Oskar Svensson mokasi karmeasti MM-finaalissa – norjalaistähti otti ilon irti ruotsalaisen sekoilusta: ”Täysin toivoton” - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Oskar Svensson mokasi karmeasti MM-finaalissa – norjalaistähti otti ilon irti ruotsalaisen sekoilusta: ”Täysin toivoton”

Oskar Svenssonin uhkarohkea ratkaisu ei tuottanut hedelmää torstain sprinttifinaalissa. Norjassa kohuratkaisu nauratti.

Emil Iversen (vas.) otti ilon irti Oskar Svenssonin epäonnistumisesta.­

25.2. 15:58

25-vuotias Oskar Svensson lähti torstain MM-sprinttiin yhtenä ennakkosuosikeista. Kirikykyinen ruotsalainen oli voittanut tällä kaudella kaksi maailmancupin sprinttiä ja sijoittunut kerran kakkoseksi.

Hän vajosi Oberstdorfin sprinttikarsinnassa yllättäen vasta 28:nneksi, mutta selvitti väkevillä alku- ja välierähiihdoillaan tiensä finaaliin. Latu oli auki.

Finaalin lähtöpaikalla nähtiin kuitenkin pöyristyttävä yllätys. Svensson ampaisi perinteisen tyylin loppukilpailuun luistelusukset jalassaan, tavoitteenaan lykkiä rata pelkällä tasatyönnöllä.

Ratkaisu ei ole historiallinen tai mitenkään tavaton – mutta Obersdorfin jyrkkäpiirteisellä radalla vähintäänkin erikoinen.

– Luulen, että hän oli saanut taktiikkavinkkejä Calle Halfvarssonilta ja Viktor Thornilta (Ruotsin maajoukkuehiihtäjiä). Oli todella outoa, että hän valitsi niin. Se oli pommi. Hän olisi muuten voinut taistella mitalista, välierävaiheessa tippunut Norjan Emil Iversen kummasteli Expressenin mukaan.

Kuten Iversenin ilkkumisestakin käy ilmi, Svenssonin uhkarohkea kokeilu osoittautui lopulta täydelliseksi pannukakuksi. Tuulimyllyjä vastaan taistellut ruotsalainen jäi kärjen vauhdista jo finaalin puolivälissä ja lasketteli maaliin kuudentena, yli 20 sekuntia kärjestä.

Oskar Svensson (alhaalla) tippui nopeasti sprinttifinaalin viimeiseksi.­

29-vuotias norjalaistähti ei tuntenut armoa kommentoidessaan Svenssonin ratkaisua.

– En ymmärrä sitä? Se oli täysin toivoton ratkaisu – hän luopui mitalistaan. Näytti siltä, ettei hän edes halunnut mitalia.

Svensson paljasti Aftonbladetille suunnitelleensa pilkan kohteeksi joutunutta ratkaisuaan jo pitkään.

Hän kertoi olleensa ennen finaalia luottavainen, että paras tulos olisi napattavissa tasatyöntämällä. Suunnitelman järjettömyys kävi kuitenkin ilmi alta aikayksikön.

– Olen järkyttävän pettynyt itseeni. Olin aivan varma, että se olisi paras keino pärjätä. Olimme testanneet sitä paljon. Joka kerta kuin testasimme suunnitelmaa käytännössä, se toimi hyvin. Mutta tunsin nopeasti, ettei se ollut hyvä idea, Svensson surkutteli ruotsalaislehdelle.

Miesten sprintti oli norjalaisten juhlaa. Johannes Hösflot Kläbo nappasi toisen peräkkäisen sprintin MM-kullan ennen maanmiehiään Erik Valnesia ja Håvard Sålas Taugbölia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?