Hiihtokohu! Pitkän dopingpannan saanut Mati Alaver puuhasi leiriä Suomeen – näin Hiihtoliiton pomo kommentoi tulenarkaa asiaa

Maastohiihdossa nousseen kohun keskiössä on dopingin takia toimintakiellossa oleva valmentaja Mati Alaver ja Suomen-leiri.

Mati Alaver kuvattuna Otepään maailmancupissa 2019.

3.11.2020 20:05

Viron hiihtopiireissä on kuohuttanut tapaus, jonka keskiössä on pitkän dopingtuomion saanut valmentaja Mati Alaver ja Suomessa pidettävä virolaishiihtäjien leiri.

Virolaismediat uutisoivat maanantaina, että Alaverin nimi olisi tullut esille Suomen Oloksella järjestettävän leirin yhteydessä.

Leiri on entisen virolaishiihtäjän ja nykyisen valmentajan Aivar Rehemaan valmennettavilleen pitämä kolmiviikkoinen harjoitusjakso. Sen aikana hiihtäjät valmistautuvat marraskuun lopussa Rukalta alkavaan maastohiihdon maailmancupiin.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS määräsi 66-vuotiaan Alaverin elokuussa neljän vuoden toimintakieltoon. Hänen on katsottu olleen yksi avainhahmoista vuoden 2019 Seefeldin MM-kisoissa paljastuneessa dopingvyyhdessä, jossa jäivät kiinni muun muassa virolaishiihtäjät Andreas Veerpalu ja Karel Tammjärv sekä taustavaikuttaja, moninkertainen arvokisavoittaja Andrus Veerpalu.

Toimintakieltonsa vuoksi Alaverilla ei saisi olla mitään tekemistä virolaishiihtäjien kanssa. Alaver on saanut dopingiin liittyvistä toimistaan myös rikostuomion.

Hänet tuomittiin marraskuussa 2019 yhden vuoden ehdolliseen vankeustuomioon, jonka päälle tuli kuuden kuukauden koeaika. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan 810 euron korvaus.

Muun muassa virolainen news.err.ee-sivusto kertoi tiistaina, että Viron hiihtoliitto olisi saanut Suomen hiihtoliitolta ilmoituksen, jonka mukaan Alaver olisi ”auttamassa virolaishiihtäjiä valmistautumaan maailmancupiin”.

Tämä sai Viron hiihtoliiton lähettämään tiedotteen, jossa valmentajia, urheilijoita, kannattajia ja vanhempia muistutettiin siitä, että kaikenlainen yhteistyö rikoksesta tuomitun Alaverin kanssa on kielletty.

– Se voi pilata urheilijan uran, tiedotteessa kirjoitettiin ERR:n mukaan.

Sivuston mukaan liitto kertoi tiedotteessaan, että Alaver olisi auttamassa Aivar Rehemaata tämän AR Pro Teamiä kolmiviikkoisen harjoitusleirin organisoimisessa.

Rehemaa kuitenkin kertoi ERR:lle, että liiton tieto siitä, että Alaver auttaisi Oloksella järjestettävän leirin organisoimisessa, on ”täydellisen väärä”.

Rehemaan mukaan Alaverin roolina oli ainoastaan olla välikätenä yhteydessä Suomen hiihtoliiton toiminnanjohtajaan Ismo Hämäläiseen, jotta Rehemaan seitsemän hiihtäjän valmennusryhmä saisi luvan leirin järjestämiseen Oloksella.

Rehemaa kertoi ERR:lle, että hän tiesi lupa-asian kestävän. Sen vuoksi hän pohti miten voisi jouduttaa prosessia. Tässä kohtaa hän otti yhteyttä Alaveriin, joka oli puolestaan yhteydessä Hämäläiseen.

Suomen hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen kertoi Ilta-Sanomille, mistä tapahtumasarjassa oli Suomen hiihtoliiton näkökulmasta kysymys.

Hämäläinen vahvisti, että hän oli saanut Mati Alaverilta avunpyynnön, joka liittyi Rehemaan ryhmän Oloksen-leiriin. Alaver ei pyytänyt lupaa itselleen, vaan nimenomaan Rehemaalle ja tämän harjoitusryhmälle.

– Avunpyyntö on tullut epävirallista reittiä, Hämäläinen totesi Alaveriin viitaten.

Hämäläinen sai Viron liitolta eri ryhmää koskien toisen kutsupyynnön. Sen jälkeen hän oli yhteydessä Viron hiihtoliittoon.

– Aloin selvittää sitä, minkälainen käytäntö heillä on: tuleeko pyyntöjä yksittäisiltä ryhmiltä vai kokoaako liitto ne yhteen? Siinä yhteydessä Alaverin nimi on tullut esille, koska olen sen heille kertonut.

– Aktivoiduin siinä kohtaa, kun tuli useampi kysymys. Aloin kysellä kollegalta lajiliitosta, miten siellä päässä halutaan toimittavan, jotta heidän prosessinsa kohtaa meidän prosessin, Hämäläinen selvitti.

Ismo Hämäläinen on Suomen hiihtoliiton toiminnanjohtaja.

Kyseessä on normaali prosessi lukuun ottamatta sitä, että kutsupyyntö tuli epävirallista reittiä Alaverin kautta. Suomen hiihtoliitto saa säännöllisesti ulkomaalaisilta seurajoukkueilta ja maajoukkueilta avunpyyntöjä leireihin liittyen.

Kun Alaverin nimi tuli esiin, Viron hiihtoliitto julkaisi tiedotteen, jota virolaismedia siteeraasi. Kutsupyyntö tuli tiistaina uudestaan Suomen hiihtoliitolle – nyt virallista reittiä Viron hiihtoliiton kautta. Se hyväksyttiin.

Virolaismedian mukaan virolaishiihtäjien leiri alkaa Oloksella keskiviikkona.

– He korjasivat siellä päädyssä oman prosessinsa ja tiedottivat siitä meille, Hämäläinen summasi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?