Kommentti: Tour de Skin loppunousu oli täyttä tuskaa myös tv-katsojalle – tämän vuoksi legendaarinen kiertue on nyt rikki

Kahdeksanpäiväinen kestävyysurheilun juhla olikin vain pidempi maailmancupin viikonloppu kolmessa eri maassa, kirjoittaa Tatu Myllykoski.

4.1. 19:41

Virtuaalinen kokonaistilanne.

Sanapari, jota kukaan ei haluaisi kirjoittaa tai kuulla. Ei hiihtokilpailua seuratessa, eikä liiemmin muillakaan elämänalueilla. Näihin sanoihin Tour de Skin huipennus kuitenkin kulminoitui.

Tour de Skin loppujärjestys ratkottiin tiistaina miltei legendaarisessa Alpe Cermisin kammonousussa. Hiihtäjille kokemus oli eittämättä raastava, mutta television välityksellä seuraaville sitäkin kivuliaampi.

Loppunousu on kavuttu nyt kolmena vuonna putkeen hiihtojärjen vastaisesti massalähtönä. Urheilijat hiihtävät aluksi noin kuusi kilometriä jonossa tapaturmia vältellen. Kun nousu alkaa, porukka hajoaa, ja tv-ruutuun ilmestyy surullisen epätasaisin väliajoin virtuaalinen kokonaistilanne.

Katsojat eivät tiedä, pitäisikö tapittaa ruudulla kuokkivia hiihtäjiä, senhetkistä kokonaistilannetta – jonka löytäminen on vaikeaa – vai FISin kotisivujen GPS-seurantaa. Tilanne ei valkene edes silloin, kun uupuneet hiihtäjät rojahtavat maaliin.

Iivo Niskasen ja Denis Spitsovin virtuaalinen kaksintaistelu tarjosi onneksi jonkinlaista draamaa, mutta kouriintuntuvampi sekin olisi ollut, jos kauriin tavoin hurjastellut venäläinen olisi jahdannut maitohappojen korventamaa olympiavoittajaa ihan oikeassa elämässä.

Lue lisää: Perttu Hyvärinen kertoi Viaplaylla syyn, miksi hän jäi Tourin loppunousussa kauas kärjestä: ”Hirveää painia koko ajan”

Massalähtösekoilu ei ole ihanteellinen urheilijoidenkaan kannalta.

Takavuosina, kun päätösetappi vielä hiihdettiin takaa-ajona, ensimmäisenä maalilinjan ylittänyt oli koko kiertueen voittaja. Alkuosuuden ränneissä ei tarvinnut jonottaa, vaan kaikilla oli kivaa ja kukkulan kuningas sai ansaitsemansa valokeilan. Taaempana nähtiin raakoja kaksintaisteluita ja hiihtäjät tiesivät tasan tarkkaan oman asemansa kokonaiskilpailussa.

Nyt sekä Krista Pärmäkoski että Niskanen paljastivat olleensa podium-taisteluidensa suhteen satunnaisten väliaikojen varassa.

Tour de Ski on ollut jo vuosia jonkinlaisessa murrosvaiheessa. Etappien määrää on vähennetty ja urheilijoiden palkkioita leikattu, eikä kiertueessa ole samaa mystiikkaa kuin vielä kymmenen vuotta sitten.

Kevyempi ohjelma on järkevä vaihtoehto etenkin arvokisatalvena, mutta muita ratkaisuja voi perustellusti kyseenalaistaa.

Tourilla oli pitkään kolme poikkeuksellista kilpailumuotoa, joita ei tavanomaisissa maailmancupin kisoissa nähty. Urakka alkoi vavahduttavan intensiivisellä prologi-kisalla, joka ratkoi järjestyksen kakkospäivän takaa-ajoon. Kun iltavaloissa lykitty prologi tärähti eetteriin, puseroon hiipi tunne siitä, että nyt se alkaa.

Jottei Tourin keskivaihe muuttunut mössöksi, katsojille tarjottiin elämyksellinen, yli 30 kilometrin Cortina–Toblach-etappi – sekin takaa-ajona. Moottorikelkka hurisi ja lumi nirskui.

Kisa huipentui takaa-ajoon Alpe Cermisin järjenvastaisessa loppunousussa.

Nyt ohjelmassa vuorottelivat sprintit ja yhteislähdöt sekä yksi väliaikakisa. Val di Fiemmen massalähtö lykittiin totta kai 2,5 kilometrin ladulla kuin nykyistä alennustilaa alleviivaten.

Kahdeksanpäiväinen kestävyysurheilun juhla olikin vain pidempi maailmancupin viikonloppu kolmessa eri maassa. Kiertue, joka alkoi tiistaina ja päättyi tiistaina.

FISillä on käsissään sinällään hieno mutta perin väljähtänyt konsepti. Tourin luonne on muuttunut kompromisseiksi ja alkukantainen jännitys virtuaaliseksi kokonaistilanteeksi.

Vaikka moni huippu jätti kisarupeaman välistä tälläkin kertaa, kiertueella on ehdottomasti paikkansa hiihtokalenterissa. Hiihtäjät saavat tavoiteltavaa ja kansalaiset tv-herkkua pitkin viikkoa.

Tour ei ole kuolemassa, vaan se on rikki. Onneksi rikkinäisen voi korjata.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?