Harri Kirvesniemi kiittelee norjalaisen Johannes Hösflot Kläbon suoraselkäistä päätöstä, mutta toivoo yhtä sääntömuutosta - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Harri Kirvesniemi kiittelee Kläbon suoraselkäistä päätöstä, mutta toivoo yhtä muutosta sääntöihin – ”Ihan turhat kaarteet ja kurvit”

Suomalaisen hiihtolegenda mukaan ohitustilannetta koskevassa säännössä ei pitäisi olla liikaa tulkinnanvaraa.

Johannes Hösflot Kläbo tyytyy kohtaloonsa.

10.3.2021 20:52

Norjasta kantautui keskiviikkona tieto, että Johannes Hösflot Kläbo on vetänyt pois Kansainväliselle hiihtoliitolle jättämänsä valituksen MM-hiihtojen 50 kilometrin hylkäämisestä.

Ilta-Sanomien hiihtoasiantuntijan Harri Kirvesniemen mielestä norjalainen toimi järkevästi.

– Erittäin fiksu ratkaisu. Hattu päästä Kläbolle, Kirvesniemi kehaisee.

Hän muistuttaa, että episodi käsiteltiin aika huolella jo Oberstdorfin tuomarineuvostossa.

– Eikä jatkoratkaisussa olisi saatu voittajaa. Monen mielessä tilanne olisi jäänyt ratkaisemattomaksi, Kirvesniemi arvelee.

Hänen mielestään Norjan hiihtoliiton ei olisi kannattanut lähteä lainkaan valitusprosessiin.

– Vaikka he yrittivät syöttää tietoja, joiden mukaan asiasta löytyisi lisäinformaatiota, he tiesivät olevansa asiassa heikoilla, Kirvesniemi sanoo.

Pitkän linjan hiihtopersoonan mielestä jupakasta voisi ottaa oppia tuleviin arvokisoihin. Hän toivoo järjestäjien heräävän siihen, että loppusuoralle tulossa ei syntyisi tuon kaltaisia tilanteita.

Oberstdorfin stadionalueen väyläratkaisut eivät olleet optimaalisia.

– Siellä oli ihan turhat kaarteet ja kurvit loppusuoralle tultaessa. Viimeisestä mutkasta mäen päältä olisi voinut vetää linjan huomattavasti suorempana.

Joskus reittiä joudutaan muokkaamaan, jotta yleisö pääsisi seuraamaan tapahtumia mahdollisimman hyviltä paikoilta.

– Nyt ei tarvinnut sitäkään miettiä, Kirvesniemi muistuttaa.

MM-areenalla viimeisessä laskussa oli kaksi kaarretta, hiihtolegendan mielestä yhdelläkin olisi pärjätty.

Kirvesniemen mielestä sääntöjäkin voisi rukata, koska nykyinen sääntöpykälä jättää hieman liikaa tulkinnanvaraa.

– Takaa tulija ei saa haitata edessä menevän urheilijan hiihtämistä ohitustilanteessa.

Toisaalta taktikointi kuuluu tähänkin lajiin.

– Bolshunov luki Kläboa kuin avointa kirjaa, Kirvesniemi analysoi venäläisen peliliikettä viimeisen kaarteen jälkeen.

Suomalaisen hiihtolegendan mukaan Kläbo ei olisi välttämättä voittanut kilpailua.

– Koska oli hiihdetty 50 kilometriä, Kläbon loppu olisi tuskin ollut yhtä vahva kuin yleensä, ja Bolshunov on puolestaan aina vahva loppurutistuksessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?