Krista Pärmäkoski aloittaa talonrakennusprojektin - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Krista Pärmäkoski aloittaa uskaliaan projektin – Kari-Pekka Kyröltä vakava varoituksen sana

Krista Pärmäkoski uskoo sairastelunsa johtuneen myös omakotitalonsa sisäilmasta. Tapettien takaa paljastui hometta.

Krista Pärmäkoski Oberstdorfissa hiihdon MM-kisoissa maaliskuun 1. päivä.­

3.3. 6:48

Jos huippu-urheilija pitää suorituskykyään jopa liian rautaisena, vanhan viisauden mukaan varmin keino päästä siitä eroon on aloittaa talonrakennusprojekti.

Viime olympiakisoissa Pyeongchangissa 2018 peräti kolme henkilökohtaista mitalia saavuttanut Krista Pärmäkoski heittäytyy omakotiprojektiin vuotta ennen uransa neljänsiä ja erittäin todennäköisesti viimeisiä olympiakisoja.

Jo lopettaneista suomalaisista, menestyneistä huippu-urheilijoista esimerkiksi Tero Pitkämäki, Mika Poutala ja Aino-Kaisa Saarinen ovat esimerkkejä siitä, että tuloksentekokyky ei taloprojektin aikana ainakaan kohentunut.

Krista Pärmäkosken ja aviomies Tommi Pärmäkosken uusi hirsitalo nousee Kuortaneelle, kun sen alta on ensin purettu 1970-luvulla rakennettu parin nykyinen omakotitalo.

Nykyisestä talosta löytyy Pärmäkosken mukaan myös yhtymäkohtia hänen tämän kauden sairasteluunsa ja odotettua vaisumpaan suorituskykyynsä. Pärmäkoski sijoittui tiistaina 13:nneksi Oberstdorfin MM-kisojen 10 kilometrin (v) kilpailussa. Hän otti samalta matkalta 2018 olympiapronssia.

– Ollaan epäilty, että siellä on ollut homeongelmaa, kun koko ajan sairastellaan siellä oltua. Lattian alta sitä ei kosteusmittauksissa löytynyt, mutta kun tapetit revittiin alas, hometta oli seinissä vaikka kuinka paljon. Vaikka olemme olleet enemmän Lahdessa, tuo selittää ilman muuta tämän kauden terveysongelmistani osan.

Krista Pärmäkoski ylsi tiistaina 10 kilometrillä sijalle 13. Hän sanoi, ettei ole vieläkään toipunut täyteen kuntoon syksyn pitkästä sairastelujaksostaan.­

Hirsitalovalmistaja Finnlamellista tulee myös Pärmäkosken merkittävä yhteistyökumppani. Hänen managerinsa Aki Pajunoja toteaa, että projektia vetävät kokonaan muut ammatti-ihmiset, eikä urheilijan tarvitse siitä stressata.

– Tämä on viimeisen päälle huippuammattilaisten kanssa piirretty, Kristaa säästävä suunnitelma, Pajunoja kertoo.

Hän vastaa enimmäkseen projektin käytännön pyörittämisestä talovalmistajan suuntaan.

Vaikka urheilija olisi käytännön tasolla vapautettu rakennustöistä ja -suunnittelusta, ja jopa sisustamisesta sekä muutosta, elämän suurin taloudellinen investointi painaa silti varmasti jokaisen pääkopassa.

– Tiedän kyllä asian riskit henkisen stressin ja harjoittelusta palautumisen näkökulmasta, mutta minulle on vakuutettu, että ei tarvitse stressata. Uskon siihen, Pärmäkoski sanoi tiistaina.

Krista Pärmäkoski ja Tommi Pärmäkoski Linnan juhlissa 2018.­

Näin kolme tunnettua ja menestynyttä hiihtovalmentajaa vastasi, kun Ilta-Sanomat kysyi kultakin, millaisen neuvon he antaisivat huippuhiihtäjälle, joka heittäytyy tällaiseen projektiin vuotta ennen olympiakisoja.

Kukin vastasi yleisellä tasolla, tietämättä, ketä urheilijaa tarkoitetaan:

– Siirrä vuodella. Saat sekä paremman talon että olympiatulokset, vastasi erittäin arvostettu valmentaja Jarmo Riski.

– Jos on avaimet käteen -projekti ja rahaa tarpeeksi, ei ongelma. Mutta jos vähänkin työllistää, vuoden siirto, näkee ex-päävalmentaja Reijo Jylhä.

– Avaimet käteen ja muuttofirma hoitaa loput, niin sehän on mielen virkistystä. Jos meinaat yhtään osallistua, unohda, toteaa ex-päävalmentaja, nykyään työkseen taloja rakentava Kari-Pekka Kyrö.

Muun muassa Suomen hiihtomaajoukkueen entinen päävalmentaja Reijo Jylhä antoi Pärmäkoskelle ohjeen taloprojektin kanssa pärjäämiseen.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?