MainosK-Citymarket

Mitä päälle ensimmäisenä koulupäivänä? Tänä vuonna yksi hittireppu on ylitse muiden

Kysyimme lastenvaatteiden asiantuntijalta, mitkä ovat sesongin kuumimmat kuosit, hahmot ja materiaalit.

Vaatteiden trendivärit sointuvat yhteen lasten suosimien eläinprinttien kanssa.


4.7. 10:18

Lastenvaatteissa on muutamia kestosuosikkeja, joiden lumo ei haihdu.

Väreistä pinkki ja vaaleanvioletti pitävät pintansa, ja hahmoista Muumit, Ryhmä Hau ja Frozen ovat olleet suosittuja jo vuosia. Joka sesonki tuo kuitenkin mukanaan jotain uutta.

K-Citymarketin pukeutumisen osto- ja myyntipäällikkö Terhi Pelin kertoo, että tänä syksynä hempeä väripaletti täydentyy murretuilla sävyillä.

– Etenkin toffee, laventeli, murrettu keltainen sekä sinisen ja vihreän eri vivahteet ovat nyt ajankohtaisia. Värit sopivat mainiosti yhteen suosittujen eläinprinttien kanssa.

Ja todella – sesongin uutuuskuosit suorastaan pursuavat kissoja, koiria, bambeja, dinosauruksia ja muita eläimiä. Välillä ne valtaavat koko vaatteen, välillä taas vain paidan rintamuksen. Myös erilaiset kukkakuosit pitävät pintansa myös kesän jälkeen, joskin väripaletti on sovitettu syksyyn.

Fortnite jyrää koulurepuissa

Isompien koululaisten muodissa näkyy tänäkin sesonkina vahva sporttisäväys. Fila, Puma, Umbro, Nike ja Adidas ovat suosikkimerkkejä, ja värimaailmakin on reippaan urheilullinen. Väripaletissa on fuksiaa, sinistä ja oranssia.

Sporttimuodin ohella myös erilaiset peliteemat, kuten Minecraft ja Fortnite, ovat kovassa huudossa.

– Fortnite on ihan ehdoton hitti repuissa, mutta myös urheilumerkit ovat todella suosittuja. Pienempien koululaisten repuissa eläinteema näkyy vahvana samaan tapaan kuin vaatemuodissakin.

Koulutarvikkeissa ja penaaleissa söpöys, pörröisyys sekä pastellivärit ovat pinnalla. Pehmopenaalien suosituin hahmo on pupu.

Koululaisten silmää miellyttävät myös brändätyt penaalit, kuten Pokémon, Harry Potter ja Coca-Cola.

Guppy-merkistä tuli somehitti

K-Citymarketin vahvuus lasten vaatettajana on se, että vaateostokset voi tehdä ruokakauppareissun yhteydessä ja kaikki tarvittava löytyy saman katon alta.

Värit ja teemat sopivat yhteen aina sisävaatteista päällysvaatteisiin, sadeasuihin ja reppuihin saakka, joten vaatteiden yhdisteleminen on helppoa.

Asiakkaat ovat alkaneet kysellä kaupoissa, koska uusi mallisto tulee.

Suosittuja merkkejä ovat K-Citymarketin oma mywear ja muotijätti Bestsellerin kanssa yhteistyönä luotu Guppy, joka lanseerattiin kaksi vuotta sitten. Lapsiperheet ottivat sen heti omakseen.

– Asiakkaat ovat alkaneet kysellä kaupoissa, koska uusi mallisto tulee. Vaatteet ovat saaneet myös paljon somenäkyvyyttä, joten merkistä selvästi pidetään.

K-Citymarketin lastenvaatteiden valttina on myös korkea laatu: ne ovat kestäviä ja pestäviä. Terhi Pelinin mukaan valikoimiin ei hyväksytä vaatteita, joihin on laitettu varmuuden vuoksi matala pesulämpötila.

Syksyn ehdoton suosikkimateriaali

Ulkovaatteissa hittimateriaaliksi on noussut pehmeä ja joustava softshell.

– Softshell-takki on todella hyvä vaate koulujen aloitukseen. Se lämmittää viileinä aamuina, ja lämpötilan noustessa takin voi sujauttaa rullalle reppuun, Pelin kertoo.

Sadepäiviin tarjolla on vettä hylkiviä kuorivaatteita ja sadevaatteita. Kuosit vaihtuvat sesongeittain, ja etenkin söpöt sadetakit ovat supersuosittuja. Niiden pariksi löytyy sävymaailmaan sointuvat sadehousut.

Syksyllä kengissä ajankohtaisia ovat vedenpitävät välikausikengät ja kumisaappaat. Lapsella olisi hyvä olla kahdet kengät: jos yksi pari kastuu, toinen on odottamassa. Pienempien lasten kengissä on tarroja ja venykkeitä, jotta lapsen olisi helppo pukea ne itse jalkaan.

Terhi Pelin suosittelee, että juniori otetaan kenkäostoksille mukaan.

– Kaupoissa on kokosovittimia, joiden avulla oikean koon voi tarkistaa. Kasvu- ja käyntivaraa tulisi olla noin 1,7 senttiä. On tärkeää, että kenkä on mukava jalassa: se ei saa puristaa eikä lonksua.

Tutustu koulun alun tuotteiden laajaan valikoimaan!

Lue myös: