Ari Luusua harjoittelee eniten suomalaisista ammattihiihtäjistä – ”En ole koskaan nähnyt kenenkään vetävän yhtä hulluja treenimääriä”

Raportit Ari Luusuan harjoittelusta ovat mykistäviä.

Ari Luusua on himoharjoittelija.

Hurjat 1100 tuntia vuodessa!

Siinä ammattihiihtäjä Ari Luusuan nykyinen treenimäärä. Vertailun vuoksi voi kertoa, että Suomen kirkkain kestävyysurheilutähti Iivo Niskanen harjoittelee arviolta 950–980 tuntia vuodessa, ja Luusuan uskotaankin olevan tätä nykyä maan eniten treenaava huippuhiihtäjä.

– Paljon olen pitkän valmentajaurani aikana kokenut, mutta en ole koskaan nähnyt kenenkään vetävän yhtä hulluja kestävyystreenimääriä kuin Ari parina viime kautena. Olenkin Arille vitsaillut, että nyt hän alkaa olla kaukopartiokunnossa, sanoo Luusuaa valmentava Pekka Vähäsöyrinki.

Luusua, 33, voitti sprintin SM-kultaa 2018, mutta on sittemmin keskittynyt Ski Classics -sarjan pitkän matkan kisoihin, joista vuosittain tunnetuimmat ovat Vasaloppet ja Marcialonga. Neljänä viime vuotena yli tuhannen tunnin treenimääriin yltäneen hiihtäjän raaka työ palkittiin vastikään, jolloin hän venyi kolmanneksi Årefjällsloppetin 100 kilometrin kilpailussa Ruotsissa.

– Se oli itseltäni kunnon kamikaze-hiihto, tärkeä onnistuminen. Puseroon jäi rutkasti lisää itseluottamusta ensi kautta varten, Luusua kertoo.

– Yli tuhannen tunnin vuositreeneillä olen tähdännyt siihen, että pysyisin suksien toimiessa kärjen vauhdissa näiden Ski Classics -kisojen loppuratkaisuihin asti, ja nyt tällä kaudella se taso on saavutettu. Koska pystyn hiihtämään säännöllisesti kymppisakkiin, myös voittaminen on jatkossa mahdollista.

Luusua sijoittui alati suosiotaan kasvattaneessa Ski Classics -sarjassa ensimmäisen kerran palkintopallille 2019 Tshekissä (kolmas), ensimmäisenä suomalaisena koskaan, mutta silloin omien sanojensa mukaan enemmänkin sattumalta. Sen jälkeen menikin parisen vuotta, ennen kuin hän pystyi uusimaan temppunsa.

Luusuan harjoituskilometrimäärät tuntuvat uskomattomilta. Maratonhiihdon maailmanhuiput keskittyvät lähes tyystin peruskestävyyden hankkimiseen, eikä sarjan ensimmäinen suomalaistähti tee poikkeusta.

Ari Luusua sijoittui yhdeksänneksi Rukan maailmancupin sprintissä 2016.

Luusua treenaa kertomansa mukaan usein keskellä kilpailukauttakin 5–8 tuntia päivässä. Peruskestävyyttä hankkiessaan hän hiihtää kerralla keskimäärin 100–130 kilometrin lenkkejä, mutta kauden aikana joukkoon mahtuu myös joitakin peräti noin 200 kilometrin rykäisyjä.

– Kutsun niitä yli 200 kilsan vetoja yksittäisiksi ”hölmöilyiksi”, maailmancupissa parhaimmillaan yhdeksänneksi (sprintissä) venynyt Luusua selvittää.

– Viime vuonna tuli kertaalleen vedettyä tasatyöntämällä jopa 275 kilometrin harjoitus, mutta se oli enemmänkin sellainen itselleni kehittämä haaste. Halusin myös järjestää ohjelmaa yhteistyökumppaneilleni, koska kisoja ei koronan vuoksi ollut.

Tinkimättömänä ja itsepintaisena harjoittelijana tunnettu Luusua palellutti varpaansa pahasti alkukaudesta, suurta kohua herättäneessä pakkaskisassa Sveitsissä. Vastoin lääkäreiden ja valmentajansa kehotuksia hän osallistui viikkoa myöhemmin sarjan seuraavaan osakisaan Italiassa.

– Varpaani ovat edelleen kipeät. Tulehtumis- ja amputointivaaraa ei ole, mutta yhä pitää hiihtää puolitoista numeroa isommalla monolla, ja luistelukenkää en saa edes jalkaani, Luusua kertoo.

– Varpaiden tilanne ei pahentunut siinä toisessa kisassa, mutta lepoakin myöhemmin tarvittiin, ja siksi harjoitussuunnitelmaan piti tehdä muutoksia. Se pakkaskisa oli kaikkinensa kova opetus. Se osoitti rajat, joita ei ole syytä ylittää.

Suunnitelmien mentyä uusiksi Luusuan piti vetää keskellä kilpailukautta yksi poikkeuksellisen kova kolmen viikon treenijakso ollakseen huippuiskussa kauden päätapahtumassa Vasaloppetissa (sijoittui viidenneksi). Kipeistä varpaista huolimatta hän pisti itsensä täysillä likoon.

– Valmentajalle tilanne oli helppo. Sanoin vaan Arille, että lähde lenkille aamulla ja palaa vasta illalla, maan hiihtohistorian menestyneimpiin valmentajiin lukeutuva Vähäsöyrinki ruotii hymähdellen.

– Ari on nykyään huono väsymään, ja sen parempaa tilannetta kestävyysurheilija ei voi toivoa.

Pekka Vähäsöyringin mielestä himotreenaaja Ari Luusuan valmentaminen on ”tavattoman helppoa”.

Luusua hiihti erään kerran maanteitse Rovaniemeltä Simoon, äitinsä luokse kylään. Matkaa tasatyöntäen lykkimällä kertyi noin 120 kilometriä.

– Vedin sen homman hieman yli, koska halusin saada itselleni kunnon latauksen loppukautta varten, hän perustelee.

Perinteisillä matkoilla yhteensä neljä SM-mitalia saavuttaneen Luusuan treeniohjelma on hyvin riisuttu.

– Viikkotasolla vedän vain yhden peruslenkin joko perinteisellä tai luistellen, kaikki muut treenit ovat ”tasuria”, hän sanoo.

Ski Classics -sarjassa peruspalkintorahat eivät ole yhtä suuria kuin maailmancupissa, mutta Luusuan mukaan monissa kisoissa silti ”täysin vertailukelpoisia”, koska myös osa järjestäjistä maksaa erikseen palkkioita. Viime viikonlopun 100 kilometrin maratonkisan voittaja Norjan Andreas Nygaard tienasi arvolta 7 000–10 000 euroa, Luusua jokusen tonnin.

– Minua motivoi tässä lajissa se, että se kasvaa koko ajan. Haluan näyttää, että kyllä Suomesta tulee yhä myös pitkän matkan huippuhiihtäjiä, Luusua summaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?