaiseksi käyttö on ollut laskelmieni mukaista. Omasta autoilusta kannattaa olla kartalla, jotta pystyy tekemään itselleen edullisimman sopimuksen.

Autoiluni kustantaa nyt noin 800 euroa kuukaudessa. Vakuutuksen ja ajoneuvoveron maksan itse. Polttoaineen tietysti myös, mutta näillä kilometreillä ja ajoneuvotyypillä kokonaiskustannus on varsin kilpailukykyinen.

Sopimus on tietysti aina sopimus ja kolme vuotta voi tuntua pitkältä ajalta sitoutua. Sopimusehdot ovat kuitenkin selkeät ja avoimet. Jos tilanteeni nyt olennaisesti ja yllättäen muuttuisi, neuvotteluvaraa on ja force majeure -pykälä pätee.

Autoilu palveluna on mielestäni ehdottomasti tulevaisuutta. Uskon, että se on jo nyt varteenotettava vaihtoehto entistä useammalle. Pienempiä autoja saa leasattua muutamilla satasilla kuukaudessa. Kattava palvelu ennakoitavilla kustannuksilla kiinnostaa.

Itsekin pidän hyvin todennäköisenä, että kolmen vuoden sopimuskauden jälkeen jatkan leasing-asiakkaana.”

ALD Yksityisleasing

  • Yksityisleasing-palvelun tuottaa ALD Automotive, joka on Suomen johtava autoilun leasingyhtiö.

  • ALD Yksityisleasing on yksityishenkilöille luotu palvelu, jonka avulla voit leasata uuden auton riskittömästi.

  • Yksityisleasingin suosio on kasvanut Suomessa räjähdysmäisesti viimeisen kahden vuoden aikana.

  • Yksityisleasingissä maksat vain auton käytöstä, et omistamisesta.

  • Kiinteä kuukausihinta sisältää itse auton lisäksi huollot, renkaat ja auton ylläpitoon liittyvät korjaukset, joten yllätyskustannuksia ei voi tulla.

  • Et tarvitse käsirahaa ja voit räätälöidä leasingsopimuksen sinun ajotarpeitasi vastaavaksi.

  • Voit tilata yksityisleasingauton helposti verkkokaupasta ja saat sen halutessasi myös kotiin toimitettuna.

  • Voit tutustua autovalikoimaan tai pyytää sinulle räätälöidyn tarjouksen mieleisestäsi autosta aldcarmarket.fi/yksityisleasing

  • Uusien autojen toimitusajat ovat tällä hetkellä pitkiä, mutta odotusajaksi on mahdollista saada toinen auto ajoon heti tilauksen tehtyä.

Lue myös: