Therese Johaug lopettaa uransa miljonäärinä – näin paljon hän on tienannut

Therese Johaug on saavuttanut hiihtourallaan valtaisaa menestystä.

Therese Johaugia naurattaa matkalla pankkiin.

Hiihtokuningatar Therese Johaug, 33, lopettaa uransa tähän kauteen rikkaana naisena. Norjalaisella on kulkenut lujaa niin ladulla kuin henkilökohtaisessa taloudessa.

Kansainvälisen hiihtoliiton Fisin verkkosivujen mukaan Johaug on tienannut urallaan pelkästään maailmancupin kisoista lähes kaksi miljoonaa euroa vuosina 2007–2022. Paras yksittäinen vuosi oli 2016, jolloin tilipussi karttui yli 420 000 eurolla. Johaug voitti kaudella 2015–16 Tour de Skin, maailmancupin kokonaiskisan ja distanssicupin.

Vuoden 2016 syksyllä Johaug jäi kiinni dopingista hiihtomaailmaa kuohuttaneessa tapauksessa.

Johaugin tulot eivät kuitenkaan rajoitu vain kisamenestykseen. Hän on netonnut rahaa esimerkiksi sponsorisopimuksilla, omalla vaatemerkillään ja myymällä vuonna 2017 osuutensa Active Brands -urheilumallistosta. Viimeksi mainittu kauppa toi norjalaiselle noin miljoona euroa.

Ilta-Sanomat kirjoitti Johaugin tienesteistä vuosi sitten. Talouslehti Dagens Näringsliv kertoi kesällä 2020, että vuodesta 2014 alkaen Johaugin sijoitusyhtiön Setra AS:n tulot ennen veroja olivat yhteensä noin 3,7 miljoonaa euroa.

Ilta-Sanomat arvioi vuosi sitten, että sen jälkeen, kun Johaug voitti ensimmäisen arvokisamitalinsa, MM-pronssin Sapporossa 2007, hän oli ansainnut kaikkiaan noin viisi miljoonaa euroa.

Vuonna 2020 hänen tulonsa olivat 570 000 euroa.

Sen jälkeen hän on saanut Fisiltä palkintorahoja 62 000 euroa vuonna 2021 ja kuluvalla kaudella jo noin 55 000 euroa. Lisäksi kolme henkilökohtaista olympiakultaa Pekingistä toivat supertähden pussiin varmasti erilaisia menestysbonuksia.

Lue lisää: Therese Johaugin tulot putosivat dramaattisesti – takoo silti yhä jättitiliä

Lue lisää: Näin paljon Therese Johaug tienasi viime vuonna – Iivo Niskanen jäi kauas taakse

Johaug on maastohiihdon 14-kertainen maailmanmestari. Olympiakultia hän saavutti neljä.

Hiihtäjän manageri Jörn Ernst kertoi VG:lle perjantaina, että Johaugin elämä on työntäyteistä myös monojen ripustamisen jälkeen.

– Olemme valmistelleet hiihtouran jälkeistä aikaa brändiemme ja projektiemme suhteen. Niihin menee varmasti iso osa Theresen ajasta, Ernst kommentoi.

Therese Johaug

Syntynyt 25. kesäkuuta 1988 Osissa, Norjassa (ikä 33)

Hiihdon maailmancupissa 2007–2016 ja 2018–2022

44 maailmancup-voittoa, 80 palkintosijaa

Olympialaisissa neljä kultaa, yksi hopea ja yksi pronssi

MM-kisoissa 14 kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia

Kärysi dopingista vuonna 2016 ja sai 18 kuukauden kilpailukiellon.

Kihloissa soudun maailmanmestarin Nils Jakob Hoffin kanssa. Pari alkoi seurustella 2014 ja kihlautui 2021.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?