Suomalaisen maastohiihdon mitalituotanto on ollut muutaman urheilijan harteilla, eikä tilanne ole muuttumassa yhtään paremmaksi.
Kilpaa hiihtävien juniorien määrä on suorastaan romahtanut 20 vuodessa. Kun vuonna 2002 skipassin tai kilpailulisenssin lunasti liki 9 000 junioria, oli viime vuonna lisenssin ja skipassin hankkineita enää 3 000.
Kilpaa hiihtävien juniorien määrä on vähentynyt varsin tasaisesti vuodesta toiseen, joskin koronaepidemian aiheuttama kuoppa on nyt selätetty.
Juniorien määrän vähentyminen tarkoittaa sitä, että myös tulevat huippu-urheilijat seuloutuvat yhä pienemmästä joukosta.
Onko nuorten kilpahiihtäjien joukko kutistunut jo liian pieneksi?
Riittäkö hiihtoon enää sellaisia huippuyksilöitä, joista voi kasvaa uusia olympiavoittajia ja maailmanmestareita?
”Junioriurheilijoiden määrä ei ole koskaan kyllin suuri.
Hiihtoliiton toimitusjohtaja Ismo Hämäläinen myöntää, että tilanne voisi olla parempi.
Kysymykseen, onko juniorihiihtäjien määrä jo liian pieni huippu-urheilun näkökulmasta, Hämäläinen antaa pyöreän vastauksen.
– Junioriurheilijoiden määrä ei ole koskaan kyllin suuri.
Hämäläinen on pitkänlinjan ammattivalmentaja. Hän on valmentanut muun muassa Suomen ja Saksan hiihtomaajoukkueita ja toiminut Aino-Kaisa Saarisen henkilökohtaisena valmentajana.
Hämäläisen mukaan suomalaisen yhteiskunnan iso haaste on, valitsevatko nuoret liikkumisen vai liikkumattomuuden polun. Liian moni eksyy jälkimmäiselle.
– En kannata lajien välistä kilpailua, vaan toivon monipuolista liikuntaharrastamista, josta lahjakkuudet saadaan seulottua.
Hiihto ei ole välttämättä kuitenkaan ensimmäisenä eikä edes kolmantena listalla, kun liikunnalliset nuoret valitsevat omia lajejaan. Esimerkiksi SM-liigaseurojen ringeissä pelaa lukuisia potentiaalisia nuoria, joista olisi voinut tulla myös huippuhiihtäjiä.
Hiihtoliitossa asia on hyvin tiedossa.
– Luvut ovat laskevia ja olemme pohtineet mitkä asiat siihen vaikuttavat. Nyt lumisten talvien aikana hiihtourheilun kiinnostus on hyvää, mutta juniorit pitäisi saada kiinnittymään myös seuroihin, sitä kautta kilpailutoimintaan ja ehkä joku sitten myös ohjattua huippu-urheilijan polulle.
Julkisuudessa Hiihtoliitto on profiloitunut huippu-urheilun organisaatioksi, mutta tulevaisuuden huiput kasvavat kuitenkin seuroissa.
– Meillä on noin 500 seuraa, mutta liian vähän vahvoja ja kokonaisuutta tukevia seuroja.
Hämäläinen myöntää, että seurat ovat jääneet liian yksin.
Se on selvä kehityskohde.
Lue lisää: Katso tästä hiihdon MM-kisojen ohjelma
Seuroja pyritään tukemaan jatkossa paremmin, vaikka rahaa ei liikaa jaettavaksi olekaan.
– Seuratoimintaan pitäisi saada lisää vanhempia ja kiinnittymään vieläpä siten, että aikuinen jää seuraan, vaikka lapsi lopettaisi hiihtämisen. Mikä tahansa laji on nuorelle hyvä, mutta totta kai toivomme, että lumilajit kiinnostaisivat.
Hiihtoliiton toimitusjohtaja Ismo Hämäläinen.
Myös muissa Pohjoismaissa juniorihiihtäjät ovat vähentyneet. Norjassa lähtötaso on kuitenkin niin poikkeuksellinen, että pienentyneillä harrastajamäärillä ei ole merkitystä.
– Kun neljä seuraa järjestää Oslon Kollenilla tapahtuman, siellä on 2 000 junioria paikalla.
Suomessa joudutaankin seuraamaan kateellisina naapurimaiden mitalijuhlia Planican MM-kisoissa.
