Venäjän hiihtotähdeltä paljonpuhuva reaktio kysymykseen Ukrainan tilanteesta

Julia Stupak ei yltänyt parhaimpaansa Stadionsprintissä Helsingissä.

Julia Stupak voitti kaksi kultaa Pekingin olympialaisissa, mutta olympiastadionilla ei kulkenut.

Venäläishiihtäjä Julia Stupak oli hieman hämillään Helsingin olympiastadionin uumenissa noin puoli tuntia Stadionsprintin karsinnan jälkeen.

Stupak, Pekingin kaksinkertainen olympiavoittaja, oli kiinnitetty yhdeksi näytöskilpailun vetonaulaksi, mutta hänen taipaleensa jäi noin kahden minuutin vetoon karsinnassa. Vauhti ei riittänyt eriin.

27-vuotias hiihtäjä epäili, ettei ollut palautunut olympialaisten jäljiltä.

– En oikein tiedä, mitä siinä kävi... en päässyt jatkoon. Minulla ei ollut voimia, eikä vauhtini yksinkertaisesti vain riittänyt. Mutta nautin silti! Tämä oli hieno kokemus.

– Ajatukseni ovat perheessäni ja läheisissäni. Kausi on ollut pitkä, ja haluan vain viettää aikaa heidän kanssaan, viikonloppuna Salpausselällä hiihtävä venäläinen totesi.

Vaikka kisa päättyi mahalaskuun, Stupak ylisti estoitta Olympiastadionin yleisöä ja tavanomaista hiihtokilpailua viihteellisempää formaattia.

Tuhatpäinen hiihtokansa piti mukavaa mekkalaa jo karsintavaiheessa.

– Tämä oli erittäin mielenkiintoinen kokeilu. Ihmisiä ja meteliä oli paljon toisin kuin usein maailmancupissa. Se näytti ja kuulosti kivalta.

Stupak oli epäonnistumisestaan huolimatta hyvällä tuulella.

Kun puhe kääntyi tämänhetkiseen maailmantilanteeseen ja Venäjän sotilaallisiin toimiin Ukrainassa, tunnelma muuttui kuin veitsellä leikaten.

– Ei ei... en halua kommentoida, Stupak sanoi vaivaantuneena.

Lue lisää: Johannes Hösflot Kläbo täräytti suorat sanat Venäjän toiminnasta

Stupak ei halunnut kertoa kantaansa siihenkään, pitäisikö maailmancupin päätöskilpailut järjestää Venäjän Tjumenissa, tai suostuisiko hän osallistumaan kisoihin isiensä mailla.

– En tiedä, en kommentoi tätä asiaa mitenkään. Olen pahoillani.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?