Naisten maastohiihdon sprintticupin voittaja Ruotsin Maja Dahlqvist oli onnekas perjantaina Falunissa. Dahlqvist näytti jo pudonneen jatkosta alkuerissä, mutta pääsi sittenkin mukaan välieriin, kun norjalainen Lotta Udnes Weng hylättiin luistelupotkujen takia.
Weng sai luistelun takia toisen keltaisen kortin, mikä johtaa hylkäämiseen. Weng ei ollut yhtä mieltä tuomariston kanssa hylkäyspäätöksestä.
– Luulen että ruotsalaiset eivät pidä minusta kovin paljoa. Jos katsoo videoita, teen varmaan jotain väärin kaikissa kisoissa, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun minut hylätään, hän sanoi ruotsalaiselle Expressenille.
– En tiedä, tämä on katkeraa. Minulla oli keltainen kortti alla ja silloin on oltava erityisen varovainen. Mutta kun olin lähtöviivalla, en ajatellut asiaa ja vain hiihdin. Varmaan luistelin liian paljon ja tuomaristo oli tiukkana. He eivät ole suosineet minua täällä Falunissa. Tietenkin se on minun mielestäni väärin. tämä on rankkaa, hän jatkoi.
Weng sai tietää hylkäyksestään, kun hän meni katsomaan tulosliuskaa ja selvittämään, miten muilla sujui omissa erissään. Hän ei ollut uskoa näkemäänsä.
– En uskonut sen olevan totta, joten ryntäsin kysymään, mitä olen tehnyt vääriin. En huomannut hiihdon aikana mitään sellaista. Minulle näytettiin videota ja huomasi, että otin kaksi luistelupotkua ylämäessä, eikä niin saa tehdä. Mutta keltainen kortti sellaisesta on melko julmaa.
Onnekkaasti jatkoon päässyt Dahlqvist hiihti lopulta kisan kolmanneksi. Ylivoimainen voittaja oli hirmuvireeseen yltynyt toinen ruotsalainen Jonna Sundling. Suomalaisista Johanna Matintalo ja Kerttu Niskanen hiihtivät välierissä, mutta finaali jäi haaveeksi.
Hiihdon maailmancup päättyy henkilökohtaisten matkojen osalta lauantaina, jolloin ohjelmassa ovat naisten 10 ja miesten 15 kilometrin vapaan kilpailut. Sunnuntaina hiihdetään vielä maailmancuphistorian ensimmäinen sekaviesti.