Hämäläinen ei ole isosti huolissaan Suomen vaisusta menestyksestä. Hän myöntää, että se on jonkin verran odotusten alapuolella, kun tuloksia verrataan maailmancupiin.
– Arvokisa antaa kuvaan siitä kuinka koko operaatio toimii. Ovatko topit loistavia ja flopit siedettäviä.
Nyt niin ei välttämättä ole. Ruotsikin on karannut kauaksi.
”Luvut ovat suurimmat EHS:n historiassa.
Mallia kehitystyöhön hiihtoväki voi hakea esimerkiksi Espoon Hiihtoseurasta, joka kulkee junioritoiminnassa vastavirtaan.
EHS:llä on harjoitusryhmissään tällä hetkellä yli sata junioria. Tämän päälle on 60 hiihtokoululaista.
– Luvut ovat suurimmat EHS:n historiassa, seuran puheenjohtaja Patrik Ehrnrooth sanoo.
EHS on ollut viisi viime vuotta Suomen paras junioriseura hiihdossa ja nyt myös koko seuraluokittelun ykkönen.
Ehrnrooth kertoo menestyksen perustaksi ”junioritoiminnan tuotteistamisen”.
Seura aloitti mallin rakentamisen hiihtomaajoukkueen nykyisen päävalmentajan Teemu Pasasen johdolla kymmenen vuotta sitten.
Pasanen toimi EHS:ssä muun muassa palkkatyöntekijänä ja hiihtokoulun vetäjänä ennen kuin siirtyi Hiihtoliiton palvelukseen.
Espoon Hiihtoseuran kasvatti Marjo Matikainen voitti urallaan muun muassa olympiakultaa ja kolme MM-kultaa.
Ehrnroothin mukaan seura pystyy tarjoamaan nyt laadukasta valmennusta, eikä se ole kiinni yhdestä henkilöstä.
Eri valmennusryhmiä on kaikkiaan seitsemän, joista viisi on suunnattu nuorille. Seuraan liittyessään juniori tietää varsin tarkasti, millaista valmennusta hän saa ja mitä toiminta sisältää. Kaikissa seuroissa tämä ei ole itsestään selvää.
Selkeällä ryhmätoiminnalla EHS on onnistunut taklaamaan muun muassa teini-iän drop out-ilmiötä.
– Meillä on ollut aiemminkin isoja ryhmiä nuorissa, mutta 15-vuotiaissa ne alkoivat pienentyä. Nyt saimme nuorten SM-kisoista kolme viestimitalia neljästä kisasta. Sekin kertoo, että tarjoamme laadukasta valmennusta ja porukka jatkaa pidempään.
”Täältä on tullut vain yksi Marjo Matikainen. Voisi niitä olla enemmänkin.
EHS:n toiminta on osoittautunut niin laadukkaaksi, että se on vetänyt hiihtäjiä muistakin lähiseudun seuroista.
– Se on valitettavasti köyhdyttänyt muita seuroja. Vaikka hiihto on yksilölaji, nuoret haluavat yhteisöllisyyttä, Ehrnrooth tiivistää.
EHS on onnistunut kiinnittämään myös hyviä valmentajia. Mukana on muun muassa entinen maajoukkuehiihtäjä Laura Mononen ja maailmancupissakin hiihtänyt Maija Hakala.
– Uskon, että meidän tytöt ovat innostuneita siitä, että valmentamassa on heidän esikuviaan eikä pelkästään innokkaita vanhempia. Tässä toteutuu Norjan malli. Siellä monet maajoukkueurheilijat maksavat lajilleen tällä tavalla takaisin.
Ehrnrooth myöntää, että juniorihiihtäjien määrän väheneminen voi heijastua pian maajoukkueeseen. Toistaiseksi huippuhiihtoon on riittänyt lahjakkaita yksilöitä, mutta kriittinen raja voi tulla vastaan.
Valtaosa maajoukkueurheilijoista on kotoisin pienemmiltä paikkakunnilta, mutta isoimmat hiihtoseurat sijaitsevat kasvukeskuksissa kuten pääkaupunkiseudulla, Jyväskylässä ja Tampereella.
Tässä on iso ristiriita.
– Täältä on tullut vain yksi Marjo Matikainen. Voisi niitä olla enemmänkin.
IIvo Niskasella on olympiakulta kolmesta eri kisoista.
