Therese Johaug muisteli kirvelevää tappiotaan 20-vuotiaalle hiihto­sensaatiolle – heitti tutun selityksen - Maastohiihto - Ilta-Sanomat

Therese Johaug muisteli kirvelevää tappiotaan 20-vuotiaalle hiihto­sensaatiolle – heitti tutun selityksen

Therese Johaugilta kyseltiin hänen ajatuksiaan maaliskuun tappiosta ruotsalaiselle Frida Karlssonille. Arkistokuva.

Julkaistu: 6.6. 23:02

Norjan maastohiihtotähti jäi kakkoseksi kisassa, jota hallitsi läpi matkan suvereenisti.

Ruotsin nuori maastohiihtolupaus Frida Karlsson ylsi Holmenkollenin maailmancupissa hiljentävään tulokseen maaliskuussa. Nuori ruotsalainen kiri naisten kolmellakympillä Norjan hiihtokuningattaren Therese Johaugin ohi voittoon aivan loppusuoran tuntumassa.

Johaug johti – totuttuun tapaansa – kisaa lähestulkoon suvereenisti, mutta lopulta 20-vuotias Karlsson jätti naapurinsa nuolemaan näppejään. Voitto oli Karlssonille samalla tämän uran ensimmäinen maailmancup-tasolla.

Norjalaisstara ei näytä unohtaneen yhä kirvelevää tappiotaan. Johaug, 31, kertoo Expressenin mukaan, ettei Karlssonin menestyksessä ollut kyse mistään taianomaisesta.

Johaug selitti Holmenkollenin synkkää loppusuoraa välineistöön turvautuen.

– Heillä (ruotsalaisilla) oli paremmat sukset kuin meillä. Tunsin itseni vahvemmaksi tuona päivänä, ja niin olikin, kun olin yli minuutin ja 20 sekuntia edellä. Mutta samaan aikaan, kyse on ulkolajista, ja suksien on oltava hyvät päästäkseen podiumille, Johaug kuvaili.

– Me mokasimme hieman lopussa, ja oli selvää, että hän voitti, hän jatkoi.

Karlsson nappasi Holmenkollenilla uransa ensimmäisen maailmancupin osakilpailun voiton. Arkistokuva.

Norjalaisen maannainen Heidi Weng taas kertoi, ettei ruotsalaissensaatio häntä liiemmin pelota ensi kautta kohti mentäessä.

– Ei, en ole peloissani. Mielestäni hänen pitää tulla hieman vanhemmaksi – ehkä, Weng, 28, kommentoi Nettavisenin mukaan.

Weng jatkoi toteamalla, että ainut, kenestä hänen tulisi huolehtia, on kilpakumppani Johaug.

Johaug ja muut norjalaishiihtäjät pääsivät aiemmin tällä viikolla aloittamaan hallitun yhteisharjoittelun.

Porukassa treenaaminen osoittautui kuitenkin haasteelliseksi koronavirusrajoitteita kunnioittaen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?