Norjalaistähdille jaetaan 133 000 euroa ”kipurahoja” – Johaug ja Kläbo kuittaavat hulppeimman summan

Norjan hiihtoliitto syytää rahaa avokätisesti urheilijoilleen.

Therese Johaug kuittaa Norjan hiihtoliitolta suurimman summan.

30.12.2020 9:33

Joulukuun alussa Norja jättäytyi shokkipäätöksellä ulos Tour de Ski -kiertueelta. Tämä oli kova isku paitsi maastohiihdon maailmancupille myös itse hiihtäjien kukkaroille.

Kun norjalaiset eivät osallistu vuodenvaihteen kilpailuihin, he menettävät samalla palkintorahat, jotka Tourilla jaetaan. Hiihtäjien keskuudessa on esiintynyt suurta turhautumista, norjalainen NRK kirjoittaa.

Toisaalta Norjan hiihtoliitto säästää rutkasti matkustus-, majoitus- ja ruokakuluissa. Nyt liitto aikookin jakaa noita rahoja suoraan urheilijoille.

Maastohiihtopäällikkö Espen Bjervigin mukaan summa on noin 1,4 miljoonaa Norjan kruunua eli 133 000 euroa.

Hiihtäjien saama osuus määräytyy viime vuoden maailmancupin sijoitusten perusteella. Sprintti- tai normaalimatkojen cupin voitolla urheilija on oikeutettu vajaan 12 000 euron tukeen. Tämän summan kuittaavat Therese Johaug ja Johannes Hösflot Kläbo.

Rahojen jakamisperusteet aiheuttavat varmasti parranpärinää erityisesti Emil Ilversenin ja Helene Marie Fossesholmin leireissä. Tällä kaudella mainiosti hiihtänyt kaksikko saa tyytyä viime vuoden suorituksillaan 4 700 euron ja 2 800 euron potteihin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?