Maastohiihto on tyypillisesti suvuissa useammassa sukupolvessa kulkeva urheilulaji.
Aktiivina parhaimmillaan B-maajoukkueeseen noussut ja nuorten MM-kisoissa esiintynyt Marko Anttola, 52, jännittää tällä viikolla, miten hänen poikansa Niko menestyy alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Vuokatissa. Kisojen aikana Nikon isosisko Ella kilpailee SM-kisoissa Pyhäjärvellä.
MM-kisojen aikana 18 vuotta täyttävää, Sotkamon hiihtolukion toista luokkaa käyvää Niko Anttolaa pidetään suomalaisen maastohiihdon kuumimpana tulevaisuuden lupauksena.
– Lahjoja on ihan mihin vain, mutta raa’assa kestävyyslajissa tie on pitkä. Ei tule hehkuttaa liian aikaisin, sanoo Niko Anttolan perin juurin tunteva, Vuokatissa pitkään valmentanut Jussi Piirainen.
Isä-Anttola on samoilla linjoilla:
– Tärkeintä on, että nuori poika nauttii siitä, mitä tekee. Jos hiihdosta tulee joskus Nikolle ammatti, se ehtii olla vielä vakavaa ihan tarpeeksi kauan.
Marko Anttola (oik.) on näytellyt suurta osaa superlupaavan poikansa hiihtouralla, mutta ei ole yrittänyt elää sen kautta omaa uraansa uudelleen.
Niko Anttola harrasti aiemmin myös jalkapalloa ja golfia, mutta ilmoitti 15-vuotiaana kotona, että panokset laitetaan hiihtoon.
– En ole ohjaillut Ellan ja Nikon valintoja millään lailla, isä sanoo.
Jyväskyläläinen, pitkään Torniossa asunut Marko Anttola ei ole suurelle yleisölle tuttu nimi, mutta insinööriksi opiskellut Jari Isometsän ikätoveri näytteli erittäin merkittävää roolia 1990-luvun hehkuvan kuumassa hiihtotarinassa.
Hän asfaltoi henkilökohtaisena suksihuoltajana Mika Myllylän kuningastietä, jolta mestari poimi 1997–99 neljä MM-kultaa, yhden olympiakullan ja kuusi muunväristä mitalia.
– Oma ura päättyi jo nuorena, 1990. Vuonna 1992 olin A-maajoukkueen huollossa olympiakisoissa ja aloin sitten auttaa Mikaa kotimaankisojen suksihuollossa. Sieltä minut kaudeksi 1996–97 pyydettiin kokonaan hänen avukseen. Oli silloin uutta kulttuuria, että hiihtäjä sai ihan ikioman huoltomiehen, Anttola muistelee.
Kaksikon kemiat pelasivat heti, taustalla oli myös hiihtoladuilla alkanut kaveruus. Anttola kuvailee Myllylää tarkaksi ja vaativaksi, mutta reiluksi ja tärkeitäkin töitä rennolla kädellä delegoineeksi mieheksi.
Mika Myllylä ja Marko Anttola olivat kovassa paikassa Naganon olympiakisojen hiihtostadionilla 9.2. 1998. Suksipakasta löytyi sankkaan lumipyryyn lopulta kultamitalipari.
– Monessa kilpailussa Mika ei testannut kisa-aamuna lainkaan, vaan pyysi minua testaamaan ja sitten kertomaan, mitkä sukset kannattaa ottaa. Luottamus oli syvää.
Loppuvuodesta 2001 ilmestyneessä, omaelämäkerrallisessa kirjassa Riisuttu mestari (Tammi) Myllylä vuodattaa Anttolalle suoranaisia ylistyslauluja: ”Marko on alansa ehdotonta parhaimmistoa. Monta kertaa hän on jollain tempullaan ilmiömäisesti pelastanut epätoivoiselta näyttäneen tilanteen.”
Kirjassa käydään myös läpi dramaattinen tilanne maaliskuun 2. päivän aamuna 1997, Trondheimin Granåsenin MM-stadionilla. Myllylän Atomicin suksipareista ei päivän sääoloon, kaatosateeseen, ole tahtonut löytyä ässäkalustoa.
Myllylä kysyy Anttolalta, onko tämä ”tehnyt yöllä taikojaan”.
– Taisin vastata siihen, että olin sovitusti paistanut hänen yhden suksiparinsa, Anttola muistaa.
