Charlotte Kallan MM-romahduksen syy paljastui – ruotsalaistähti avasi nyt tuntemuksiaan: ”Mikä on vialla, en saa henkeä”

Charlotte Kallan MM-romahduksen syy selvisi.

Charlotte Kallalla oli terveysongelmia Oberstdorfin MM-kisoissa.

Oberstdorfin MM-hiihdot sujuivat ruotsalaistähti Charlotte Kallalta alavireisesti.

10 kilometrin vapaalla ja 15 kilometrin yhdistelmäkisassa hän oli vielä kuudes ja viides, mutta naisten viestissä hän romahti omalla osuudellaan kohtalokkaasti ja 30 kilometrin kisan hän keskeytti.

Kallan valmentaja Magnus Ingesson paljasti myöhemmin Expressenille, että Kalla kärsi Oberstdorfissa vatsaongelmista, tarkemmin gastriitista tai mahalaukun eroosiosta eli mahan limakalvon tulehdustilasta.

Vaikeudet jatkuivat maailmancupin päätösviikonloppuna Engadinissa, jossa Kalla hiihti 30 kilometrin kisassa maaliin vasta sijalla 30. Tuolloin ongelmana oli korkea ilmanala.

Maailmanmestari ja olympiavoittaja näyttää kuitenkin selättäneen ongelmat. Kalla, 33, kilpaili lauantaina Ruotsin Falunissa hiihdetyssä Volkswagen Cupissa. Hän sijoittui naisten 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa Ebba Anderssonin jälkeen toiseksi.

– Olen tyytyväinen suoritukseeni, Kalla kertoi kisan jälkeen.

Kisaviikonloppua ennen Kalla päivitti ruotsalaismedialle tilannettaan. Hän kertoi vointinsa olevan hyvä. Hän kertoi keskittyneensä harjoitteluun.

Gastriitin oireet olivat Kallalle uusia.

– Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut vastaavia ongelmia. Siksi yllätti, että reaktioni oli niin voimakas, Kalla kertoi Expressenin mukaan.

– Olin, että ”mikä on vialla, en saa henkeä”. Minua sattui kamalasti ja energian imeytymisen kanssa oli ongelmia, hän jatkoi.

Kalla kertoi, että hän on sittemmin tarkkaillut syömistään ja juomistaan entistäkin enemmän saadakseen vatsavaivat kuriin. Esimerkiksi hiilihapotetut juomat on pitänyt laittaa pannaan.

Kallalla oli vaikea kausi, sillä hän sairasti myös koronaviruksen. Lisäksi hän kärsi kauden aikana selkäkivuista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?