Venäläisleirissä tyrmistyttiin tuomiosta – olympiavoittaja latasi: ”Myös Suomi olisi pitänyt hylätä” - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Venäläisleirissä tyrmistyttiin tuomiosta – olympiavoittaja latasi: ”Myös Suomi olisi pitänyt hylätä”

Aleksandr Bolshunov huitoi sauvoillaan ja taklasi kumoon Suomen Joni Mäen.

Joni Mäki tuli maaliin ennen Aleksandr Bolshunovia.­

24.1. 17:18

Maastohiihdon olympiavoittaja Aleksandr Legkov ällistyi maanmiehensä Aleksandr Bolshunovin käytöksestä, kun Bolshunov löi sauvoillaan ja lopulta taklasi kumoon Suomen maailmancupin viestijoukkueen ankkurin Joni Mäen.

– Tämän päivän tapaus on epätavallinen. Kaiken kaikkiaan. En tiedä, miten tuomaristo teki päätöksensä, mutta myös Suomi olisi pitänyt hylätä, Legkov sanoi uutistoimisto Tassin mukaan.

Tuomaristo ei arvioinut Mäen kiilanneen mutkassa, jonka jälkeen aukesi loppusuora. Bolshunovin käytös johti lopulta Venäjän ykkösjoukkueen hylkäämiseen sunnuntaina Lahdessa hiihdetyssä kilpailussa. Norjan ja Suomen perässä kolmanneksi nousi Venäjän kakkosjoukkue.

– Ja sitten olivat "Sashan" tunteet. Maailmancupin johtaja ei voinut hillitä itseään. Me venäläiset olemme sellaisia, Legkov sanoi.

Sääntöjen mukaan edellä oleva saa valita hiihtolinjan loppusuoran havutukseen saakka. Sen jälkeen linjaa ei saa muuttaa. Venäjän maajoukkueen saksalaisvalmentaja Markus Cramer tulkitsi, että sääntö oli voimassa, kun tilanne kävi ahtaaksi, vaikka se tapahtui juuri ennen havutuksen alkua.

– Aiemmin on sanottu, että edellä olevan hiihtäjän täytyy pitää linja. Nyt sanotaan yhtäkkiä, että edellä oleva saa valita linjan, Cramer ruoti toimittajajoukon edessä.

– Ihmettelen, miten tämän asian voi selittää kahdella tavalla. Mielestäni tämä ratkaisu (Venäjän hylkäys) ei ole oikein.

Cramer hyväksyi Bolshunovin tuohtumisen, muttei hyväksynyt tämän käytöstä.

– Ymmärrän, että Aleksandr on vihainen. Mutta hän on hiihtäjä, eikä hiihdossa saa toimia noin, Cramer sanoi.

– Tämä ei ole hyvä asia. Pahoittelen sitä, mutta tilanne alkoi kehittyä jo aiemmin.

Suomen päävalmentaja Teemu Pasanen ei ollut aiemmin nähnyt moista.

– Aika törkeän näköistä ja epäurheilijamaista toimintaa. En ymmärrä tuollaista. Olin aika varma, että Joni otti oikean linjan, ja tarkastin vielä asian monta kertaa hidastuksista. Hän meni riittävän aikaisin oikealle kaistalle, Pasanen avasi.

– Tärkeintä on selvittää, ettei käynyt pahemmin ja mies on hiihtokunnossa, päävalmentaja avasi kättään loukanneen suojattinsa tilaa.

Tulokset

Maailmancup, viestit:

Naiset, 4x5 km (2p+2v): 1) Norja 49,34,4 (Tiril Udnes Weng, Therese Johaug, Helene Marie Fossesholm, Heidi Weng), 2) Ruotsi jäljessä 42,9 sekuntia (Charlotte Kalla, Emma Ribom, Lovisa Modig, Ebba Andersson), 3) Suomi –59,5 (Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Laura Mononen, Krista Pärmäkoski), 4) Venäjä –1.30,7 (Jana Kirpitshenko, Natalia Neprjajeva, Anna Netshajevskaja, Marija Istomina), 5) USA –1.48,6 (Rosie Brennan, Jessie Diggins, Sophia Laukli, Caitlin Patterson), 6) Saksa –2.16,3 (Laura Gimmler, Katharina Hennig, Victoria Carl, Pia Fink), 7) Suomi II –2.48,5 (Vilma Nissinen, Anne Kyllönen, Jasmi Joensuu, Riitta-Liisa Roponen), 8) Venäjä II –2.48,5, 9) Kanada –4.18,2, 10) Viro –7.26,4. Ukraina ohitettiin kierroksella.

Parhaat osuusajat:

1. osuus (p): 1) Matintalo 11.29,7, 2) Kalla –0,5, 3) T.U. Weng –1,6, ...8) Nissinen –30,1.

2. osuus (p): 1) Johaug 11.19,4, 2) Niskanen –8,5, 3) Diggins –24,0, ...7) Kyllönen –51,7.

3. osuus (v): 1) Fossesholm 13.12,8, 2) Carl –26,2, 3) Modig –34,3, ...7) Mononen –44,9, 8) Joensuu –45,4.

4. osuus (v): 1) Andersson 13.13,8, 2) H. Weng –17,1, 3) Pärmäkoski –24,8, ...7) Roponen –1.00,0.

Miehet, 4x7,5 km (2p+2v): 1) Norja 1.07.56,8 (Pål Golberg, Emil Iversen, Sjur Röthe, Simen Hegstad Krüger), 2) Suomi –40,9 (Perttu Hyvärinen, Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen, Joni Mäki), 3) Venäjä II –1.07,2 (Ilja Semikov, Ivan Jakimushin, Andrei Melnitshenko, Sergei Ustjugov), 4) Saksa –1.39,4 (Jonas Dobler, Janosch Brugger, Florian Notz, Friedrich Moch), 5) Sveitsi –2.47,9 (Jonas Baumann, Dario Cologna, Jason Rüesch, Beda Klee), 6) Ruotsi –2.53,0 (Björn Sandström, Fredrik Andersson, Jens Burman, Jonas Eriksson), 7) USA –4.04,3, 8) Suomi II –5.30,5 (Markus Vuorela, Juho Mikkonen, Remi Lindholm, Petteri Koivisto). Kanada ja Viro otettiin kierroksella kiinni. Venäjä I (Aleksei Tshervotkin, Jevgeni Belov, Denis Spitsov, Aleksandr Bolshunov) hylättiin.

Parhaat osuusajat:

1. osuus (p): 1) Golberg 15.36,2, 2) Semikov –0,8, 3) Hyvärinen –16,5, ...7) Vuorela –44,1.

2. osuus (p): 1) Jakimushin 15.53,0, 2) Iversen –1,3, 3) Hakola –10,6, ...7) Mikkonen –45,3.

3. osuus (v): 1) Röthe 17.54,0, 2) Niskanen –12,5, 3) Notz –29,6, ...9) Lindholm –1.38,3.

4. osuus (v): 1) Krüger 18.32,3, 2) Mäki –2,6, 3) Utsjugov –27,3.

Maiden cup: 1) Venäjä 6 129 pistettä, 2) USA 2 951, 3) Ruotsi 2 682, 4) Norja 2 455, 5) Sveitsi 1 852, 6) Ranska 1 850, 7) Suomi 1 718, 8) Saksa 1 694.

Seuraavat kilpailut: 29.–31. 1. Falun, Ruotsi: naisten 10 km (v), miesten 15 km (v), miesten 15 km (p, yhteislähtö), naisten 10 km (p, yhteislähtö), miesten ja naisten sprintti (p).

Oberstdorfin MM

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?