Ilta-Sanomat julkaisee joulun ja vuodenvaihteen aikana uudelleen juttuja, jotka ovat kiinnostaneet ja puhuttaneet lukijoita vuoden 2020 aikana.
Alla oleva juttu on julkaistu IS:n verkkosivuilla alun perin 10. lokakuuta:
Maastohiihdon kymmenkertaisen arvokisamitalistin Krista Pärmäkosken ammatinvalinta saati menestys valitussa ammatissa viittaavat siihen, että kuningas alkoholi on näytellyt hänen elämässään korkeintaan erittäin pientä sivuroolia.
Pärmäkoski vahvistaa mielikuvan.
– Olen ollut absolutisti nyt yhdeksän vuoden ajan. En ole ikävöinyt. Aviomieheni (Tommi Pärmäkoski) ei ole absolutisti, mutta hänen alkoholinkäyttönsä on erittäin maltillista, hiihtäjä kertoo niin ikään huippu-urheilun parissa työskentelevästä miehestään.
Suomalaiset kokeneet huippuhiihtäjät ovat jokainen viettäneet elämästään yhteensä ainakin vuoden Alppien alueella esimerkiksi Italiassa ja Sveitsissä, joissa viiniä ei edes katsota alkoholijuomaksi, vaan elintarvikkeeksi, ja ruuan kyytipojaksi viini katsotaan luonnolliseksi osaksi.
– Tiedän kaiken tämän ja uskonkin, että lasillinen hyvää viiniä voisi olla niiden ruokien kanssa todella hyvää. Mutta on vaikea kaivata sellaista, mistä ei ole minkäänlaista kokemusta. Minä en suoraan sanoen tiedä, miltä italialainen ruoka maistuu punaviinin kanssa.
Pärmäkoski huuhtoo ateriansa alas harjoitus- ja kilpailumatkoilla pullotetulla, hiilihapottomalla mineraalivedellä. Kotimaassa kelpaa aivan hanavesi. Hän ei juo lainkaan edes perinteisiä vissyjä tai virvoitusjuomia.
– Kun tuonne noin kahdenkymmenen vuoden ikään vielä joskus alkoholia nautin, se oli muistaakseni aika siideripainotteista. Sitten vain huomasin, etten oikeastaan pidä niiden juomien mausta enkä paljon enempää niiden vaikutuksestakaan, joten lopetin. Varsinkin, kun huomasin, etten tarvitse alkoholia irtautuakseni hyvään fiilikseen perusarjen yläpuolelle.
Krista Pärmäkoski kertoi haastattelussa suhteestaan alkoholiin.
Urheilullisesti valinta on tietysti ollut järkevä. Yksi humalahakuinen juomakerta voi pilata koko viikon harjoitusten positiiviset vaikutukset ja vaikuttaa seuraavankin harjoitusviikon hyötyihin.
Pärmäkoski on ollut uransa aikana myös pitkässä, totaalisessa makeislakossa. Gluteenittoman ruokavalion (2016–2019) hän lopetti vaikeiden, harjoittelua vaikeuttaneiden vatsaoireiden takia.
– Vatsan bakteerikanta meni sekaisin. Asiat palautuivat kohdalleen pian palattuani sekaruokavalioon.
Suomen paras naishiihtäjä on pannut merkille senkin, että melkoinen osa viime aikoina ilmestyneistä, menestyneistäkin urheilijakirjoista on ajoittain melko päihdehuuruista menoa. Jeesustelijan viittaa Pärmäkoski ei kietaise ylleen:
– Jokainen kertoo tarinansa niin kuin kertoo, ja yleisö lukee mitä lukee. Juomiskuvaukset voivat olla kirjassa sisällön kannalta tarpeellisiakin. Mutta urheilijana jään joskus kaipaamaan enemmän kuvausta ihan tavallisesta perustyöstä ja harjoitusten sisällöistä.
Äänitallennepalvelu Suplassa alkoi 6. lokakuuta kuusiosainen Krista Pärmäkoski – mun podcast -niminen sarja, jossa hiihtäjätähti kertoo elämästään ja sen vaatimustasosta huippu-urheilun ytimessä. Sarjassa Pärmäkoski muun muassa neuvoo nuorempia urheilijoita kurinalaisuuteen sosiaalisen median ja älypuhelimen käytössä, jotta yöuni ei kärsi.
Pärmäkosken oma nuoruus on vielä niin lähellä, että hän on kiinnostuneena seurannut elämänvoimaisen nuorison syyllistämistä koronatilanteen nopeasta heikkenemisestä Suomessa.
– Syyllistäminen ei ole oikea tie. Tällainen tilanne on äärimmäisen vaikea, kun se elämänliekki heissä palaa täysillä. Mutta nyt ikävä kyllä on se hetki, kun yhteyksiä tulisi pitää mieluiten näillä teknisillä sovelluksilla ja tavata vain todella pienellä porukalla. Kun muistelen itseäni parikymppisenä ja sitä hirveää halua tavata ystäviä kasvokkain, niin minun on todella helppo ymmärtää näiden nuorten tuskaa.
Supla kuuluu Sanoma Media Finlandiin, kuten myös Ilta-Sanomat.