Kyseinen metodi, jota kutsuttiin myös saunottamiseksi, oli suomalaisten huoltomiesten salamyhkäinen ja muilta vaiettu temppu, joka tuona päivänä toimi täydellisesti.
Mika Myllylän ja Marko Anttolan yhteistyön viimeiset hedelmät poimittaan Ramsaun MM-kisoissa 1999: kolme kultamitalia ja yksi hopea, joka ilman lumipyryä olisi ollut kulta sekin.
– Se kuulostaa varmaan dramaattisemmalta kuin olikaan. Sen pystyi tekemään saunassakin, mutta minä käytin Trondheimissa voidevalmistajan niin kutsuttua paistopussia, jonka kuumuudessa suksiparin profiilia, painealueita ja niin sanottua jalkavuutta kantojen ja kärkien osalta pystyttiin parantamaan. Yleensä pussia käytettiin, jotta pohjavoiteet imeytyisivät suksenpohjan huokosiin paremmin.
Temppu onnistui Trondheimissa nappiin, ja Myllylä voitti ensimmäisen arvokisakultansa 50 kilometrillä (p) ylivoimaisesti. Tuolloin ei suksenvaihtoa sallittu, joten jos Anttolan taiat olisivat menneet vihkoon, ei olisi hyvä heilunut.
– Kuntohiihtäjä ei olisi paistopussissa syntyneitä muutoksia edes huomannut.
Suksienpaiston dramatiikkaa lisäsi se, että kilpailun jälkeen Anttola kertoili medialle kultaparin käsittelystä hyvin ylimalkaisella tasolla eikä paljastanut paistometodia lainkaan. Jo hämärtynyt muisto naurattaa nyt, 24 vuotta myöhemmin.
– Varmaan haluttiinkin pitää se metodi joukkueen omana tietona, mutta suoraan sanoen en tiedä, tekivätkö muut joukkueet samaa. Isompi asia taustalla saattoi olla suksifirma. Se ei tietenkään halunnut sellaista kuluttajamainosta, että supertähden sukset täytyi paistaa ennen kuin niillä saattoi pärjätä.
Saunottaminen jäi Anttolan mukaan koko lailla 1990-luvun lopun asiaksi.
– Tein sitä joitakin kertoja, mutta arvokisoissa vain tuon kerran. Käsittely koski koko lailla vain vesikelin liisterisuksia. Suksien nykyinen teollinen valmistustapa on sellainen, että paistamista on turha edes enää yrittää.
Jo Ramsaun MM-kisoihin 1999 Anttola tuli pikahälytyksellä, kun yksi suksihuoltaja oli loukannut itsensä työtapaturmassa. Keväällä 1999 hän jäi pois. Myllylä otti viimeisissä yhteisissä arvokisoissa kolme kultaa ja yhden hopean.
– Ei harmittanut yhtään, etten ollut kopilla töissä MM-kisoissa 2001, hän viittaa suomalaisten – myös Myllylän – dopingkäryihin Lahdessa.
Vuoden 2012 jälkeen Anttola on tehnyt paljonkin töitä lastensa hiihtoseurassa, Fischer-merkin kotimaanhuollossa ja silloin tällöin keikkaperiaatteella myös A-maajoukkueessa.
– Olen voidellut Niskasen Iivonkin suksia. Paluuta vakituisesti niihin töihin ei ole. Huoltotyö A-maajoukkuetasolla oli erittäin kuluttava elämäntapa, menestyshetkillä tietysti palkitsevakin. Enkä halua näyttää miltään suksigurulta, aina ei onnistuttu silloin eikä nykyäänkään.
Länsi-Lapissa elämäntyönsä tehnyt Anttola aikoo olla ainakin Pyhäjärven SM-kisoissa viikonloppuna voitelemassa tyttärensä suksia. Oman pojan näkeminen MM-laduilla on vaikeampaa, sillä kisoihin ei pääse katsojia eikä isä-Anttola kuulu joukkueen huoltovahvuuteen.
– Kovasti polttelisi Niko siellä nähdä.
Vakavaan päihderiippuvuuteen sairastunut Mika Myllylä menehtyi 2011. Marko Anttola tapasi suuruutta huoltokopilta lähdettyään harvakseltaan.
– Yksissä hiihtokisoissa juteltiin tosi pitkään. Se oli sitä aikaa, kun Mika tosissaan yritti päästä tolpilleen. Hän oli hiihtäjänä ihan kunkku ja työkaverina parhaasta päästä. Todella koville se kuolinuutinen aikanaan otti.