Ruotsalaistähdet saivat kuulla Lahdessa venäläisnaisten yllättävistä ongelmista - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Ruotsalaistähdet saivat kuulla Lahdessa venäläisnaisten yllättävistä ongelmista – ”Oi! Tämä oli uusi tieto”

Venäjän hiihtopomo Jelena Välbe kertoi Lahdessa maansa kärkinaisten ongelmista.

Tatjana Sorina (vas.) sijoittui toiseksi Rukalla 10 kilometrin takaa-ajossa kauden avausviikonloppuna. Ebba Andersson (oik.) oli kolmas, voiton nappasi Norjan Therese Johaug.­

22.1. 19:27

Ainakin kaksi kovaa venäläishiihtäjää puuttuu lähtölistoilta, kun hiihdon maailmancup tänä viikonloppuna jatkuu Lahden Salpausselällä.

26-vuotiaat Julia Stupak ja Tatjana Sorina olisivat kuuluneet ennakkosuosikkeihin Lahdessa lauantain yhdistelmäkisassa. He kuuluvat kovimpiin kilpailijoihin myös Oberstdorfin MM-kisoissa, mikäli pystyvät niihin osallistumaan.

Stupak on maailmancupin kokonaiskisassa tällä hetkellä toisella sijalla, Sorina neljäntenä.

Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Jelena Välbe kertoi venäläiselle RIA Novostille ruotsalaisen Expressenin mukaan, että Stupak on sairaana. Sorinan tilanne on vaikeampi kuin Stubakin.

Välbe paljasti, että Sorina kärsii vasemman jalan nivelsidevammasta ja joutuu olemaan kilpailuista sivussa ainakin kuukauden. Hiihdon MM-kisat käydään Oberstdorfissa 23.2.–7.3.

– Oi! Tämä oli uutta tietoa minulle, päivitteli Expressenille Ruotsin tähtihiihtäjä Ebba Andersson, joka on maailmancupin pistetaulukossa viidennellä sijalla.

Andersson sai kuulla venäläisten kilpakumppaniensa epäonnesta Expressenin toimittajalta Lahdessa.

Anderssonilta, 23, kysyttiin, kuinka hyvä asia kaksikon poissaolo olisi ruotsalaisille.

– Se tarkoittaa, että kaksi vahvaa kilpailijaa puuttuu. Mutta haluaisimme saada kaikki parhaat starttiviivalle – ja yrittää voittaa heidät sitten.

MM-tasolla 13 mitalia voittanut ruotsalaistähti Charlotte Kalla, 33, harmitteli niin ikään venäläisten ongelmia. Kalla palaa Lahdessa maailmancupin laduille jätettyään väliin muun muassa Tour de Skin.

Kalla ei Suomea maininnut, kun häneltä kysyttiin, kuuluuko Venäjä Ruotsin pahimpiin vastustajiin MM-kisojen viestihiihdossa.

– Ehdottomasti. He ovat olleet vakuuttavia maailmancupissa. Sitten on tietenkin Norja ja USA. Norjaa ei pidä koskaan jättää laskuista – he ovat suuri ennakkosuosikki.

Oberstdorfin MM

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?