Marit Björgen, 40, ei onnistunut unelmassaan voittaa Vasaloppet – Talvella itsensä palelluttanut Ari Luusua onnistui erinomaisesti - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Marit Björgen, 40, ei onnistunut toteuttamaan unelmaansa – talvella itsensä palelluttanut Ari Luusua onnistui Vasaloppetissa

Ari Luusua oli miesten kisassa hienosti viides.

Norjan Marit Björgen ei onnistunut voittamaan Vaasahiihtoa ensimmäisellä yrityksellään.­

7.3. 13:24

Vaasahiihto on maailman suurin yksittäinen hiihtokilpailu. Sunnuntaina Sälenistä Moraan hiihdettävällä 90 kilometrin reitillä nähtiin vain 400 urheilijaa, sillä kuntoilijat eivät päässeet tällä kertaa mukaan koronapandemia vuoksi.

Kilpailuun otettiin vain 400 kovan tason kestävyyshiihtäjää. Naisten kilpailun tunnetuin nimi oli Norjan Marit Björgen. Moninkertainen arvokisavoittaja asetti jo vuosi sitten tavoitteeksi Vaasahiihdon ykkössijan valtaamisen ensiesiintymisessään.

40-vuotias norjalainen hiihti pitkään kärkijoukossa, mutta joutui lopulta tunnustamaan Ruotsin Lina Korsgrenin paremmakseen. 33-vuotias ruotsalainen hiihti suvereeniin voittoon ajalla 3.52.08 Björgenin jäädessä 42 sekunnin päähän. Korsgren rikkoi samalla reittiennätyksen 16 minuutilla.

Miesten puolella norjalaiset pärjäsivät paremmin, sillä voitto meni vuonomaan Tord Asle Gjerdalenille. Myös miesten suksi luisti perinteisen ladulla loistavasti. Gjerdalenin voittoaika 3.28.18 alitti entisen reittiennätyksen kymmenellä minuutilla.

Suomen Ari Luusua hiihti mainiosti ja sijoittui kilpailussa viidenneksi. Hän jäi voittajalle minuutin ja 38 sekuntia.

Luusua palellutti itseään pahasti tammikuun lopussa Visma Ski Classics -sarjan avauskilpailussa Sveitsissä. Toipuminen paleltumisvammoista on sujunut hyvin, ja 33-vuotias kestävyysurheilija on pystynyt jatkamaan uraansa menestyksellisesti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?