Suomen maajoukkuenainen vetäytyi yllättäen Rukan maailmancupista – kertoo nyt syyn

Eveliina Piippo kieltäytyi edustustehtävistä maailmancupin avauksessa. Hän keskittyy perinteisen hiihdon harjoitteluun.

Vapaalla tekniikalla Suomen eliittiin kuuluva Eveliina Piippo jäi yllättäen pois Kuusamon maailmancupista, jonne hänet olisi ilman muuta valittu.

22.11. 17:01

Naisten hiihtomaajoukkueen vastuuvalmentaja Jussi Piirainen oli kirjoittanut Eveliina Piipon, 24, nimen tulevan viikonlopun joukkueeseen ensimmäisten joukossa, kun maailmancup käynnistyy jo 21. kerran Kuusamon Rukalta.

Vapaalla tekniikalla maan eliittiin kuuluva Piippo ilmoitti kuitenkin yllättäen valmentajalle, ettei halua kilpailla Kuusamossa.

– Hän ilmoitti näin ja sanoi keskittyvänsä harjoitteluun. Ilman muuta olisi ollut joukkueessa, ja asia käytiin läpi hyvässä hengessä, Piirainen sanoi.

Monien vaikeuksiensa jälkeen viime keväänä hyviä merkkejä osoittanut takavuosien junioritähti lunasti paikkansa Rukalle jo ensimmäisessä näyttökilpailussa. Piippo sijoittui 6:nneksi 10 km:n (v) kansainvälisessä kilpailussa Muoniossa 13. tätä kuuta. Suomalaisista edellä olivat vain olympiamitalistit Kerttu Niskanen 20:n ja Krista Pärmäkoski 9 sekunnin turvin.

Viime viikonlopun Suomen cupissa Taivalkoskella Piippo ei kilpaillut.

Lue lisää: Kuva: Hiihtäjä Eveliina Piippo, 23, kannettiin paareilla ambulanssiin Holmenkollenin kisan jälkeen – vietiin sairaalaan

Ilta-Sanomat tavoitti tiistaina Piipon kommentoimaan tilannettaan. Naisen viestit paljastivat, että päätös vetäytyä Rukalta ei johtunut esimerkiksi sairastumisesta tai harjoituskuormasta johtuvasta alipalautumisesta.

– Jäin pois omasta tahdosta. Minulle on jäänyt työtunteja perinteisellä hiihtotavalla rästiin, ja haluan nyt harjoitella ne kasaan.

Eveliina Piippo on kotoisin Tampereen kyljestä Pirkkalasta, jonka lenkkimaastoista hän pitää erittäin paljon.

Kuusamossa hiihdetään ensin perinteisen sprintti, sitten 10 kilometrin perinteinen väliaikalähtö ja lopuksi 20 kilometrin (v) takaa-ajo. Ohjelma ei suosi Piipon vahvuuksia.

– En ole muutenkaan ikinä viihtynyt Koillismaalla marraskuussa. Maaliskuussa paikka on kohdellut minua paremmin, maajoukkuevalmentaja Ville Oksasen valmennuksesta Santeri Erolan tekemiin ohjelmiin siirtynyt Piippo viestitti.

Piippo oli Rukan perinteisellä sijalla 64 vuonna 2020 ja seuraavana vuonna kaksi sijaa ylempänä.

Valmentaja Jussi Piiraisen mukaan Piipon kanssa ei ole vielä sovittu mitään Lillehammerin maailmancupista joulukuun alussa, mutta sen ohjelma taas istuu hiihtäjälle kuin hanska käteen. Norjassa cup-viikonlopun ohjelma nimittäin käynnistyy raskaalla radalla viihtyvän Piipon paraatimatkalla eli 10 km:n (v) väliaikalähdöllä, joka kuuluu myös Planican MM-ohjelmaan.

Lue lisää: Hiihtäjän syndroomasta vuosia kärsinyt hiihtolupaus sai leikkauspöydällä uuden elämän – ”Käsittämätön tunne”

Piirainen myöntää, että maajoukkuevalmennus odottaa aikuisten arvokisadebyyttinsä MM-Seefeldissä 2019 saaneelta Piipolta tällä kaudella erinomaisia suorituksia. Planican MM-kisoissa hämäläishiihtäjä on erittäin vahvasti kaavailuissa, kun Suomi hakee toista vapaan tekniikan etenijää 4x5 kilometrin viestikilpailuun.

Lue lisää: Hiihtolupaus Eveliina Piippo jäi ilman valmentajaa – Toni Roposelta tiukka varoituksen sana: ”Mieti, kannattaako se”

Piipon uralle on mahtunut nuoresta iästä huolimatta monenlaisia sattumuksia. Hän on pätevien asiantuntijoiden avulla päässyt eroon teini-iän vakavista syömishäiriöistään. Vajaa kolme vuotta sitten Piippo teki ennakkoluulottoman ratkaisun ja lähti urheilustipendiaattina Coloradoon Denverin yliopistoon, jonka hiihtäjien päävalmentajana toimi tuolloin Toni Roponen. Pääaine oli biotekniikka.

Vajaa kaksi vuotta sitten Piipon pitkäaikaiset, vaikeat ja kehitystä jarruttaneet selkäkivut jäivät leikkauspöydälle, kun lannerangasta operoitiin välilevynpullistuma. Viime kaudella Tour de Ski jäi kesken koronatartunnan takia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?