K-Citymarket Pirkkalan komea, noin 1500 eri nimikkeestä koostuva olutvalikoima saa mallasjuomien ystävällä veden kielelle. Pian Tampereen kupeessa sijaitseva kauppa tarjoaa myös paikan päällä valmistettua olutta, kun olutosaston taakse rakennettu Panimo Himo aloittaa toimintansa.
Uutuuttaan kiiltävät käymistankit ovat jo paikoillaan. K-Citymarket Pirkkalan kauppias Petri Putila sanoo, että ensimmäisten oluterien valmistus pienpanimossa alkaa vuodenvaihteen jälkeen.
– Ensimmäiset omat oluemme ovat Sytytys-sarjan triple-IPA ja mikro-IPA sekä Alku-sahti, Putila paljastaa.
Ensimmäiset oluet kertovat, mitä tuleman pitää. Putilan mukaan pienpanimossa valmistetaan oluenystävien suosimia moderneja oluita, mutta myös suomalaisia perinteitä mallasjuomissa kunnioitetaan.
Pienpanimo huomioi asiakkaan toiveet
Putila siirtyi Lahdesta K-Citymarket Pirkkalan kauppiaaksi maaliskuussa. Hänestä on hienoa olla mukana viemässä 50-vuotiasta K-Citymarket-ketjua eteenpäin, olla asiakkaan ajan arvoinen ja tuoda asiakaskunnalle koko ajan uusia elämyksiä.
Ajatus omasta pienpanimosta oli ollut jo jonkun aikaa mielessä, ja nyt ideaa päästiin toteuttamaan käytännössä.
Putilan ohella hankkeesta vastaavat Teemu Lahtinen ja Kalle Hirvikoski, joka olutpiireissä tunnetaan Moose on the Loose -panimon perustajana.
Kauppias Petri Putilan ohella panimohankkeen puuhamiehinä ovat toimineet Teemu Lahtinen ja Kalle Hirvikoski.
K-Citymarketin panimossa on iso lasiseinä, jonka takaa asiakkaat voivat seurata oluen tekijöiden työtä. Asiakkailla on myös tärkeä rooli valmistettavien olutlaatujen valinnassa.
”Oluen ystäville me näitä tuotteita valmistamme.
– Oluen ystäville me näitä tuotteita valmistamme. Otamme toiveita mielellämme vastaan.
Putilan mukaan kaupan aulaan on tulossa panimomyymälä, jossa voidaan myydä myös alkoholipitoisuudeltaan yli 5,5 prosentin oluita. Viereen avautuu ravintola, jossa oluita on mahdollista maistaa.
Oluen valmistusta aina laatu edellä
Panimo Himon tuotantokapasiteetti on aluksi 50 000 litraa, mutta Putilan mukaan tilaan mahtuu tulevaisuudessa lisääkin käymissäiliöitä.
– Olutta tehdään laatu edellä, mutta pyrimme suhteelliseen suuriin tuotantomäärään. Näin oluitamme on mahdollista saada esimerkiksi ravintoloista eri puolilla Suomea. Haluamme näkyä oluenharrastajille valtakunnallisesti.
K-Citymarket Pirkkalan olutosasto on vaikuttava.
K-Citymarket Pirkkala on oluenystävien keidas, joka houkuttelee laajemmaltakin alan harrastajia. Putila korostaa vuoropuhelun ja asiakkaiden kuuntelun merkitystä.
Mainion tilaisuuden tähän tarjoavat kaupan ravintolassa järjestettävät olut-tastingit, joissa maistetaan muutamia oluita asiantuntijan johdolla ja kartutetaan tietoa eri oluttyypeistä.
”Panimo auttaa osaltaan myös ruokahävikin vähentämisessä.
– Tastingit ovat olleet erittäin suosittuja.
Petri Putilan mukaan panimo auttaa osaltaan myös ruokahävikin vähentämisessä, sillä kaupan parasta ennen -päivämäärän saavuttaneita leipomotuotteita voidaan hyödyntää oluen valmistuksessa.
Selvityksen alla on myös, miten tuotannossa syntyvää mäski voidaan kierrättää esimerkiksi eläinten ravinnoksi.
Laajat valikoimat kasvavat entisestään
Pienpanimo- ja artesaanioluiden suosio on ollut kovassa nousussa jo useamman vuoden ajan. Putilan kauppa pysyttelee ajan hermolla, sillä jo ennestään maan laajimpiin kuuluva olutvalikoima täydentyy koko ajan uusilla tuotteilla.
– On hienoa huomata, että uusia tuotteita Suomesta ja ulkomailta tulee koko ajan.
Pienpanimo- ja artesaanioluiden suosio on ollut kovassa nousussa jo useamman vuoden ajan.
K-Citymarket Pirkkalasta löytyy myös kaikki tarvittava oluen valmistukseen kotona. Hyllyssä on laaja valikoima muun muassa erilaisia maltaita ja humalia.
– Olemme tässäkin suhteessa vahvasti pienpanimokulttuurissa mukana.
Mutta mikä onkaan kauppiaan oma suosikkiolut?
– Pidän laajasti erityyppisistä oluista, joista valitsen sopivan tilanteen mukana. Modernit IPA:t ja sour-oluet maistuvat, mutta sahdistakin pidän. Ja kyllä perinteinen lager-olutkin maistuu välillä.
Jokainen K-Citymarket on kauppiaana näköinen. Lue lisää tarinoita