Kaksi Norjan hiihtotähteä sairastui koronaan – pelko uusista tartunnoista leviää: ”Silkkaa bingoa”

Norjalaiset huippuhiihtäjät pelkäävät olympiamatkansa olevan vaarassa maajoukkueessa leviävän koronaviruksen vuoksi.

Therese Johaug toivoo yhä pääsevänsä matkustamaan Kiinaan.

26.1. 16:54

Norjan maastohiihtomaajoukkue on kriisissä vain puolitoista viikkoa ennen Pekingin talviolympialaisten alkua.

Keskiviikkona selvisi, että kaksi kisoihin valittua naishiihtäjää, Heidi Weng ja Anne Kjersti Kalvå, on saanut koronatartunnan maajoukkueen viimeistelyleirillä Italian Seiser Almissa.

Kaksikko joutui 10 päivän karanteeniin, josta he vapautuvat vasta 3. helmikuuta. Ensimmäinen Pekingin maastohiihtokilpailu hiihdetään jo 5. helmikuuta, eli Wengin ja Kalvån kisamatka on vakavasti uhattuna.

Huolestuttavinta tilanteessa kuitenkin on se, että Wengin ja Kalvån tartuntalähde ei ole selvillä. Norjan sprinttimiesten valmentaja Arlid Monsen antoi positiivisen koronanäytteen maanantaina, mutta joukkueen lääkärin Öystein Andersenin mukaan Monsen ei ollut lähikontaktissa naisten kanssa.

Norjan joukkueen johtajan Espen Bjervigin mukaan uusien tartuntojen mahdollisuutta ei voi sulkea pois.

– Eristämme tartunnan saaneet muusta joukkueesta ja tulemme lähipäivät tekemään intensiivistä jäljitystyötä selvittääksemme, onko ryhmässä muita tartunnan saaneita, Bjervig sanoi Norjan yleisradioyhtiölle NRK:lle.

Lue lisää: Norjan hiihtotähdillä koronatartunnat! Joukkueen lääkäriltä lohduton kommentti viruksesta

Norjan joukkue vaihtoi keskiviikkona majapaikkaa Seiser Almissa. Muuttopuuhien lomassa urheilijat antoivat haastatteluja TV2-kanavalle. Håvard Taugböl myönsi mielialojen olevan kehnoja. Ilmassa leijuu tartunnan pelko.

– Sen tuntee. Olemme eläneet koko vuoden ajan erittäin varovaisesti. Arlidin, Anne Kjerstin ja Heidin testit olivat positiivisia... Emme ole tehneet mitään erilaista kuin he. Elämme epävarmuudessa. Olo on epämukava, mutta on pakko yrittää pitää henkeä yllä, Taugböl sanoi.

Erik Valnes arveli olevansa melko turvassa, koska ei ole ollut lähikontaktissa tartunnan saaneiden kanssa. Hän kuitenkin myönsi joukkueen tunnelman olevan alamaissa.

– Uskon, että pääsen olympialaisiin. Tilanne on kuitenkin vaikea, etenkin siksi, että emme tiedä, mistä tartunnat tulivat. Ei ole hyvä homma, että kyse on täydestä bingosta. Olemme olleet hyviä välttelemään tartuntoja. Siitä huolimatta saimme oireettomia tartuntoja. Tämä on silkkaa bingoa, Valnes sanoi.

Lue lisää: Harri Kirvesniemeltä karu arvio Norjan maajoukkueen tilanteesta – ”Vaikuttaa todella paljon”

Norjan suurin tähti Therese Johaug ei vielä heittänyt kirvestä kaivoon.

– Pidän sormet ristissä ja elän toivossa, että pääsen Kiinaan, Johaug sanoi matkalla harjoituksiin keskiviikkona.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?