Aleksandr Bolshunovilta hurja väite Lahden kohutilanteesta - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Onko tässä totuus Aleksandr Bolshunovin raivokohtauksesta? Venäläistähdeltä hurja väite Lahden kohutilanteesta

Aleksandr Bolshunov kertasi sunnuntain välikohtausta NRK:n haastattelussa.

Aleksandr Bolshunov syyllistyi törkeään temppuun loppukiritappionsa jälkeen.­

26.1. 17:32

Venäläishiihtäjä Aleksandr Bolshunov aiheutti sunnuntaina hurjan mylläkän taklattuaan Joni Mäen törkeästi lumeen maailmancupin viestikilpailun jälkeen Salpausselällä.

Mäen rohkeasta kaistanvaihdosta suivaantunut Bolshunov käyttäytyi uhmakkaasti vielä tuomarineuvoston puhuttelussa, mutta on sittemmin jo pahoitellut töppäystään.

Venäläishiihtäjä paljasti tiistaina NRK:lle versionsa kuohuttaneesta välikohtauksesta.

Hänellä oli yllättävä selitys väkivallanpurkaukselleen.

– Kun ylitin maaliviivan, halusin puhua Mäelle siitä, miksi hän teki niin kuin teki. Sukseni olivat todella nopeat, ja kun yritin pysähtyä, siteeni olivatkin rikki. Minun ei ollut tarkoitus ajaa hänen ylitseen – halusin vain jututtaa häntä, Bolshunov kertoi norjalaiskanavalle.

Bolshunovin suksesta irronnut side on ollut tapetilla jo aiemmin. Ilta-Sanomat uutisoi sunnuntaina, että jyrän alle jäänyt Mäki nappasi lumeen jääneen suksensiteen itsellensä muistoksi.

Venäläismenijä ei edelleenkään hyväksy Mäen loppusuoralla tekemää kaistanvaihtoa, vaikka töytäisy ei ollutkaan hänen mukaansa tahallinen.

– Näin, mitä ennen maalia tapahtui, eikä Mäki pelannut mielestäni ”reilua peliä”. Hän esti minua tarkoituksella, mikä ei ole reilua. Olen yhä sitä mieltä.

Hän ei ole täysin tyytyväinen myöskään Fisin tuomarineuvoston toimintaan.

– Venäjän hylkääminen oli tuomariston päätös – hyväksyn sen. Toimin väärin maalin jälkeen. Mutta toisaalta en ymmärrä, miksi Suomea ei hylätty siitä, mitä he tekivät ennen maaliviivaa, Bolshunov kummasteli.

Bolshunov aiheutti kovan hässäkän Salpausselän maalialueella.­

Bolshunov paljasti NRK:lle myös, ettei ole lukenut välikohtausta koskevaa kirjoittelua tai muiden hiihtäjien ja asiantuntijoiden hänelle suoltamaa kritiikkiä.

Hän ei ole sanomansa mukaan kiinnostunut siitä, mitä muut hänestä ajattelevat.

Sunnuntaina syntymäpäiviään viettänyt Mäki satutti kämmentään maalinjälkeisessä rytäkässä. Vamma ei ole onneksi vakava.

Oberstdorfin MM

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?