Hiihtokilpailusta nousi kohu Ruotsissa ja Norjassa – moni osallistuja huijasi: "Huhut on vahvistettu”

NRK:n mukaan Falunissa hiihdetyssä Skandinavia Cupissa käytettiin kiellettyä fluorivoidetta.

Kuvituskuva.

11.1.2022 7:53

Norjan yleisradioyhtiö NRK:n mukaan viime viikonloppuna Ruotsin Falunissa järjestetystä Skandinavia Cup -hiihtokilpailusta on paljastunut huijaustapaus, joka koskee kielletyn fluorisuksivoiteen käyttöä.

Suksien kalliit fluorivoiteet ovat puhuttaneet talvisin. Fluorivoidekäsittelyssä ilmaan vapautuu terveydelle vaarallisia yhdistelmiä. Näiden epäillään aiheuttaneen vakavia, jopa kuolemaan johtaneita sairauksia.

Skandinavia Cup on Kansainvälisen hiihtoliiton Fisin järjestämä, maailmancupia alempi kilpailusarja, jonka kisoja järjestetään Pohjoismaissa ja Baltian maissa.

Fisin kilpailujohtaja Pierre Mignerey vahvisti NRK:lle, että hän oli saanut tiedon epäillystä ”fluorihuijauksesta” Falunin tuomariston johtajalta.

Viikonlopun kisoissa oli mukana niin olympialaisiin valmistautuvia norjalais- ja ruotsalaishiihtäjiä, nuoria lupauksia kuin maailmancupiin Skandinavia Cupin kautta tähyäviä hiihtäjiä.

Kansainvälinen hiihtoliitto on suunnitellut jo pitkään kohuttua fluorivoiteiden täyskieltoa, mutta vielä täksi kaudeksi kieltoa ei saatu käyttöön. Tietynkaltaiset fluorivoiteet, niin sanotut C8-luokan voiteet ovat kuitenkin jo pannassa, sillä niiden käyttö ja myynti on kiellettyä EU-maissa.

Lue lisää: Suomen voitelupomo tyrmää hiihdon kohukiellon – ”Toivottavasti otetaan järki käteen”

NRK:n mukaan Falunin tapauksessa kyse on juuri näistä C8-luokan kielletyistä fluorivoiteista, joiden katsotaan tarjoavan kilpailuetua verrattuna yhä sallittuihin C6-luokan fluorivoiteisiin tai fluorittomiin vaihtoehtoihin.

– Raportin mukaan oli huhuja (C8-luokan fluorivoiteiden käytöstä) ja huhut on vahvistettu. Jotkut urheilijat ovat myöntäneet käyttäneensä C8-tuotteita. Mutta miksi ja miten, sitä raportti ei kerro, Mignerey kommentoi NRK:lle.

NRK:n mukaan kansalliset hiihtoliitot ovat allekirjoittaneet keskinäiseen luottamukseen perustuvan sopimuksen siitä, ettei C8-fluorivoiteita käytetä. Fis ei ole vielä löytänyt luotettavaa metodia eri fluorituotteiden testaamiseen suksien pohjasta.

NRK tiedusteli Mignereyltä, onko kyseessä huijaus.

– Kyllä, kilpailujohtaja vastasi.

Hänen mukaansa ongelmana on se, ettei C8-luokan fluorivoiteita ole hiihtoliittojen allekirjoittamasta lupauksesta huolimatta virallisesti kielletty Fisin sääntökirjassa. Mignerey haluaa, että epäkohta otetaan käsittelyyn Fisin neuvostossa.

Falunin kilpailuviikonloppuna teknisenä delegaattina toiminut Erland Husom kertoi NRK:lle, että järjestäjät olivat saaneet vinkkejä C8-luokan fluorivoiteiden käytöstä lauantaina, jolloin Falunissa hiihdettiin 10 ja 15 kilometrin perinteisen hiihtotyylin kisat.

Husomin mukaan on todennäköistä, että kiellettyjä voiteita käytettiin. Hän ei spekuloinut sillä, kuinka laajamittaista niiden käyttö Falunissa oli.

Aftonbladetin mukaan C8-voiteita olisi käyttänyt usean maan joukkueet.

Lue lisää: Miksi savuton ja hyväkuntoinen suksi­huoltaja kuoli yllättäen keuhkosyöpään? Näin mysteeriä käy läpi Suomeen töihin tullut olympiahiihtäjä

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?