Työn orjat painavat pitkää päivää hiihtolatujen kimpussa – IS esittelee Vantaan Suomen cupin todelliset sankarit - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Työmiehet raatoivat yötä myöten myräkän runtelemien latujen kimpussa – tässä ovat Vantaan hiihtokilpailujen todelliset sankarit

Vantaan Suomen cupin laduista huolehtivat entiset kilpahiihtäjät.

Mies ja latukone. Entinen kilpahiihtäjä Kai Lippojoki esittelee modernia laitetta.­

13.1. 19:07

Rekolan Raikas oli 1990-luvun alussa Etelä-Suomen johtava hiihtoseura. Erityisesti miesten viestijoukkue piti vauhtia, jossa muu Suomi ei meinannut pysyä mukana. Kvartetti Hannu Manninen, Ismo Lampinen, Kai Lippojoki ja Harri Koho juhli usein viestikisoissa. Tarvittaessa nelikkoa täydensi Hannu Mäkinen.

Harri Koho, Ismo Lampinen, Hannu Manninen ja Kai Lippojoki juhlivat maakuntaviestin voittoa loppiaisena 1990.­

Hiihtäjistä Koho ja Mäkinen olivat palomiehiä, muut kolme olivat Vantaan kaupungin palveluksessa liikuntapaikkojen hoitajina. Kun Rekolan Raikas järjesti 30 vuotta sitten kisoja Hakunilassa Lippojoki ja Manninen pääsivät hiihtämään laduilla, joita olivat itse kunnostaneet.

Tuohon aikaan Hakunila ei ollut vielä hiihtourheilun ykköspaikka pääkaupunkiseudulla.

– Täällä ei ole kunnon latukoneita, Manninen valitteli helmikuussa 1990 Helsingin Sanomissa.

Kai Lippojoki vauhdissa vuonna 1993.­

Niinpä Manninen harjoitteli pääasiassa Paloheinässä, jossa viihtyi myös Nurmijärven Klaukkalassa tuolloin asunut Lampinen.

Vuonna 2021 Hakunila on hiihdon mekka, jossa viihtyvät niin huippuhiihtäjät kuin kuntoilijat. Kunnia kuuluu Vantaan kaupungin liikuntatoimelle ja erityisesti kaksikolle Lippojoki–Manninen, jotka ovat kunnostaneet Itä-Helsingin latuja yli 30 vuoden ajan.

– Nämä entiset hiihtäjä tietävät, miten ladut pannaan kuntoon, Suomen cupin kilpailusarjan johtaja Hannu Koivusalo jakaa tunnustusta.

Urakointi aloitettiin Vantaalla jo joulukuun alussa.

– Silloin aloimme kuskata lunta jäähalleilta ja tekojäiltä, Lippojoki kertoo.

Joulukuun pikkupakkasilla Hakunilassa pystyttiin jäädyttämään reilun kilometrin tykkilumilatu.

– Joulupyhien jälkeen tuli pakkasta, jolloin saimme valutettua lumet koko kisareitille eli 2,5 kilometrin matkalle.

Lippojoen mukaan ne talvet, jolloin luonnonlunta ei ole lainkaan, teettävät enemmän töitä kuin tämänkertainen myräkkä.

– Ja lisäksi lumi kaunisti maiseman.

Entisen kilpahiihtäjän mukaan urheilijat eivät tosin kauniista ympäristöstä ehdi nauttimaan.

– Heidän huomionsa taitaa olla tiukasti kilpailussa, vuonna 1969 syntynyt Lippojoki arvelee.

Jos ovat hiihtäjät kovilla Hakunilan nousuissa, helppo ei ole ollut latujen kunnossapitäjien urakka. Suomen cupia edeltävinä päivinä Lippojoki ja kumppanit ajoivat latukoneella myös yöaikaan.

– Se oli osin pakon sanelemaa, koska päiväaikaan alueella oli niin paljon kuntohiihtäjiä, Lippojoki kertoo.

Kun Pasi Yli-Sissala (vas.), Hannu Manninen ja Kai Lippojoki tekivät vuosi sitten latuja Hakunilaan, 90 prosenttia lumesta piti hakea jäähalleilta ja tekojääradoilta.­

Hakunilaan on hankittu nykyaikainen latukone, joka on varsin kookas.

– Sillä ei ole järkevä mennä ihmisten sekaan. Yöllä saa ajella rauhassa ja kovemmalla vauhdilla.

Alkuviikosta kisapaikalla satoi lunta melkoinen määrä, ja tuisku jatkui tiistaina kilpailujen aikana. Kunnostajat kiersivät ahkerasti reittiä, ja lisäksi Vantaan Hiihtoseuran juniorien latupartio hiihti latu-uria puhtaaksi kilpailijoita varten.

Lumimyräkästä huolimatta naisten 5 km ja miesten 10 km pystyttiin hiihtämään läpi suunnitelmien mukaan. Kilpailijoiden mukaan latu oli pehmeä, mutta sitä ei voida lukea järjestäjien viaksi. Ulkoilmaurheilussa olosuhteet eivät ole aina täydelliset.

Hakunilassa on kilpailtu kovalla tasolla 1980-luvun lopulta lähtien, ja ladulla on nähty maailmanluokan tekijöitä. Helmikuun lopulla 1991 Rekolan Raikas järjesti ensimmäiset puistohiihtonsa, joiden tähdiksi olivat lupautuneet maailmancupia tuolloin johtaneet Jelena Välbe ja Vladimir Smirnov. Raikas oli Työväen urheiluliiton alainen seura, ja sen idänsuhteet olivat kunnossa.

Jelena Välbe kilpaili ahkerasti Suomessa, mutta Hakunilan puistohiihdoista hän vetäytyi talvella 1991 viime hetkellä.­

Järjestäjien ja yleisön pettymykseksi kaksikko perui viime tingassa osallistumisensa. Virallisen selityksen mukaan Neuvostoliiton maajoukkueen valmennusjohto katsoi paremmaksi, että heidän ykköshiihtäjänsä keskittyvät Salpausselän maailmancupin osakilpailuihin muulla tavoin kuin kilpailemalla Vantaalla. Itänaapurien selityspakettiin kuului myös hiihtäjien lievä mahakipu.

Jelenan aviomies Urmas Välbe sentään lähti ladulle, mutta sai tunnustaa neljä suomalaista paremmakseen. Kisan voitti Manninen ennen Jukka Hartosta. Välben edelle ennättivät myös Lampinen ja 22-vuotias Jari Isometsä. Tiistaina Hakunilan lenkkiä kiersi toisen polven Isometsä, sillä golfia päälajinaan pitävä Eetu Isometsä, 23, kävi kokeilemassa miltä tuntuu hiihtää numerolappu rinnassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?