Hiihdon supertähti Therese Johaug tavoittelee olympiarajaa 10  000 metrin juoksussa - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Hiihdon supertähti Therese Johaug tavoittelee olympiarajaa 10  000 metrin juoksussa

Therese Johaug haluaa olympiatasolle myös juoksussa.

Therese Johaug pääsee kovaa myös ilman suksia ja sauvoja. Arkistokuva.

6.5. 12:50

Maastohiihdon norjalaistähti Therese Johaug testaa lauantaina Oslossa, voisiko hän saavuttaa olympiatason myös kestävyysjuoksijana.

Johaug kilpailee Karoline Bjerkeli Grövdalia vastaan 10 000 metrin juoksussa ja tähyää Tokion olympiarajaan.

Johaugin managerin Jörn Ernstin mukaan lauantain kisa on mahdollisesti hiihtäjän ainoa mahdollisuus kympin ratajuoksuun tänä kesänä. Johaug ei ole aikeissa osallistua Tokion olympialaisiin, vaikka onnistuisikin tulosrajan alituksessa.

Naisten kympin olympiaraja on 31.25,00. Johaugin ennätys on viime kesänä Bislettin stadionilla juostu 31.40,67.

Johaugin oli määrä kilpailla viime vuonna Pariisin EM-kisoissa kestävyysjuoksijana, mutta kisat peruttiin koronaviruspandemian takia.

Johaugilla on kolme olympiamitalia hiihdosta vuosien 2010 ja 2014 kisoista. Vuonna 2018 hän oli sivussa Pyeongchangista dopingtuomion takia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?