MainosK-Citymarket

Hirvittääkö hintojen nousu? Näin säästät ruokalaskussa tinkimättä arjen nautinnoista

Kulut kasvavat, mutta arjen luksuksesta ei ole pakko luopua. Ruokakirjoittaja Satu Koivisto paljastaa nerokkaan tavan säästää kauppalaskussa makuelämyksistä karsimatta.

Arjen pienistä luksushetkistä ei ole pakko luopua kokonaan, vaikka elämisen hinta on nousussa.


23.9. 9:04

Elinkustannukset ovat nousussa ja moni suomalainen miettii parhaillaan kuumeisesti, kuinka arjen kuluissa voisi säästää.

Ruokakaupassa kitsastelu voi tuntua ajatuksena ensin kurjalta, mutta ruokakirjoittaja ja toimittaja Satu Koivisto muistuttaa, ettei säästökuurin tarvitse maistua pahvilta.

Koiviston mukaan ruokalaskun loppusumman kannalta kriittisintä on löytää terve tasapaino säästelyn ja nautiskelun välillä. Arkiruokia voi pyrkiä tekemään halvalla, jotta viikonlopun tarjoiluihin voisi panostaa hyvällä omallatunnolla.

Arkiruokia voi pyrkiä tekemään halvalla, jotta viikonlopun tarjoiluihin voisi panostaa.

– Liha on yksi asia, josta voi arjessa pyrkiä säästämään. Esimerkiksi pavuista ja linsseistä saa todella edullista ja hyvää ruokaa, kun niitä opettelee valmistamaan. Liha voi sitten olla erityisherkku, jota syödään hieman harvemmin, Koivisto ehdottaa.

Samanlaista ajattelua voi soveltaa kauppareissuilla yksittäisten tuotteidenkin tasolla.

– Itse käytän arkena Pirkan luomukaurahiutaleita. Joskus kuitenkin tykkään ostaa jonkun pientuottajan isoja, höyryttämättömiä hiutaleita ja tehdä itselleni ihanaa erikoispuuroa, Koivisto kertoo.

Herkkulisukkeilla luksusta arkiruokaan

Valintoja edullisen ja erityisen herkullisen välillä on helpompi tehdä, jos ostoksensa tekee kaupassa, joka tarjoaa laajan valikoiman tuotteita eri hintaluokista.

K-Citymarketeissa herkkukauppa ja halpa kauppa löytyvät saman katon alta, ja niistä löytyvät aina sekä arjen edulliset luottotuotteet että ylelliset vaihtoehdot nautiskeluhetkiin.

Edullisten K-Menu- ja Pirkka-tuotteiden lisäksi tarjolla on myös huippulaadukkaita Pirkka Parhaat -herkuttelutuotteita.

Näillä luksushetkiin sopivilla, erityisen herkullisilla tuotteilla voi Koiviston mukaan myös ylevöittää kotiruoka-annoksia aivan tavallisessa arjessa.

Hyvää voi löytää halvalla myös punalaputettujen päiväystuotteiden hyllyltä.

– Itse olen aivan koukussa niin kutsuttuun haippitahnaan, eli Pirkka Parhaat rapeaan valkosipuliin chili-seesamiöljyssä. Sillä voi jälkimarinoida melkein mitä tahansa halpoja kasviksia, kuten vaikka kurkkua tai porkkanaa. Se on todella hyvä lisuke vaikka lounasnuudeleiden kylkeen.

Toinen Koiviston ylivoimainen suosikki on Pirkka Parhaat pehmeä punahomejuusto, jonka avulla tuiki tavalliset perunatkin muuttuvat arjen luksustuotteeksi.

– Ostin sitä juustokaupoista jo ennen kuin se tuli osaksi tätä tuotesarjaa, ja on hirveän kiva juttu, että sitä saa nyt useammasta paikasta. Juuston voi sulattaa raclette-tyyliin uunissa ja siihen voi dipata vaikka lohkoperunoita, leipää tai kasviksia. Mikä taivaallinen perjantaiherkku niistä juuston kanssa tuleekaan!

Halpaa, mutta laadukasta

Hintatietoisella Koivistolla on omat luottotuotteensa myös K-Citymarketien tarjonnan halvemmasta päästä.

Monien perusraaka-aineiden kohdalla on hyvä suorittaa kaupassa hintavertailua pelkästään siksi, että niiden kulutus on kotikeittiössä kova.

– Meillä esimerkiksi on aina iso puteli Pirkan rypsiöljyä, jota käytän paljon paistamiseen ja esimerkiksi salaatinkastikkeisiin. Annokset kuitenkin viimeistellään sitten kalliimmalla ekstraneitsytoliiviöljyllä, joka tuo ruokaan ihanan maun.

K-ryhmän omien merkkituotteiden, eli myös halvempien K-Menu- ja Pirkka-tuotteiden, laatu varmistetaan päivittäistavarakaupan omassa laatu- ja tuotekehitysyksikössä. Koiviston mielestä se helpottaa valintojen tekemistä.

– Eihän se niin mene ollenkaan, että halvempi olisi aina huonompi. Monet halvemmatkin vaihtoehdot ovat hyviä tuotteita, hän sanoo.

Eihän se niin mene ollenkaan, että halvempi olisi aina huonompi.

Koivisto muistuttaa, että hyvää saattaa löytyä halvalla myös punalappuisten eli lähestyvän päiväyksen vuoksi alennettujen tuotteiden hyllystä.

– Itse nappaan sieltä aina kaikki juustot ja maidot. Mutta aivan määrättömästi punalapputuotteitakaan ei kannata ostaa, vaan pelkästään sellaisia asioita, joille on oikeasti käyttöä.

K-kaupoissa säästöjä kertyy myös Plussa-korttia käyttämällä. K-Ruoka-sovelluksessa on tarjolla myös viikoittain vaihtuvia OmaPlussa-etuja, jotka räätälöidään jokaiselle asiakkaalle erikseen.

Myös Koivisto on tarjousajattelun vakaa kannattaja.

– Kaupassa pitäisi aina käydä katsomassa, mikä on tarjouksessa ja mikä sesongissa, ja pyrkiä valmistamaan ruokaa sen mukaan. Puhun tällaisen intuitiivisen ostamisen puolesta.

Tutustu K-Citymarketin tuotevalikoimaan

Lue myös: