Suomen suurlupaus paljastaa tv:ssä kuullun hurjan hiihtovertauksen taustat: ”Sarasvuon Virpi laittoi viestiä...”

21-vuotias Petteri Koivisto oli Suomen cupin viikonlopun iloisin yllättäjä. Suurlupauksen taustajoukoissa häärii todellinen lajilegenda.

Petteri Koivisto antoi sunnuntaina kaikkensa.

10.4.2021 17:40

Suomen cupin päätöskisassa, miesten 20 kilometrin (v) yhteislähdössä oli yksi nimi ylitse muiden. Eikä se ollut selvään voittoon sivakoinut Iivo Niskanen.

Päivän kovimmasta suorituksesta vastasi kiistatta Petteri Koivisto, 21.

Hän karkasi Niskaselta, Perttu Hyväriseltä, Joni Mäeltä ja muilta kärkimiehiltä jo kilpailun alkuvaiheessa. Tuulessa ja tuiskussa yksin taivaltanut kuhmolainen pysyi kärkipaikalla aina 15 kilometriin saakka, kunnes vääjäämätön tapahtui ja meritoituneet maajoukkuetykit kiihdyttivät joukolla ohi.

Koiviston hiihto oli lopun pienestä taipumisesta huolimatta komea – ja ennen muuta rohkea.

– Iivo ja Perttu kysyivät, haluanko koettaa irti ja päätin kokeilla. He hiljensivät siinä vähäksi aikaa. Olihan se aika kova kaksikymppinen, mutta jos joku päivän haluan olla maailman paras, tällaisia pitää välillä koettaa, eikä pelätä, kuudenneksi sijoittunut Koivisto totesi kylmän rauhallisesti.

Niskanen puhui seurakaveristaan ylistävään sävyyn.

– Tiesimme Pertun kanssa, että Petteri pystyy ottamaan roolia, mutta silti yllätti positiivisesti, kuinka äärimmäisen hyvin hän päästeli yksin melkein 20 kilometriä tuossa vastatuulessa. Petteri on vaikean vuoden jälkeen vetänyt tosi hyvän loppukauden ja ollut loistavassa kunnossa, kaksinkertainen olympiavoittaja kehui.

Koivisto nousi keväthangilla oivaan kuntoon, kuten Niskanenkin sanoi. Hän ankkuroi Puijon Hiihtoseuran sekä SM-viestin että perjantain Suomen cupin päätösviestin voittoon vakuuttavilla hiihdoilla.

Pirteä loppukausi toi kaivattua valoa muutoin hyvin haastavaan ja varusmiespalvelun sävyttämään talveen.

– Sanoisinko näin, että tämä kausi sitten torjuttiin, mutta ensi kaudella hyökätään kovaa.

Koivisto väläytteli nousukuntoaan jo maaliskuun lopussa Ristijärven SM-hiihdoissa.

Koivistoa on pidetty jo pitkään yhtenä Suomen lahjakkaimmista hiihtäjistä, mutta läpimurto aikuisten huipulle on jäänyt haaveeksi. Kuhmolaiskasvatti hiihti kaksi vuotta sitten nuorten MM-kisoissa 7:nneksi ja 12:nneksi ja kepitti muun muassa Ruotsin William Poromaan.

– Harjoittelin tosi kovaa Lahden MM-vuoden jälkeen ja se kostautui. Menin aika pahasti ylikuntoon. Siitä opittiin, mutta haastavan kauden jälkeinen armeijavuosi oli kaikkea muuta kuin ihanteellinen yhtälö

Nuorten MM-kisoissa samoista sijoista taistellut Poromaa hiihti Oberstdorfin MM-hiihdoissa kahdesti kympin joukkoon. Muutama muukin saman ikäluokan lupaus on jo murtautunut kansainväliseen kärkeen.

Koivisto uskoo pystyvänsä samankaltaiseen läpilyöntiin. Hän pääsee aloittamaan uuden harjoituskauden puhtaalta pöydältä ensimmäistä kertaa nuorella urallaan.

Sekös innostaa.

– Näen, että itselläni on ihan samanlaiset edellytykset kuin Poromaalla, kun saan ehjän harjoituskauden alle. Nyt on ensimmäisen kerran sellainen tilanne, että saan tehdä urheilun saralla ihan mitä itse haluan, eikä tarvitse tehdä kompromisseja. Luotto on kova.

Iivo Niskanen (kesk.) kehaisi Koivistoa (vas.) heti maaliintulon jälkeen. Taustalla kolmas Puijon mies Perttu Hyvärinen.

Koivisto latasi Rukan vauhtileikittelyn jälkeen pöytään jäätävän tavoitteen.

– Ensi vuosi on olympiavuosi, ja valehtelisin jos väittäisin, etteivät ne kiinnosta. Kaikki on mahdollista, kunhan saan harjoiteltua ehjänä.

Koiviston taustajoukoissa on yksi erittäin mielenkiintoinen, yllättäväkin nimi. Maailmanmestari Matti Heikkinen ryhtyi hänen mentorikseen kaksi vuotta sitten yhteisen yhteistyökumppanin kautta.

Koivisto kuvailee suhdettaan Heikkiseen ”todella tärkeäksi ja luottamukselliseksi”.

– Voin olla Mattiin yhteydessä asiassa kuin asiassa. Ei tarvitse olla edes virallista asiaa, vaan vaihdetaan usein kuulumisia muuten vain. Minulle on iso henkireikä, että tuon tasoinen urheilija luottaa tekemiseeni ja näkee potentiaalia.

Koiviston mentorina häärivä Matti Heikkinen voitti urallaan neljä MM-mitalia.

Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila oli lauantaina jopa näkevinään samoja elementtejä Koiviston ja Oslon maailmanmestarin vapaan tekniikassa.

Nuorimies kertoi Ylen tv-lähetyksessä kuullun vertauksen taustan.

– Sarasvuon Virpi oli kuulemma eilen laittanut Kallelle viestiä, että kuokassani on mattimaisia liikkeitä. Täytyy katsoa illalla YouTubesta, onko todella näin. Onhan se Matin kopterimainen kuokka aika komeaa.

Vieressä päivystävä Iivo Niskanen vei vertailun vielä astetta pidemmälle. Hän paljasti, että Koivisto tunnetaan lajipiireissä lempinimellä ”Kuhmon Sundby” norjalaispyssy Martin Johnsrud Sunbyn mukaan.

– Petterin hiihdossa on teknisesti paljon samaa kuin Sunbylla ja on siinä kieltämättä tiettyjä yhtäläisyyksiä ”Happoonkin”. Kovia vertauksia, mutta Petteri on erittäin lahjakas urheilija ja hänellä on kaikki saumat huipulle, seurakaveri tokaisi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?