Italian joukkueen pomo paljasti: näin korona pesiytyi hiihtäjien asuintiloihin - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

MM-kisoista paenneen Italian joukkueen pomo paljasti: näin korona pesiytyi hiihtäjien asuintiloihin

Koko Italian joukkue lähtee kotiin Oberstdorfista.

Italian hiihtomaajoukkueen tähti Federico Pellegrino piti joukkueenjohtajan mukaan Italian kotiin lähtemistä oikeana ratkaisuna.­

3.3. 15:19

Oberstdorfin MM-kisoista kantautui keskiviikkona uutinen, jota oli pelätty: koronakupla oli pettänyt.

Italian joukkueen tapauksessa kuplan pettäminen iski lujaa. Joukkueessa todettujen koronatapausten vuoksi koko Italian joukkue keskeytti kisat ja matkusti pois Oberstdorfista.

Italian maastohiihtäjien parissa tartuntoja ei ole ollut, mutta kisat päättyivät heidänkin osaltaan. Italian hiihtomaajoukkueen joukkueenjohtaja Marco Selle valotti koronadraaman kaarta ruotsalaiselle Aftonbladetille.

Sellen mukaan osa Italian joukkueesta matkusti kotiin jo tiistaina, loput keskiviikkona.

Aiemmin on kerrottu, että tartuntoja oli Italian joukkueenjohdossa, huoltotiimissä ja mäkihyppyjoukkueessa.

Selle kertoi Aftonbladetille, että korona löysi tiensä hiihtäjien asuintiloihin, kun keittiössä työskennellyt Italian taustatiimin jäsen antoi positiivisen koronatuloksen.

Hänet testattiin tiistaiaamuna ja toisen kerran tiistai-iltana.

– Saimme tiedon tuloksesta eilen iltana kello yhdeltätoista. Teimme myöhäisillan päätöksen (lähteä kotiin) yhdessä lääkärimme kanssa. Siitäkin huolimatta, että yksikään hiihtomaajoukkueen jäsenistä ei ollut antanut positiivista näytettä, Selle taustoitti.

Sellen mukaan yleinen uskomus on se, että koronakriisin alkupisteenä oli mäkihyppymaajoukkueen valmentaja ja yksi hyppääjä.

– He lähtivät kotiin viime lauantaina, mutta sitten yksi keittiössä työskennelleistä sai positiivisen tuloksen.

Italia majoittui vuokraamassaan hotellissa. Heillä oli käytössään oma keittiötiimi. Hiihtomaajoukkue ja mäkihyppymaajoukkue majoittuivat molemmat samassa hotellissa, mutta eri kerroksissa.

– Se oli vaikea päätös, mutta urheilijat ymmärsivät sen, Selle sanoi ja mainitsi, että esimerkiksi tähtihiihtäjä Federico Pellegrino oli sanonut päätöksen olleen oikea.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?